12. toukokuuta 2016

mitäs tässä

Kuluneen kuukauden aikana oon ollu Lapissa, töissä & auringossa. Enkä ees huijaa, juurikaan muuta en ookkaan sit ehtiny. Mut ei se mitään.  
Viis päivää Suomen toisessa päässä oli ihan tosi enemmän ko jees. Perhelomailtiin Hämeenlinnan yksikön kanssa Levillä ja allekirjottanutkin lasketteli polvee uhmaten ja on edelleen kasassa! Aika perinteisin lappilomakaavoin ehti sen about viiden päivän aikana moikkaamaan joulupukkia ja poroja, laskettelemaan, lillumaan kylpylässä, fiilistelemään keikalle ja ihailemaan maisemia. Muy bien, oli hirveen kivaa!
Etelään päästyä alkokin mulla uudenlaisen työrumban pyörittäminen kun sain toisenkin duunin! Ei sillä että mä varsinaisesti tarvisin enempää töitä, pikaruokabisnekset ei lopu tekemälläkään eikä mäkki oo koskaan kiinni, mut kun tarjottiin töitä vaatekaupasta niin ihanko mä vastaisin kieltävästi. Alotin siis extrana henkkamaukalla, mutta koulutusjakso päätty mun osalta siihen että mulle tarjottiin kesäsopparia. Yes please. Vaikka en mä mäkkiä kyllä hylkää, nyt näyttäis nimittäin vahvasti siltä että onnistutaan sumplimaan molemmat duunit mun kesään. Niin käsittämättömältä kun se kaikista muista aina kuulostaakin, niin oon oikeesti tykänny tästä mun nykytyöstäkin niin paljon etten haluu vaihtaa kokonaan pois. Kumpikin työ nimittäin riittäis kyllä yksinäänkin, mutta kun mikään ei riitä niin mikään ei riitä. Myönnän että pari viikkoa tossa oli vähän turhankin hektistä kun vapaapäiviä ei ehtiny pitää ainuttakaan ja vetäsin tossa 70tuntisen työviikonkin, mutta nyt kun pääsee pelaamaan vuorojen kanssa etukäteen niin eiköhän tää tästä suttaannu. Enkä mä kyllä todellakaan painais kahta duunia jos ne ei kummatkin ois omalla tavallaan tahoillaan niin kivoja, et en mä tätä ees pelkästään rahan takia tee haha. Et kesän pläänit olikin aikalailla siinä!
Vapaahetket onkin sit menny univelkoja tasaillessa. Auringossa niin paljon kun mahollista. Vappuna duunien & päikkärien jälkeen tanssimassa. Laiturinnokassa hyttysten syötävänä. Aloe veraa levitellessä. Kirjoja auringossa ahmien. (Liikaa) jätskiä syöden. Ajellen. Ja nukkuen. Ruotsia ja syksyä fiilistellen. Änkkärien ennakkoenskarissa nauraen. Älyttömän nopeesti yhtä kaikki.
En tie voiks kukaan sanoo kaiken tän auringon jälkeen ettei menis hyvin, joten liityn kuoroon ja oon auringon sokaisema & ilonen.