Chapter 4

..page 666/xxx. Ei vaan, tääkin päivä oli ihan jees vaikka lapsia olikin kolmin kappalein eli koko katras koossa & elämä oli toisille hetkittäin aina vaikeempaa kun toisille, mutta huomenna koulut on luvannu taas ottaa omansa (vaikka viimekskin ne kyllä käänytti innokkaat opiskelijat takas ovella et en oo vielä tanssinu voitontansseja). Mutta varsinainen pointti tässä nyt oli kyllä se, että tasan neljä kuukautta sitten mä jätin Suomen taakseni - ja edelleen päällimäinen fiilis on se, että sinne se saa jäädäkin. 

1/3 tästä pestistä suoritettu, päiviä takana 123 ja jäljellä 240. Hullua! Samaan aikaan tuntuu ihan siltä, että oisin just vasta tullu, mutta neljä kuukautta kuulostaa piiitkältä ajalta, mitä se tietty onkin. Mut onneks kaheksan kuukautta kuulostaa vielä pidemmältä! Silleen hyvällä tavalla kuitenkin tuntuu et oisin ollu täällä about aina, kun tunnen keittiön kaapit ja kauppareitit vähintään yhtä hyvin kun Suomessakin. Oma huone tuntuu ihan, no, omalta ja mä tykkään olla täällä myös sillon kun olisin off. Ja kaiken huipuks tykkään edelleen mielettömästi mun host-perheestä enkä oikeestaan vieläkään oo päässy yli tästä et kuinka hyvä tuuri mulla onkaan käyny. 

Yks varma merkki aloilleen asettumisesta mun kohalla on ehottomasti myös se, että oon pikkuhiljaa alkanu jo miettimään et mitäs seuraavaks, sitten kun tää soppari loppuu ja vuosi tulee täyteen? Mä itseasiassa vähän oon jo alkanu venaileen tän pestin loppumista, kauhulla, sillä aika tuntuu menevän niin nopeesti. Ei sillä että aikoisin tuhlata loppuaikaani murehtimalla sitä että loppu lähenee (vaikka oikeesti ei ees lähene kun ei vielä olla edes puolivälissä), mutta silleen on ihan hyvä että oon havahtunu siihen että ei tääkään oo ikuista. Huonomman homman tästä tekee kuitenkin se fakta, että mulla on ihan miljoona ajatusta siitä et mitä tekisin eli mitään ahaa-elämyksiä tai valaistumisia ei oo tapahtunu vieläkään... Tai no sen tiiän ettei Suomi kauheesti houkuttele mut että tuskin mä täälläkään aupparin hommia kummempia juttuja tuun toteuttamaan. Haha mutta onneks voin olla täällä ihan aivot narikassa tän asian suhteen vielä kuukausitolkulla ja rakennella vaan pilvilinnoja, katellaan sit joskus myöhemmin et mitä päätöksiä tässä sit aikuistenoikeesti tullaan tekemään ja mihin suuntaan. 

Täällä vietetyn ajan pituuteen liittyvää henkistä kriisitilaa on lisänny se, että meiän LCC-ryhmässä kun on tapana et uudet aupparit saa aina jonkun vanhan ryhmäläisen "buddyks", niin mustakin tuli nyt yhen uuden tulokkaan buddy! Vaikka vastahan mäkin tulin tänne?! Ei sillä et musta on tosi kiva jos vaan pystyn auttamaan jotain asettumaan aloilleen tänne koska kai tähän on nyt totuteltava etten ookkaan enää se uus täällä, vaan musta saattaa jopa oikeesti olla hyötyä jollekin kun tiiän mistä mitäkin löytyy täällä! 

Kuluneen neljän kuukauden aikana en kertaakaan oo syöny mäkkärissä, en oo joutunu oikeesti huutamaan lapsille, en oo ollu yhen yön reissuja pidempää aikaa erossa host-perheestä, en oo kertaakaan toivonu olevani mieluummin Suomessa kun täällä enkä myöskään oo katunu tippakaan tänne lähtöä. 

Seuraavina kuukausina mä aion matkustaa enemmän, koittaa ottaa enemmän kontaktia myös muihin kun näihin muutamiin tyyppeihin joiden kanssa hengaan eniten, tehä enemmän ruokaa ja käydä uusissa paikoissa sekä tehä suunnitelmia. 

Näillä mennään, huiput 4 kuukautta takana ja vaikka kuinka monta varmasti vielä huikeempaa eessä jeejee!