6. Voitin lotossa

Vaikka en  sinänsä kauheesti Suomea kaipaakaan, niin oon silti onnellinen että oon saanu kasvaa just Suomessa. En ikävöi pimeetä ja harmaata maisemaa, mutta kattelisin mielelläni lumisia metsäpolkuja joita Suomessa löytyy kilometrin säteeltä kotoa. Tykkään siitä, että täällä pääsee helposti (krhm ja helposti, miten sen nyt ottaa) suhaamaan autolla paikasta toiseen, mutta jopa mä kaipaan sitä että kävellen tai pyörällä on kätevämpi liikkua kun autolla. En tiiä miten tuun selviimään ilman Chipotlea kun jätän tän maan taakseni, mutta yhtä suuri mysteeri mulle on se, että miten pärjään täällä ilman tuoretta ruisleipää ja Valion maitoa. Vaikka viime aikoina paljon suomea solkanneena tuntuu hyvältä käydä keskusteluja englanniks, tuntuu musta myös aina yhtä jännältä puhua tätä omaa salakieltä julkisilla paikoilla. 

Viimenen Suomen maan kamaralla nautittu (säälittävä) ruisleipä

Lukemattoman monta kertaa mä oon valittanu mukavuudenhaluisten suomalaisten tyylitajuttomuudesta tajuamatta että osataan sitä juntteilla muuallakin, jopa vielä huolellisemmin kun kotikonnuilla! Useeseen otteeseen oon myös kironnu sitä, miten vaikeeta Suomessa on päästä yliopistoon, mutta onhan toi suht tiukka seula jo ihan lähtökohtasesti miljoona kertaa parempi kun se, että yliopisto-opiskelujen toteuttaminen vaatii toteutuakseen lottovoittoa - tai ainakin yhtä paljon rahaa.  Vaikka monta kertaa on tullu huokailtua kateellisena hulppeiden jenkkitalojen ja ylipäätään jenkkielämän perään, niin nyt sitä tajuaa että punanen tupa perunamaalla on perheelle paljon parempi paikka asua, sillä suurensuuret jenkkitalot nielee paljon rahaa jonka eteen pitää tehä paljonpaljon duunia, sillä ei täälläkään mikään ole ilmasta eikä raha kasva puissa.

 Suomessa monille on itsestäänselvyys että vanhemmat kokkaa kotona lapsille ruokaa iltasin, mutta täällä vanhempien on aika hankala teleportata ruokaa työpaikoilta kotiin päivällis-aikaan, jos niillä siis olis edes siellä töissä aikaa tehä ruokaa. Kotona tuli myös joskus kauhisteltua sitä, kuinka varhasessa vaiheessa lasten harrastustoiminta menee melko vakavanpuoleiseks, mutta ei se millään vedä vertoja sille, että tällä pallonpuoliskolla alakouluikäsetkin totutetaan melkein päivittäisiin aktiviteetteihin sillä esim. High Schoolissa on tärkeetä olla mahdollisimman monissa "kerhoissa" tai joukkueissa joiden avulla voi sitten päästä stipendaattina collegeen, tai ylipäätään collegeen sillä kaikki ylimääränen toiminta luetaan hyväks hakuvaiheessa, puhumattakaan jos aikoo viedä harrastusta vielä nextille levelille!

Armahdan samanlaisissa tuulipuvuissa lenkkeilevät pariskunnat, sillä täältä käsin asiaa tarkasteltuani oon sitä mieltä, että onhan se aika hyvä juttu että  pystyy ja malttaa pitämään näppinsä erosta töistä tai muista "velvollisuuksista" ja lähtee taapertamaan kävelysauvojen kanssa lähimetsiin sillä täällä tuntuu aina olevan suuri tarve suorittaa kaikkee. Oli kyse sitten töistä, harrastuksista ja muista vapaa-ajan aktiviteeteista tai ihan vaikka talon koristelusta, niin kaikki on usein suurta suorittamista ja välillä tuntuu että täällä ei osata rauhottua ja nauttia elämästä, tehä asioita vaan siks että ne on kivoja eikä siks että muka täytyy. 

Täällä on koulussa tehtävä paljon duunia sekä koulutöiden että vapaa-ajan aktiviteettien parissa että pääsee jatkamaan opintoja ja valmistumaan hyvästä koulusta päästääkseen hyväpalkkaiseen työhön joka ei välttämättä edes miellytä että voi elättää perhettä isossa talossa ja jotta lapsilla on mahdollisuus hypätä samaan oravanpyörään. Onhan se aika hienoa että Suomessa vanhempien laittaessa lapset ja perhe työn edelle, tarkottaa se sitä että töissä ei kukuta yötäpäivää vaan löydetään aikaa myös perheelle, kun taas täällä lapsien ollessa ykkössijalla tarkottaa se kaksinverroin töiden paiskimista että voidaan pitää elintasoa yllä ja lähettää lapset aikanaan hyvän harrastuspohjan siivittelemänä hyviin kouluihin.

En mä sitä sano, että Suomessa lapsia rakastettais enemmän tai etteikö näille perhe olis yhtä tärkee, mutta prioriteetit on ehkä vähän erilaiset. Ja toisaalta on myös pakko olla, sillä täällä kulttuuri on siinä suhteessa niin erilainen ja yhteiskunta "pakottaa" takomaan enemmän rahaa että pärjää. Niinhän sitä sanotaan että keskivertoa parempiluokkasilla amerikkalaisilla on yleensä oikeesti paljon rahaa, mutta paiskii ne paljon töitäkin. Se on sitten asia erikseen, että tehdäänkö hullun pitkiä työpäiviä sen takia että duuni itessään maistuu, vai sen takia että elämässä edetäkseen täällä yksinkertasesti tarvitaan paljon rahaa. 

Itsenäisyyspäivän vastaanotto 2014 @ panera bread ft. Isänmaallinen nimetön (Finland always in my hear..nail), Cinnamon buns & Päivi

En väitä että kaikissa perheissä täälläkään meininki on tollasta, ja ihan suoraan mä sanon että postaus ei perustu millään lailla mun host-perheeseen vaan ihan yleisiin havaintoihin. Täällä meillä meininki on tosi letkee moneen muuhun verrattuna, vaikka itestä tuntuukin välillä että täälläkin meno on paljon suorituskeskeisempää kun Suomessa. Tapauskohtastahan tää on pitkälti molemmissa päissä, mutta silti oon kyllä ihan niillä linjoilla että onhan se Suomeen syntyminen lottovoitto. Ihan jo sen takia että Suomessa kasvaessa koulutusjärjestelmä ja mun mielestä yleinen ilmapiirikin mahdollistaa myöhemmien siipien koettelemisen muuallakin maailmalla kun pohja on hyvä;-)