I'm home

... Ainakin mä kauheesti toivon että kaikki tulee menemään puolin ja toisin niin hyvin, että tää paikka tulee olemaan mun koti seuraavan vuoden ajan. Mut so far so good, oon super happyhappy! Eli joo training school on nyt taakse jäänyttä elämää, sillä hypättiin aamulla busseihin ja otettiin suunnaaks host-perheet.

Oli hassua kun mulle iski totuus vasten kasvoja oikeestaan vasta bussiin istahtaessa, ja se totuus on se että tätä hommaa lähetään virittelemään aikalailla yksin ja suht nollista. Lentokentällä Suomessa mua ei enää oikeestaan jännittäny kun matkakumppaneina oli tutut (ok sillon vielä tuikituntemattomat) suomitytöt ja niiden kanssa me selviydyttiinkin yhessä läpi koko training school, joka muutenkin oli aika piece of cake kun homma oli loppuun asti suunniteltu ja ne pläänit oli kokoajan tiedossa. Täällä taas ei voi ennalta tietää et mitä tulee tapahtumaan eikä sulla oo huonekaverina toisia auppareita joiden puoleen kääntyä. Bussissa tänään mä tajusinkin että tästä se alkaa ja mua alko jänskäämään.

Turhaan mä kuitenkin jännitin, nää osottautu livenä vielä mukavimmiks ja mulla on tosi tervetullu olo! Vanhemmat on älyttömän mukavia&hauskoja, lapset sulosia ja talo huikee, ainakin kaikki palaset mun viihtyvyyteen on olemassa. Hahaaa ja kirsikkana kakun päällä: kaupassa käydessä ostettiin oikesti vaan kaikkee terveellistä (ja aamupalavohveleita),  syömässäkin käytiin japanilaisessa paikassa missä ruoka valmistettiin siinä ihan nenän edessä eikä missään Burger Kingissä ja nää kerto syövänsä tosi vähän punasta lihaa, yes please! Eihän tässä nyt oikeen voi sanoo mitään ennenkun arki alkaa, mutta ainakin nyt oon hypermegaextrailonen että oon just täällä.

 

Ps. Joo käytiin me tossa New Yorkissakin pyörähtämässä mut koska se nyt ei oo mikään big deal niin aattelin skipata sen yli kokonaan. Noooot, siihen ja training schooliin palataan vielä! Nyt päätä uuteen tyynyyn ja unta tähän pikkuhiljaa amerikkalaistumaan kuuppaan.