malmölovee

Takana ois nyt kokonainen viikko Malmö-elämää joten aattelin nyt heittää tähän väliin nopeesti vähän kuulumisia. Ha ihanko voisin kertoa silleen about parin kuukauden ja vähintään parilta kuukaudelta tuntuneen viikon jälkeen pikasesti yhtään mitään, mutta yritetään!Täällä siis ollaan. Kohteessa Malmö, Ruotsi. Tai no itehän majailen sivistyksen tavoittelemattomissa kaupungin rajamailla, mutta ottaen huomioon et mulla on ihkaoma mesta, pääsin muuttamaan heti ja muuttokuviot oli luvattoman helppoja niin yritän olla valittamatta. Tän mun kämppäasian dealiohan oli siis se, että asun yhen suomalaisen kämpässä tän vuoden ko hää otti ja läks vaihtoon eli sen lisäks että kaikki vuokra-asiat oli helppo selvittää suomeks niin oli niin kiva saada ruotsitipsejä ja päästä kyselemään kaikkee konkarilta iteltään. Ja mulla oli niin hyvä tuuri etten ollu ehtiny ees ettiä kunnolla asuntoo kun tää laitto mulle viestiä fbssä ja tarjos kämppää, joten ottaen huomioon että valehtelematta suurin osa jengistä asuu vielä hostelleissa/väliaikaismajotuksissa niin ei voi valittaa. Vaaaaikka bussilla menee puolisen tuntia koulun hooodeille… Mut koska niitä menee tosi nätisti ja suorin yhteyksin niin kyllä tää tästä. Niin ja kämppä itessään on oikeen kiva! Vähän pitää toki fiksailla ko tässä tilanteessa ehdottoman iso plussa eli valmiiks kalustettu kämppä tarkottaa tietty sitä että kun ei oo ite päässy valkkaileen niin pieniä muutoksia on viihtyvyyden maksimoimiseks tehtävä, mutta pari vuotta uus talo on muuten ihan tosi bueno.

Ja asumis situationeista vielä sen verran et täällä on oikeesti niin vaikee löytää omaa mestaa et jengi tosiaan on vieläkin hostelleissa tai jossain perheissä tilapäisesti kun ei vaan oo asuntoja. Ja noikin jotka asuu/muuttaa enempi keskustan lähistölle (ei kuitenkaan oikeesti keskustaan) niin maksaa huoneestaan saman verran kun mä koko hoidosta. Et kaiken sen aupairiuden jälkeen mä oon kyllä myös valmis vähän tinkimään kunhan saan vaan asua ylhäisessä yksinäisyydessäni eikä tarvii pyöriä muiden nurkissa. Se on sit asia erikseen kun tän mun vuoden kestävän sopparin jälkeen on aika katella uusia kuvioita et muuttaako jonkun itse valitsemansa henkilön kanssa saman katon alle, mut we´ll see.

Tää kesä on ehdottomasti ollu mun elämän hektisintä aikaa, kun parin kuukauden aikana pidin vaan muutaman vapaapäivän jotka nekin kulutin harkitusti missä millonkin millon kenenkin kanssa juoksennellen, mut eritysesti nää pari viime viikkoa on ollu ihan insane. Lopettelin duunit 14.8 tehtyäni kaheksan päivän aikana yli 80 tuntia töitä, pakkasin kamani & heittelin loppuja hyvästejä 15.8 koska 16.8 mä lensin Köpikseen ja junailin Malmöön aka muutin Ruotsiin. Oli ehkä randomeinta ikinä tulla kämpille kun ei ollu oikeen mitään käryä et mihin olin tulossa koska enhän mä täällä koskaan ollu käyny, nähny kuvia vaan sisältä ja that´s it mut löysin kuitenkin perille ihan tosi nätisti. 17.8 sit mulla oli vapaapäivä jonka käytin Malmön keskustassa pyörien, tsekkasin et missä koulu on, hankin bussikortin ja sellasta.

Kansainvälisten opiskelijoiden Introduction program alko torstaina 18.8 jolloin meillä oli perus tervetuliasliibalaabaa ja tutustumisleikkeijä, oikein jeeees siis. Perjantaina sit kuunneltiin aamupäivä luentoja koulujutuista ja semmosista ja illalla meillä oli Malmön kaupungintalolla safkailua (ja ilmasta viiniä). Virallisten osuuksien jälkeen pyörittiin kaupungilla kun oli Malmö festien viimenen päivä ja joka nurkalla oli livemusaa jota me sit fiilisteltiinkin ihan huolella. Lauantaina suunnattiin heti aamupäivästä kohti köpistä jossa me vaan haahuiltiin koomassa pari tuntia ennenko junailtiin takasin Ruotsiin tekemään välikuolemaa, sillä illalla meillä oli partyt koululla. Ilta ja yö kulukin sit siellä koulun bileissä ja sunnuntaina raahauduttiin darradinnerille kinkki/sushibuffettiin ja otettiin vaan iisiä.

Tää viikko starttas taas infojutuilla aamupäivällä ja jatku ohjatulla Malmötourilla josta jatkettiin ite (ikkuna)shoppailukierrokselle. Tiistaina lusmuiltiin aamupäivä ja haahuiltiin kaupungilla ennenkun suunnattiin piknikille Music Hillseille loppuillaks ihmetteleen beach bbq-meininkejä. Tänään päästiin tutustumaan omiin departmentseihin ja tuleviin kansainvälisiin luokkakamuihin kun kaikki muut ohjelmanumerot on ollu vaan mixed jaaa iltaa istuttiin tällä kertaa puistopiknikillä. Torstai alkaa taas infojutuilla ja jatkuu kaheksan tunnin Skåne bussitourilla ja perjantaina introduction thingies loppuu aamupäivän infoiluihin ja illalla koulun pubitapahtumaan. What can I say, viini on virrannu ja kivaa on ollu! Onneks on löytyny kavereita joiden kanssa jakaa viini-& vodkapullot. Vielä kun löytäis jonkun joka jakais mun kans uberit tänne huudeille niin mun ruotsielämä ois complete. Eiku.

On siis ollu ihan mielettömän kivaa! Kokoaika on oltu jossain menossa et täällä himassa oon käyny lähinnä vaan vähän nukkumassa välillä (millon mä ehin peseen pyykkiä? Tiskaamaan? Siivoomaan?) mut eiköhän tää tästä vähän tasotu kun oikee koulu alkaa ens viikolla. SOS. Mulla on nyt syyslukukaudella neljä kurssia ja eka viikko tais olla ainoo kun on joka päivä koulukoulua, muutenhan tääkin on aika itsenäistä hommaa. Mainitsinko jo että SOS? Vähän jänskäilis kyllä toi opiskeluosuus ko en oo oikein koskaan vielä opiskellu oikeesti, mut ootan innolla et millasta se tulee olemaan! Life´s good siis.

Really good.

Nojoo mitänyt pyörä jo varastettiin ja olin lähinnä tulla hulluks ko tossa käytävässä piippas joku palohälytinjuttu pari päivää (JA YÖTÄ) putkeen ja mun bussipysäkillä on tietyö meneillään eli joudun aina kävelemään seuraavalle stopille mut hei, kyse on kuitenkin mun elämästä et siihen nähden menee silti aikalailla enemmän kun hyvin!

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/3821164/?claim=eabs2qc9b76">Follow my blog with Bloglovin</a>

mitäs tässä

Kuluneen kuukauden aikana oon ollu Lapissa, töissä & auringossa. Enkä ees huijaa, juurikaan muuta en ookkaan sit ehtiny. Mut ei se mitään.  

Viis päivää Suomen toisessa päässä oli ihan tosi enemmän ko jees. Perhelomailtiin Hämeenlinnan yksikön kanssa Levillä ja allekirjottanutkin lasketteli polvee uhmaten ja on edelleen kasassa! Aika perinteisin lappilomakaavoin ehti sen about viiden päivän aikana moikkaamaan joulupukkia ja poroja, laskettelemaan, lillumaan kylpylässä, fiilistelemään keikalle ja ihailemaan maisemia. Muy bien, oli hirveen kivaa!

Etelään päästyä alkokin mulla uudenlaisen työrumban pyörittäminen kun sain toisenkin duunin! Ei sillä että mä varsinaisesti tarvisin enempää töitä, pikaruokabisnekset ei lopu tekemälläkään eikä mäkki oo koskaan kiinni, mut kun tarjottiin töitä vaatekaupasta niin ihanko mä vastaisin kieltävästi. Alotin siis extrana henkkamaukalla, mutta koulutusjakso päätty mun osalta siihen että mulle tarjottiin kesäsopparia. Yes please. Vaikka en mä mäkkiä kyllä hylkää, nyt näyttäis nimittäin vahvasti siltä että onnistutaan sumplimaan molemmat duunit mun kesään. Niin käsittämättömältä kun se kaikista muista aina kuulostaakin, niin oon oikeesti tykänny tästä mun nykytyöstäkin niin paljon etten haluu vaihtaa kokonaan pois. Kumpikin työ nimittäin riittäis kyllä yksinäänkin, mutta kun mikään ei riitä niin mikään ei riitä. Myönnän että pari viikkoa tossa oli vähän turhankin hektistä kun vapaapäiviä ei ehtiny pitää ainuttakaan ja vetäsin tossa 70tuntisen työviikonkin, mutta nyt kun pääsee pelaamaan vuorojen kanssa etukäteen niin eiköhän tää tästä suttaannu. Enkä mä kyllä todellakaan painais kahta duunia jos ne ei kummatkin ois omalla tavallaan tahoillaan niin kivoja, et en mä tätä ees pelkästään rahan takia tee haha. Et kesän pläänit olikin aikalailla siinä!

Vapaahetket onkin sit menny univelkoja tasaillessa. Auringossa niin paljon kun mahollista. Vappuna duunien & päikkärien jälkeen tanssimassa. Laiturinnokassa hyttysten syötävänä. Aloe veraa levitellessä. Kirjoja auringossa ahmien. (Liikaa) jätskiä syöden. Ajellen. Ja nukkuen. Ruotsia ja syksyä fiilistellen. Änkkärien ennakkoenskarissa nauraen. Älyttömän nopeesti yhtä kaikki.

En tie voiks kukaan sanoo kaiken tän auringon jälkeen ettei menis hyvin, joten liityn kuoroon ja oon auringon sokaisema & ilonen.

au pairin mp #aupairitaustraliassa

Ylen kolmas tuotantokausi au paireista ulkomailla tuli Areenaan jonkin aikaa sitten ja luonnollisesti bingekatoin taas kaikki jaksot heti kun vaan kerkesin. Tällä kertaa maana oli vuorossa brittien ja jenkkien jälkeen aussit mut muuten setti oli aikalailla samanlainen kun aikasemminki. Neljä suomalaista nuorta iskettiin paikallisiin perheisiin kaitsemaan lapsia, mutta koko hommasta televisioitiin lähinnä vaan ihmissuhdesotkut ja draamat leikeltynä yheksään puolen tunnin jaksoon. Tälläkin kertaa kyseessä oli lähtökohtasesti kolmen kuukauden keissi, mutta koska kolmelta kuukaudelta matskua pääty julkisuuteen kaikista neljästä au pairista yhteensä neljän ja puolen tunnin verran, tuntuu tavallaan ihan hölmöltä lähtee spekuloimaan tätä millään tavalla koska eihän "me katsojat" tiedetä oikeesti yhtään mistään yhtään mitään, mutta oli liian kutkuttavaa jättää kommentoimatta näin niinkun ihkaoikeen au pairin näkökulmasta.

Idea tässä ohjelmaformaatissa on tosi hauska ja mielenkiintonen: seurattais suomalaisnuorten elämää paikallisissa perheissä, uusissa maissa ja seikkailuissa, mitä näitä nyt on. Jotenkin kaikilla kolmella kaudella toteutus on kuitenkin jääny ihan vaan pintaraapasuks heidän elämästään, au pairius on todellakin jääny taka-alalle ja jaksoissa on vaan paisuteltu kaikkee mitätöntäkin draamaa joka on epäilemättä viety leikkauksien avulla ihan uusiin sfääreihin. Tuntuu että on hakemalla haettu sellasta tosi tv-realityä - mikä siis siinä mielessä on toki ihan ymmärrettävää kun kyseessä on telkkariohjelma josta ihmisten ois tarkotus olla kiinnostuneita, mut omaan makuun menee vähän liian pitkälle.

Tottakai tällasella ohjelmalla pitää olla viihdearvoa, mut se et mistä sitä tässä haetaan niin ei käy ihan mun järkeen. Tiiättekö ihan erikseen on olemassa kaikki Big Brotherit sun muut Paratiisihotellit missä homma perustuu siihen että on mahdollisimman erilaisia ihmisiä toilailemassa keskenään, mutta tässä au pair hommassa tarkotuksena olis että nää ihmiset oikeesti menee toisten perheisiin hoitamaan lapsia. Tekemään töitä. Ei vaan viihdyttämään tv-yleisöä. Se on ollu mulle ehdottomasti ihan number one ärsytyksen kohde tässä ohjelmassa.

Enkä mä missään nimessä kritisoi tai hauku minkään kauden au paireja, kyseenalaistaisin vaan silleen semisti valintaperusteita. Koska sehän tästä mun mielestä tekee vielä typerämpää et nää nuoret jotka on selvästi ihan tietosesti syistä tai toisista (joita tuskin on ollu pätevyys lasten kanssa) ohjelmaan valittu lynkataan sit ihan huolella näin jälkikäteen. Mun mielestä on ihan eri asia hakee just johonkin Big Brotheriin koska sillon sun pitäis kyllä tietää mihin soppaan oot pääs pistäny ja et millasia tunteita se muissa ihmisissä herättää, mut jotenkin tuntuu et tässä au pair-ohjelmassa au paireiks on valittu tietynlaisia tyyppejä ihan vaan siks että he olis hyvää tv-viihdettä. En tietenkään tiedä kokeeko ketkään asianomaiset au pairit asiaa näin, hyvä jos ei, mutta näin ulkopuolisen silmään se näyttäis aikalailla just eikä melkein siltä. Ja hyvä mun sanoo et kyseessä on vielä tosi nuoria tyyppejä kun he on abouts samaa ikäluokkaa mun kanssa, mut siks varsinkin on ollu aika karua lukee monia nettipalstojen keskusteluja missä näitä au paireja ruoditaan aika armottomasti kun ainakin omaan silmään näyttäis et 1. heidät on valittu alunalkujaan ihan sen takia että he herättäis ihmisissä kiinnostusta (mielipiteitä) ja 2. ohjelma on tietenkin leikattu niin että homma vaikuttais mahdollisimman mielenkiintoselta. Mun mielestä on toki tosi hienoo että on valittu mahdollisimman erilaisia tyyppejä, persoonia, eikä vaan sellasia täydellisiä naapurintyttöjä ja että kaikki au pairit on ollu (olettaen että he oikeesti on olleet) omia itsejään rohkeesti, mut mun mielestä ois pitäny ottaa enempi huomioon se että heistä tulee myös oikeesti au paireja.

Aikasemmilta kausilta en muista että miten paljon näillä au paireilla oli aikasempaa lastenhoitokokemusta, mutta tällä uusimmalla kaudella omaan korvaan sorahti kun esittelyissä vuoronperään kaikki kerto että joo ei heillä oikeestaan oo hirveesti lastenhoitokokemusta. Are you kidding me? En mä sillä että au pairien pitäis aina ehdottomasti olla koko ikänsä lapsia vahtineita vauvakuiskaukseen erikoistuneita Mary Poppinsseja, mutta aika mielenkiintoselta kuulostaa jos meinais lähtee työkseen hoitamaan lapsia ilman minkäänlaista kokemusta.

HOX! Ite kun läksin jenkkeihin järjestön kautta niin kelpoisuusvaatimuksena oli 200 tuntia lastenhoitokokemusta muista kun omista sisaruksista/sukulaislapsista joka piti pystyä todistamaan.

Mun mielestä on väärin kaikkia osapuolia kohtaan jos au pairilta ei löydy kokemusta lapsista. Tai siis toki jos se on perheelle ok että he haluaa ihan alusta alkaen kouluttaa henkilöstä au pairin, mutta esimerkiksi tällä uusimmalla kaudella näytti vahvasti siltä että ainakin Isabellalla ja Susalla ei oikein homma toiminu ekoissa perheissä koska perheet odotti saavansa au pairin, ei joutuvansa kouluttamaan itelleen au paireja. Puhumattakaan edellisen Losin kauden Janitasta. Toki faktahan on se, että vaikka kuinka hommais au pairia järjestön tms kautta, niin ammattilaisiahan sieltä ei automaattisesti löydy vaikka muutama sellanenkin varmasti on joukkoon ujuttautunu. Mutta onhan se nyt ihan eri asia että onko koskaanikinä hoitanu, valmentanut tai ohjannu lapsia vs ei mitään kokemusta. En tietty tiiä että miten tässä ohjelmassa tarkalleen ottaen toimii toi perheiden ja au pairien "parittaminen", mutta epäilen että samanlaista valinnanvaraa ei oo puolin eikä toisin kun mitä "normisti" olis. Mun käsityksen mukaan tuotantoyhtiöhän etsii sekä perheet ja au pairit ja sit kattelee et ketkä sopis parhaiten toisilleen, mutta epäilen että siihen hirveesti pääsis ite vaikuttamaan, ainakaan jos vertaa "normi"menettelyyn.

HOX! Eurooppaan lähtiessä au pairit ja perheet yleensä selaa nettisivuja joissa molempia osapuolia on listattuina ja sieltä valitsee kiinnostavia & sopivia yksilöitä joiden kanssa sit pääsee juttelemaan enemmän ja selvittämään että sopisko he yhteen. Jenkkeihin taas kun ei laillisesti pääse kun järjestön kautta, niin järjestöjen listoilla on satoja au paireja ja perheitä joista seulotaan työntekijöidenkin toimesta sopivia "matcheja" eli "pareja" molempien osapuolien asettamien kriteerien mukaisesti.

Et kysynpähän vaan et kuinka suurena yllätyksenä tulee et on ollu vähän erimielisyyksiä perheiden ja au pairien välillä? Tällä uusimmalla kaudellahan on myöskin kritisoitu jonkin verran edellisiin kausiin verrattuna melko aktiivista perheiden vaihtelua, mutta se taas on ollu mun mielestä yks tän uusimman kauden parhaista puolista; tässä on eniten näytetty sitäkin puolta ettei se kuulkaa aina oo kauheen helppoo. Okei onhan noita vaikeuksia ollu aikasemmillakin kausilla ja esim. Losin kaudella Hennaa työllistettiin ihan urakalla ja hänhän vaihto kans perhettä, mutta mun mielestä se tuli tällä kolmannella kaudella vielä enemmän ilmi. 

Monilta kirpoaa heti ekana kommenttia siitä, kuinka nopeesti laitettiin perheitä vaihtoon ja et ois pitäny koittaa kunnolla eikä heti vaan vaihtaa, mutta tähän ite kuukauden jälkeen perhettä vaihtaneena sanoisin et ei se aina auta. Tietenkään ei pidä luovuttaa heti ja ekasta vastoinkäymisestä lähteä lipettiin, mutta jos homma ei oikeesti toimi niin ei se myöskään tuu toimimaan. Joskus sen vaan tietää. Mun mielestä on kaikille osapuolille parempi ratkasu vaihtaa kun jäädä kitkuttamaan. Niinkun oon itekin sanonu omasta melko pikasesta perheenvaihtamisestani, niin oon ihan varma et tilanne ois parantunu ja meillä ois varmaan tullu ihan kivaakin yhessä ajan myötä, mut ei siitä silti ois koskaan voinu tulla niin hyvää et ois kannattanu jäädä. Mäkin olin sillon jo ollu perheessä jossa homma toimi ja mun oli hyvä olla, joten tiesin kyllä tasan tarkkaan kun jutusta ei ollu onnistuakseen.

En tiiä pistikö tää nyt vaan enemmän omaan silmään kun samaistuin niin vahvasti, mutta ite ainakin koin että tällä kaudella tuli tavallaan ilmi vielä enemmän se au pairin työn määrä. Siellä vilauteltiin pitkiä to do-listoja, au pairit teki muitakin hommia kun vaan oli lasten kanssa ja hommahan eskaloitu Henrietan kohdalla siihen että tyttö totes au pairiuden saavan riittää siltä erää ja hän kertoikin ettei homma ehkä sovikaan hänelle koska hän on niin itsenäinen ja erityisesti toisilla asuminen otti aivoon. Amen to that, samaistun täysin! Henriettahan itseasiassa kertookin jossain välissä että hän oli siellä tosi paljon töissä, että vapaa-aikaa oli oikeastaan vaan muutaman tunnin ajan kun lapset oli koulussa ja pidemmän päälle se alko käydä aika raskaaks. SE on au pairin arkea, ei piknikit rannalla ja surffaustunnit. 

Voi olla että ite vaan kiinnitin enemmän huomioo tollasiin asioihin, koska tosiaan neljään ja puoleen tuntiin mahdutettiin jälleen kerran enimmäkseen vaan vapaa-ajan viettoa mikä todellisuudessa on vaan murto-osa au pairin elämästä. Olennainen osa, jep, mutta valitettavan pieni työmäärään nähden. Eli voi kyllä, yhdyn kuoroon ja saarnaan samaa kun kaikki muutkin; jos oot tän ohjelman perusteella haluumassa au pairiks niin think again. 

kuvat @ Yle

Muita mielenkiintosia juttuja tässä ohjelmassa oli esim. Susan eka host perhe ja heidän holhous ja muslimivastaisuus, mikä on siinä mielessä ihan real deal että vaikka au pairit pääosin on laillisesti aikuisia, ottaa yllättävän monetkin perheet aupparinsa tavallaan lapsikseen ja saattaa asettaa tiukkojakin rajoja etenkin mitä tulee seurustelujuttuihin. Tosin ehkä jotain rajoja pitäiskin laittaa jos ilman niitä mennään solmimaan arabiaks ties mitä sopimuksia, mutta pointti oli siis se etten ihmettele että Susa halus sieltä sitten lähtee kun kuulosti vähän oudolta ne ase-asiat sun muut munkin korvaan. Ja hyvin mielenkiintosta oli myös se, kun Susa majottu hetkisen sen yhen miehen luona. Joo, en kiistä etteikö mies vaikuttanu vähän creepyltä, mutta mitä mä ihmettelen on että miks tuotantoyhtiö on laittanu Susan, nätin nuoren tytön, tolleen yksin jonkun miehen luo? Tää mieshän on siis kirjottanu blogikirjotuksen omasta näkökulmastaan tästä keissistä joka ei mun mielestä poista sitä faktaa että hän vaikutti vähän omituiselta, mutta herättää kysymyksen että miksi Susa laitettiin sinne alunalkaenkaan? 

Jos ekan jakson jälkeen ois kerrottu, että ainoastaan yks näistä au paireista loppupeleissä jatkaa au pairina, niin kuinka moni ois osunu oikeeseen ja veikannu Susaa? Mä en ainakaan. Tässä tuleekin mun mielestä hyvin esiin se pointti, että au pairius ei sovi kaikille. Susahan ite sano jossain välissä, että hän kaipaa sitä "perhettä" ja "tukijoukkoja", siinä missä just se perheessä asuminen otti Henrietan voimille. Ja sitähän muistaakseni aikasemmillakin kausilla sanottiin, Briteissä ainakin Anna oli asunu aikasemmin omillaan niin ei sen jälkeen oo helppo elää perheen kanssa. Eikä oo aina helppoo vaikka ois asunu kotikotonakin... Just saying. 

Ei siinä, mehukas kausi. Se puhuttaa, herättää mielipiteitä ja kiinnostusta että well done Yle - siinä mielessä. Au pairiudesta se ei kuitenkaan mun mielestä kerro, mikä syö sitä ideaa koska mä uskon että homma vois olla ihan yhtä mielenkiintonen myös sillä oikeella au pairiudella höystettynä. Vähän tietty hirvittää että jos mietitään kehityskaarta Lontoon ajoilta Losin kautta Ausseihin, niin ekana vuonna tytöt oli suht tavistapauksia ja siellä meni ihan hyvin, Anna kävi treffeillä ja pojan yhteydenottoa odoteltiin suurieleisesti, siellä biletettiin ja kaivattiin kotiin - edelleen suurieleisesti. Losissa seurattiin Miran kasvutarinaa ja Henna teki töitä ihan tappiin asti, Janita oli aivan oma lukunsa ja Judith tais olla enempi luomassa uraa laulajana kuin au pairina, mutta toimintaa oli jo huomattavasti enemmän kun ekalla kaudella. Nyt taas jo pelkästään au pairien keskuudessa oli ihastumisia ja kunnon riitoja, puhumattakaan "kolmiodraamasta" Henrietan, Juhon hostäidin ja Isabellan hostisän kesken, oli muslimipoikaystävää ja perheiden vaihtoa, dramaattinen kotiinpaluu ja mitä näitä nyt oli - niitähän riitti! Että jos suunta on tämä (ja jos uusia kausia on tulossa), niin mitähän seuraavaks ois luvassa?  Ei sillä etteikö au paireille oikeesti sattuis ja tapahtuis (...ehhh), mutta mun makuun tässä repostellaan turhan paljon noilla hommilla eikä anneta monipuolista eikä kauheen todellista kuvaa tosta elämästä.

Tällä hetkellähän Juho on ilmeisesti edelleenkin reissun päällä jossain siellä down under, Isabella opiskelemassa tanssia Hillsongissa, Susa vaatekaupassa töissä Sydneyssä ja Henrietta Suomessa. Jälkipuinnithan on kaikkein mielenkiintosimpia, joten esimerkiksi tää Henrietan vlogi oli mun mielestä oikein mielenkiintonen!

din tid kommer

Pääsiäisenä harrastin suomalaisuutta; oli mämmiä ja kinkkua. En tykänny erityisemmin kummastakaan. Vieläkään. Töitä oli kans, yllätysyllätys mut hei en ees aio yrittää huijata etteikö tuplapalkka lämmittäis mieltä. Hajotus- ja elämänarvostusprosentit vaihtelee vuorojen mukaan, mut vaikka closehajotukset on välillä ihan omaa luokkaansa niin yleisesti ottaen on ollu aika kivaa. Välillä on jopa tuntunu siltä et osaan jotain! Välillä oon ollu 10min autokaistavastuussa ja onnistunu hukkaamaan hampurilaisen, välillä mammat ihastelee mun herttasta hymyä ja kiittelee kivasta palvelusta ja papat tarjoo numeroita.

Luetut vapaapäiväni oon viettäny elämäni ekoilla sitseillä Jyväskylässä, Fafa'sta syöden Tampereella ja englanniks Lahdessa turreillen. Vapaapäiviä en siis oo hirveesti kotona tuhlannu vaikka muuten kaikki vapaahetket oon käyttäny niinkin ahkerasti et sekä Greyn Anatomia että Syke on nyt kahlattu läpi. Oon juonu kaljaa ja laulanu karaokessa Gimmeliä, ostanu silmälasit, yrittäny houkutella pisamia, ollu piknikillä mäkihyppyreillä, kävelly jalat rakoille uusissa kengissä, eläny avokadoleivillä, asunu alpakkapaidassa, leikkiny et jääkaapin jämäkakku ois jee yliopistoon-kakku ja pitäny kivaa.

Ja niin kuulkaa tässä nyt sit pääsi käymään et vaikka mullakaan ei oo aina ihan kaikki menny silleen niin sanotusti ihan suunnitelmien mukaan, niin meikäläinen meni ja pääsi ekalla yrittämällä yliopistoon, ja vieläpä ykköshakukohteeseen! Ei huano hei! Syksyllä alkais siis englannin opiskelu enkuks Ruotsissa. Jättekul! Voin kertoo et täällä on oltu suht fiiliksissä vaikka en tiiä pitäiskö itkee vai nauraa ko nyt pitäis alkaa hoitaa asioita ruotsiks, mutta kyä se siitä. Det skulle bli okej (En tie oliks toi ruotsia mut toivotaan).

Poistetut kohtaukset

Tässä olis muutama jenkkitaipaleelta syystä tai toisesta kertomatta jääny tarina. Joku ehkä sensurois tämmöset jutut kokonaan, mut koska eihän näissä nyt mitään pahaa oo niin jakoon vaan! Tää sarja saa mahdollisesti vielä jatkoa, mutta alotetaan nyt näillä. Ja hei kuvat on viime kesän family roadtripiltä, nää taitaa olla pääasiassa Virginia Beachiltä Virginiasta ja Nashvillestä Tennesseestä.

About vuosi sitten oltiin siellä Navy ballissa suomimummojen kans ja siellähän oli siis satoja ja taas satoja ihmisiä. Oltiin toki jo etukäteenkin kuultu että sinne olis tulossa muitakin suomalaisia, mutta se että tollasessa tilaisuudessa suunnittelematta törmää satojen ihmisten keskellä toisiin suomalaisiin on aika epätodennäköstä. Paitsi sillon kun Päivi fiilistelee buffetissa suureen ääneen ihan intopiukeena tarjolla olevia lihapullia ja retuilee niistä. Sillon meiän takana on tietenkin muita suomalaisia jotka ihme ja kumma halus silti puhua meidän kans vaikka ei vaikutettukaan ehkä ihan penaalin terävimmiltä kyniltä kun lihapullien näkeminen aiheutti toisissa yhtä suuria tunteita kun lottovoitto.

Ekana thanksgivininä siellä ekassa perheessä kun kokkailtiin yhessä dinneriä niin hm opetti mua paistaan kalkkunaa. Yhtenä vaiheena oli että sitä kalkkunaa piti valella niillä nesteillä missä se lillu (kuulostaa houkuttelevalta I know) eli sellasella pipetin tapasella instrumentilla otettiin siitä vadista niitä nesteitä ja valeltiin niitä ympäri sitä kalkkunaa. Nooo, meikäläisen kun piti sit alkaa suorittaa tätä toimenpidettä niin sen pipettiasian syvin olemus ei ollu vielä ihan mulla täydessä hallinnassa, joten saatuani ne nesteet siihen pipettijuttuun onnistuin sit purskauttaan ne kaikki hmn päälle:-D Okei kaikki vaan naurettiin sille ja sitä meni onneks eniten sit vaan paidalle ja naamaan, mutta vitsi et hävetti koska olin ollu siinä vaiheessa siellä vasta pari kuukautta.

Yhdennentoista kuukauden loppumetreillä Virginiassa, eli viime loppukesästä, olin ajelemassa kotiin metrolta siinä iltapäivästä. Olin pysähtyneenä punasiin valoihin sellasessa isossa nelihaarasessa risteyksessä (mikskä niitä kutsutaan?) ja olin siina just ekana venailemassa et valot vaihtuis kun kohotan katseeni kohti risteystä ja nään et joo sieltähän syöksyy auto mua päiten kimmottuaan toisesta autosta. Siinä täysin pysähtyneenä, noin puolen sekunnin varotusajalla ei hirveesti ehtiny mitään tekemään, mutta lucky me se auto ei tullu suoraan mua kohti vaan osu ainoastaan siihen puskurin oikeeseen kulmaan. Pari hämmentynyttä sekuntia mä vaan tuijotin eteeni ja mietin et mitä tässä just tapahtu ennenkun syöksyin ylos autosta ja mua pyydettiin heti soittaan 911, mutta delegoin sen homman samantien viereisestä autosta ulos pompanneelle miehelle koska siinä tilanteessa musta ei englanniks välttämättä ois saanu irti juuri "help. car. crash" tietoja enempää. Kattelin tälle miehelle sit samalla google mapsista et missä me tarkalleen ollaan ja menin kans kattomaan et mitä niille varsinaisille kolaroijille oli tapahtunu.

Siinä oli siis muutama auto ottanu osumaa keskellä sitä risteystä ja ketjureaktiona oli sit siitä lähteny autoja enemmänkin liikkeelle et allekirjottanu oli viides ja viimenen auto keneen osu. Ja ainoa joka ajo sieltä omin neuvoin pois eikä lähteny ite ambulanssilla sairaalaan ja auto hinaukseen. Kaikki muut kolaroineet oli siis kyllä ihan hengissä ja suht kasassa eikä mitään pää kainalossa-tyyppisiä vammoja ollu kenelläkään, mutta siellä pääkallopaikoilla olleet ei kyllä ollu ees kävelykunnossa. Eikä autot ajokunnossa..

Siinä mielessä hyvä et kyseessä oli iso risteys, koska sieltä tuli paljon jengiä sit auttamaan vaikka mitään elvytystähän siellä ei kyllä edes onneks tarvittu. Ite au pairina luonnollisesti päädyin sit rauhotteleen yhessä autossa olleita lapsia, koska heidän vanhemmat oli vähän heikommassa hapessa. Ja voin kertoo et siinä vaiheessa kun mäkin menin sinne kierteleen ja katteleen et onks kaikki ihmiset ok, niin ekana tuli mieleen just se et autan tietty jos on jotain missä voin auttaa, mut en koske keneenkään jos ei oo pakko. Tällä tarkotan siis sitä, että jos "auttaisin" ja jotain käviskin, tai vaikka ei käviskään, niin jenkithän on tunnettuja näistä oikeusjutuista et halusin varmistaa et mua ei ainakaan sit haasteta oikeuteen sen takia et olisin pahentanu jonkun tilaa. Ja tottakai olisin tehny jotain jos oikeesti ois ollu sellanen tilanne, en mä sillä, mutta mullekin on monta kertaa jenkeissä sanottu et onnettomuuksissa ei kannata suinpäin päätä pahkaa käydä keneenkään käsiks just ton takia. Niille lapsillekin vaan juttelin mukavia ja rauhottelin, istuskelin siinä niiden kans kun ooteltiin ambulansseja.

Meiän auto meni siis vaan siitä puskurista vähän ruttuun, mutta mitään sen kummempaa ei onneks käyny. Ja koska vikahan ei millään tapaa ollu mun, mähän en ees ollu liikkeessä, niin tonkin auton korjaus meni kolarin aiheuttajan vakuutuksen piikkiin. Pari tuntia siinä kolaripaikalla sit vierähti kun eka venailtiin ambulansseja ja poliiseja, sit täyteltiin kaikkia papereita ja venailtiin et se paikka saatiin raivattua et pysty jatkamaan matkaa. Mä luonnollisesti soitin sit hosteille heti kun pystyin et sain täytettyä kaikki paperit oikein ja he tulikin sit kans käymään siellä (saatoin kuulostaa vähän ehhh epävakaalta puhelimessa kun ääni väristen lievässä shokkitilassa kyselin et mistä löydän kaikki paperit poliiseille) mut ajoin sit kuitenkin ite sieltä pois. Mut onni onnettomuudessa indeed, selvisin hyvin vähällä. Jälkeenpäin oli hetken aika epätodellinen olo kun mietti et ois voinu käydä paaaljon pahemminkin, mutta onneks kävi näin. Ja hostit ei luonnollisesti ollu muuta kun huolissaan, mähän olin vaan osallisena kolarissa, en aiheuttanu kolaria.

Sarjassamme kohtaamisia suomalaisten kanssa; Oltiin Päivin kanssa Nykissä ja Museum of Natural Historyn vessassa sillä hetkellä peilailemassa ja koittamassa kammata naamoja parempaan kuosiin, koska oltiin herätty kolmelta aamulla parin tunnin unien jälkeen. Ne meiän jutut oli jotain niiiin överiteineilyä siitä kuinka näytetään ihan rotilta ja silmäpussit roikkuu polvissa ja hiukset on ihan huonosti ja jotain muuta sellasta siinä inistiin kuulostaen epäilemättä ihan about 13 vuotiailta kun vessaan ilmestyny nainen sanoo meille jotain suomeks. En ees muista mitä, niin paljon muakin hävetti haha. Ei sillä et meiän jutut noin niinkun keskimääräsesti olis yhtään sen parempia, mut ei me nyt aina tollein ruikuteta jossain vessoissa, mut just sillon kun niin tehään, niin törmätään varmasti suomalaisiin. Tietty.

Tää on vaan tällanen tosi hauska sattuma, mutta menkööt nyt tähän samaan kategoriaan. Training schoolillahan on aina satoja au paireja samaan aikaan, meidänkin kanssa samaan aikaan oli useempi sata tulevaa au pairia vaikka ei oltu edes kaikkein suosituimpana aikana siellä. Ihmispaljouden takia jengi on jaettu ryhmiin tulevien asuinpaikkojen perusteella ja niiden ryhmien kanssa sit ollaan samassa luokassa ja opiskellaan se viitisen päivää siellä. Eli käytännössä sä oot vaan sen sun oman ryhmän kanssa sen ajan, toki vapaa-ajalla näät muitakin mutta pääasiassa istut oman ryhmän kanssa siellä luokassa.

Viime keväänä mentiin meiän porukan kanssa laulamaan korealaista karaokee (kyllä:-D), ja sinne tuli sit yhtien italialaisten kaverikin joka oli heillä siellä vierailemassa. Siellä sit kun istuttiin niin tää näiden kaveri kysyy multa et tulinko training schoolille syyskuun alussa. Olin vaan silleen öööm joo 8. päivä, miten niin, ja tää kertoo tulleensa samana päivänä ja muistavansa mut sieltä! Haha ite en muista nähneeni tätä poikaa siellä koskaan (ja poikia oli vielä niin marginaalisen vähän et niihin kiinnittää vielä enemmän huomioo) mut toisaalta mun sillonen valkonen pitkä tukka toki erottukin.

No ei siinä vielä mitään, mut sit kun muutin Caliin niin mun eka miitti siellä oli San Franciscossa, kaikille sen alueen au paireille tarkotettu sellanen Amazing race tyyppinen kilpailu. Siellä meitä oli kans melkein pari sataa ja kun ekana tehtävänä oli et kun oltiin kaikki keräännytty sellaselle aukeelle niin piti kierrellä ja ettiä mahdollisimman monien eri maiden edustajien allekirjotuksia niin törmättiin tän pojan kans sielläkin ja oli niin hauska kun huomattiin toisemme niin oltiin molemmat vaan silleen "sinääää mitä sä täällä teet". Hän oli siis kans extendannu, mutta toiselle puolelle kaupunkia. Asuttiin molemmat vajaan tunnin päässä citystä, mutta eri puolilla vaan.

Eipä kulunu kauaakaan kun mä vaihdoin sit perhettä ja muutin San Franciscon toiselle puolelle. Muutaman päivän siellä asuttuani tuli yks italialainen tyttö meiän LCC ryhmästä hakemaan mua kahville ja ajettiin viereiseen kaupunkiin ja kappas, siellähän tää poika oli taas haha. Mä en edes muistanu että missä hän asu extendattuaan, mut päädyttiin sit loppujenlopuks asumaan viereisiin kaupunkeihin ja samaan kaveriporukkaan! Kuinka pieni maailma!

Kun sain ekassa perheessä työpuhelimeks ipsun, kuumotteli mua semisti elää sen kanssa koska nehän on tunnetusti aika herkästi rikki menevää sorttia. No 11 kuukautta ja 3 viikkoa mä sen kanssa selvisin, et sit tasan viikkoo ennen lähtöö mä futista pelaillessani tutustutin armaan työpuhelimeni asfalttiin. Asfaltti 1-puhelimen näyttö 0. Hostit vaan nauro mulle ja sille, et koko vuoden oon onnistunu pitään sitä niin hyvin ja sit viikkoo ennen lähtöö se tietty ottaa osumaa. Tarjouduin tietenkin korjaamaan sen ennen lähtöäni ja olin kauheen pahoillani, mutta he sano voivansa maksaa sen jos mä vaan kiikutan sen sinne korjattavaks. Niin saimme siis senkin asian kuntoon ennenko lähdin sieltä. Mut ihan oikeesti, viikkoo ennen lähtöö???

Mun vikassa perheessähän mä tein tosi paljon, arkisin lähinnä kaikki lapsiin liittyvät askareet ihan vaan siks kun vanhemmat oli niin paljon töissä. He halus kyllä sit muuten viettää mahdollisimman paljon aikaa lasten kanssa et kyse ei suinkaan ollu siitä et he ei ois halunnu olla lastensa kanssa, eli pointsit siitä! Tää kuitenkin johti sit siihen, että yhessä vaiheessa mulle esitettiin vähän erikoinen toive. Mua pyydettiin menemään alakertaan aina kun hostiskä tulee töistä jos lapset on vielä sillon hereillä. Ok???

Nojoo tää toive esitettiin siinä vaiheessa kun olin jo kertonu et aion lähtee kotiin ja to be honest, siinä vaiheessa tää ei haitannu mua pätkän vertaa, oikeesti! Sehän vaan meinas et sain hyvällä omalla tunnolla mennä omaan huoneeseeni verrattaen aikasemmin haha. Perusteluina oli siis että lapset reagoi hostiskän tulemiseen eri tavalla jos mä oon siellä (eli on mun kans eikä hostiskän kanssa). Vaikka toi oli munkin mielestä aika kummallista sinänsä, niin tossa tilanteessa niin ihania kun noi lapset olikin, niin siinä illalla mä olin kyllä saanu jo annostukseni niistä et ihan mielelläni mä vetäydyin sit taka-alalle. Ja hauskaahan tässä se on se et mä en koskaan pyrkiny mihinkään kolmas vanhempi-tyyppiseen asemaan, mä en halunnu olla heille kolmas vanhempi vaan enemmänkin isosisko vaikka he mut enemmän sellasena vanhempana ottikin.

Mut oikeesti no hard feelings! Kummallista, joo, mutta ei tossa vaiheessa enää haitannu. Jos ekassa perheessä ois käyny noin niin oisin varmaan ottanu itteeni, mutta tossa lähdön hetkillä se oli ihan se ja sama.

Vähän tohon edelliseen liittyen kävi mulla tossa vikassa perheessä parikin kertaa vähän hassusti kun lapset innostu osottamaan mulle rakkauttaan. Ekaks Sydney tuli kertomaan mulle ja äidilleen että hänpä muuten rakastaa meitä ihan saman verran. Mä sitten kysyin et onko hän nyt ihan varma, että kyllähän omia vanhempia pitäis rakastaa kaikista eniten ja hostäitikin nauro että hänestä olis kyllä mukava kuulla että häntä rakastettais eniten, mutta Sydney pysy kannassaan. Siinä me naureskeltiin hmn kanssa että on ihan ok rakastaa äitiään eniten ja että mä ymmärrän kyllä ja oon sitä mieltä kans, mutta ei, Sydney sano rakastavansa meitä yhtä paljon.

Parker taas oli antamassa iskälleen sellasta taideteosta mitkä he oli koulussa tehneet ja sopineet keskenään että Sydney antaa omansa äitille ja Parker iskälle. No, Parker kun oli sitä sit antamassa niin kuulin viereiseen huoneeseen kun tää totee iskälleen että hän kyllä itseasiassa haluis antaa sen mulle ja hetkee myöhemmin tää tuleekin sit hymy korvissa mun luo antamaan tätä taideteostaan. Olin tietenkin otettu ja kiittelin paljon, mutta hetken keskusteltuamme Parkerin kanssa tultiin sit kuitenkin siihen tulokseen et jospa se taideteos menis kuitenkin iskälle ja hän teki sit jäljennäksen mulle (koska sitä taidetta olis ollu vaikee kuljettaa Suomeen). Siis ihan supersulonenhan se oli, mut oli kauhee joutuu tollaseen tilanteeseen!

Yks niin mulle tyyppillinen keissi oli mun eka kotimatka San Franciscosta San Rafaeliin. Oltiin oltu viettämässä päivää cityssä ja mun piti sit lähtee ennen muita kotiin joten vakuutin pärjääväni ja lähin suuntaamaan kohti bussia. No siinähän kävi sit niinkin onnekkaasti et mun puhelimesta loppu akku et se siitä navigoinnista sitten! Laturia mulla ei luonnollisestikaan ollu mukana, tai oli mulla se piuha, mut en ollu muistanu ottaa sitä seinäosaa mukaan. Perus. Mun piti kävellä satamasta keskustaan mikä on sinänsä aika simppeli homma et lähinnä suoraan vaan, mut sit mites toi bussipysäkin ettiminen... Cityssä menee siis niitä busseja jotka sahaa siellä ympäri kaupunkia, mutta mä metsästin Golden Gate Transit busseja jotka menee Golden Gate Bridgen yli ja niillähän on siis omat stopit. Olin tasan kerran menny aikasemmin GGTllä - sinä aamuna kun menin cityyn. Et mun tietämys niistä ei ollu kauheen vahva, tai oikeestaan ees siitä et millä kaduilla niiden stopit on. Oikeesti kävelin varmaan melkein pari tuntia silleen semiympyrää ihmisiltä kysellen kunnes sit vihdoin jonkun bussikuskin ohjeilla pääsin oikeelle stopille. Niiden pysäkeillä kun on vaan sellanen pieni Golden Gate Transit lätkä mitä en osannu ettiä kun en tienny mitä kattoo. Et silleen.

Tän tarinatuokion lopuks kaupanpäällisiks saatte kuulla ehkä mun hauskimman vitsin ikinä!!! Tai tää oli siis senhetkisen tilanteet takia niin loistava, mut silti ehkä hauskin juttu koskaan (kunhan kuulette tän niin ymmärrätte ehkä et yleinen taso ei oo kauheen korkee). Oltiin Chicagossa viikonloppukurssilla ja siellä oli sellanen tietovisailukisailu jenkeistä. En muista tarkkaan et miten se meni, mut joukkueista aina vuorollaan tuli yks jäsen keskelle huonetta missä heitettiin muistaakseni noppaa (tai jotain) ja sit saatiin valita kategoria josta kuultiin kysymys johon nopeiten sen nopan napannu (tai jotain) sai sit vastata. Sittenko oli mun vuoro edustaa meiän tiimiä (scoregasm for the win) ja olin siinä keskellä ja yhellä mun kilpakumppanilla oli vastausvuoro kysymykseen "Mitkä on tyypillisiä kotitöitä amerikkalaisille lapsille" ja tää yritti ehdottaa et oman huoneen siivoominen, niin mähän en tunnetusti malttanu pitää suutani kiinni vaan tokasin siihen et no eiko sehän on meiän homma. Voin kertoo et osu ja uppos huoneelliseen au paireja:-D

Vein kerran yhen mun kaverin sen ekoille tindertreffeille sillä idealla et oon sit run away car jos tilanne sitä vaatis joten jäin hetkeks sit venaan siihen Starbucksin eteen missä ne näki. Olin siinä varmaan joku 10min Starbucksin eessä autossa istuen ja nauroin ehkä eniten koko puolentoista vuoden aikana:-D Se oli niiiin huvittavaa, mut lähin sit ko näin kuinka mun kaveri osotti mua kohti ikkunan läpi ja se poika moikkas mulle, yeah yeah I got the hint. Ja kerran esitin mun yhen toisen kaverin hostäitiä et se pääsis eroon sen treffikumppanista kun mä, eli sen hostäiti, käski sen tulla takas töihin hahhah.

lately something's going on

Suomessa on ollu märkää ja loskaa ja kylmä - ja vähän kivaa. Tai yllättävän vähän vähän, joku vois jopa sanoo että täällä on ihan viihdytty. Kuukausi, melkein pari itseasiassa on menny niin siivillä että hirvittää. Mut miten onnellinen mä oonkaan ollu kun ei tarvii syödä joka päivä pastaa! Mitä muuta kuuluu?

Arkea. Ja se jos joku on tehny tästä hommasta helpompaa. Normaali arki, ei mikään lapsiperheenäiti-arki niinkun viimeset puoltoista vuotta. Au pairiudesta oikeesti myös nauttineeks oon käsittämättömän onnellinen siitä, ettei elämä pyöri enää lasten ympärillä. Kuulostaa karulta, mut nyt sitä vasta tajuaa kuinka done sen homman kanssa loppupeleissä olikaan.  Ei sillä etteikö olis ikävä, tottakai on, mutta en mä takas lähtis. En ekaan vuoteen enkä tokaan.

Paluu rakkaaseen parinvuoden takaseen pikaruokabisnekseen oli yllättävän smooth vaikka oonhan mä edelleenkin ihan kujalla niistä hommista, oon pahoillani asiakkaat. Työtunnit täyttää & rytmittää kuitenkin senverran kivasti elämää et ei tässä ehdi oikein mitään muuta kun Greyn Anatomiaa. Kirjaimellisesti, mulla on ollu elämää aina noin niinkun maksimissaan kerran viikossa, ei vaan yksinkertasesti jaksa enempää. Mut oon silti nääääääääin ilonen että on töitä, ei tästä elämästä täällä muuten mitään tulis. Vaikka yllätyksekseni oon jopa tykänny painaa totakin duunia, helpottaa tätä kaikkee ajatus siitä että tää on vaan väliaikasta. Ja kun painaa vajaa 50 tuntista työviikkoo niin ei onneks ehtis edes murehtia sitä, ettei oo vielä hajuakaan et mitä sit seuraavaks. Koska oh I swear, luvassa on seuraava. Tää ei jää tähän, tää ei oo mun elämää.

Niin väärältä kun tää kuulostaakin, niin musta ei oikein tunnu miltään just nyt. En edelleenkään ratkee riemusta koska oon Suomessa mutta en hajoile ikäväänkään. En pelkää/jännitä/stressaa/oota superinnoissani tulevaa koska mulla ei oo hajuakaan et mitä se tulee olemaan. Okei ootan kyllä et selviäis vähän et mitä se vois olla niin sit vois alkaa palloileen noiden edellämainittujen tunnetilojen välillä vähän aktiivisemmin. Tällä hetkellä mä vaan oon. En silleen maanis-depressiivisesti vaan oon enemmänkin vaan tällasessa välivaiheessa. Oottelemassa. Vieläkään en oikein tiiä et miten päin tässä pitäis olla, mut kunhan jaloillaan pysyy. Niin monella tasolla nauttien tänhetkisen elämän ykstoikkosuudesta ja omasta vapaudesta, omasta tilasta ja omasta elämästä. Joo ja auringosta viimeaikoina kans.

Yks suurimpia muutoksia mitä toi keissi toi mukanaan oli ehdottomasti se, että en hetkahda hirveen herkästi. Asiat joita aikasemmin stressasin, jännitin, obsessoin, yliajattelin ja pidin isoina juttuina ei tunnu nykyään miltään. Perspektiiviä. Kaiken tän jälkeen en aio antaa oikeesti pienten asioiden vaivata, eikä sitä oo ees tarvinnu päättää.

Oman äidinkielen puhuminen ei luonnollisestikaan oo ollu mikään ongelma eikä oikeestaan oo edes tuntunu sen kummallisemmalta, mutta jo muutaman minuutin mittasen asiakaspalvelutilanteen jäljiltä mun aivot kääntyy automaattisesti englanniks ja yritän palvella seuraaviakin enkuiks. Kyllä, oon tervehtiny suomalaisia useemman kerran englanniks. Ja vaihtanu kieltä kolleegoille puhuessa. Puhumattakaan siitä että jälkeenpäin aattelen enkuks aina jonkin aikaa. Ja jostain syystä lasken kakskytsenttiset aina tällä kauniimmalla kielellä kans? Kaupankassoilla haluisin huikata et have a good one lähtiessäni mut suomennettuna se kuulostaa jo päässäkin niin naurettavalta et en oo vielä ees yrittäny.

Ei mua haittaa olla Suomessa vaikka pidemmän päälle ja vastasuutta ajatellenkin en haluis elää näin tällasta ihan okjeessemi-elämää. Mut just tässä ja nyt tää käy tän hetken isompaa kuvaa katellen. Oon onnekas mut varsinaiseen kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen on vielä matkaa, enkä uskokaan että sitä löytyy täältä. Täällä on kivaa, ei onnee. Mut se riittää nyt. Viihdyn tummemmassa tukassa, duunissa & isoissa kaulahuiveissa ja jään venaileen suunnitelmia.