150 päivää viisaampi

Monenmonta vuotta mä olin vakaasti sitä mieltä että en ikimaailmassa todellakaan missään nimessä pidä välivuotta. Siihen aikaan tosin myös nauroin vaan (silloselle) Turengin lukiolle ja olin yhtä lailla päättäny että sinne mä en ainakaan jää kun kerran on tilaisuus päästä muuallekin! Jotenkin siinä sitten kävi kuitenkin niinkin hassusti että 8kk sitten mä painoin ylioppilaslakin päähäni jo ala-asteaikasista futistreeneistä tutussa juhlasalissa välivuoden kiilto silmissä. What happened?

Ready to go - eikä ees itkettäny

About koko pienen elämäni oon tehny tosi selväks etten tykkää asua Turengissa, mutta enemmän mä oon kyllä valittanu vaan muodon vuoks kun että oisin oikeesti tarkottanu sitä. Ala-asteella mua harmitti kun meiän "pienessä" koulussa ei ollu esim. Erikseen musa-luokkia (mitähän mä sielläkin oisin tehny, soittanu suutani?), yläasteella ärsytti nuiva ilmapiiri (johtuiskohan enemmänkin siellä olevasta ikäluokasta) ja lukiossa suppeelta tuntuva kurssitarjotin ja no, edelleen se ilmapiiri. Ja ihan yleisesti oon aina jaksanu valittaa julkisten vähäisestä määrästä, paikkakunnan pienuudesta ja siitä että omalla kylällä ei oo yhtikäs mitään. Ei siis sillä että kyllähän nyt myöhemmin on tajunnu että onhan Turenki ihan kelpo paikka, tuttu ja turvallinen, läheltä löytyy isompiakin kaupunkeja ja meillä sentään on juna-asema eli poiskin kyllä pääsee. Ruokakauppojakin on ihan melkeen valinnanvaikeudeks asti ja periaatteessa kaikki tarvittava siis löytyy. Mutta juu ei, mun pointtina ei valitettavasti oo nyt mikään Turenki-rakkaus joka 150 täällä vietetyn päivän kuluessa ois leimahtanu ilmiliekkeihin, sillä vaikka ikuisena ulkomaista haaveilijana oonkin täällä tajunnu Suomen olevan loppupeleissä tosi jees paikka niin Turenkia mulla ei oo tippaakaan ikävä. 

Ekoja aamupaloja ja onnellisuutta

Enkä mä nyt vieläkään Suomea ikävöi, mutta myönnän kyllä oppineeni täällä arvostamaan monia, monia asioita Suomessa. Tai ehkä mun kohalla kyse on vielä enemmänkin siitä, että oon tajunnu että tää jenkkielämä ei oo kyllä mua varten noin niinkun pidemmän päälle. En sano että täällä ois selkiytyny että haluun ehdottomasti lintukoto-Suomeen mahdollisimman nopeesti takasin, vaan ennemminkin että en aio ainakaan jäädä tänne ikuisiks ajoiks. Mä nautin suuresti olostani täällä tällä hetkellä, puoliturrena. Mä koen että näin au pairina täällä on enemmän kun hyvä olla, mutta ikimaailmassa mä en haluis rakentaa elämääni tänne. Siinä mielessä Suomi vs Jenkit vie ihan 6-1, mutta se mitä mä tässä yritän sanoa on, että tässähän on vasta yks maa rajattu pois;-) 

Ekojen viikkojen huumaa kun kauppareissutkin tuntu ihan seikkailuilta

Mähän en lähteny tänne sillä asenteella, että tää on helppo keino saada varvasta oven väliin, päästä maahan ja alkaa puntaroimaan jäämisvaihtoehtoja ja järjestelemään asioita niin, että vois jenkkiytyä kokonaan. En myöskään todellakaan lähteny sillä asenteella että laittaisin suomielämän pauselle ja palaisin tasan vuoden päästä siihen mihin jäinkin. Mä lähin silkkaa uteliaisuuttani kattelemaan mitä tuleman pitää, hautomaan tulevaisuudensuunnitelmia ja ottamaan tästä tilaisuudesta kaiken irti. No reason to stay is a good reason to go. Mun mielestähän siis kaikkein kauheinta mulle olis olla nyt Turengissa, asua kotona ja painaa duunia mäkkärin kassalla tai naapurikoulussa ja uima-altailla. Senpä takia ajatus kotiinpaluusta ei kauheesti innostakaan, sillä vaikka pidänkin vaan hyvänä asiana että mä en jättäny mitään "kesken" Suomeen, niin toisaalta voitte varmaan kuvitella että ei myöskään motivoi kauheesti sit palata   "tavalliseen" tylsään elämään. 

Oon jo nyt päässy kokemaan halloweenin, kiitospäivän ja joulun jenkkityyliin

Mutta mä oon kyllä vähän sitä mieltä, että takasin ei oo paluuta ennen kun keksin mitä haluun tehä. Täällä mä nautin ihan eri tavalla tästä helposta ja yksinkertasesta elämästä missä mä vaan teen työni eikä tarvii huolehtia mistään muiden nurkissa asuessa, mutta en missään tapauksessa haluis viettää tällasta elämää enää tässä vaiheessa elämääni kotisuomessa! Mä toivon että kun palaan kotiin, niin mulla ois suht selkeet pläänit et mitä seuraavaks ja missä, sillä vaikka there's no shame on gap years niin en haluu viettää mitään turhia suomivälivuosia pähkäillen mitä haluun tehä. Sit mä haluun käyttää aikani ja energiani pyrkien niihin tavotteisiin jos ne ei ihan samalla silmänräpäyksellä oo tavotettavissa! 

Ei tää elo oo ollu pelkkää ruusuilla tanssimista tietenkään kokoaikaa, mutta loppujenlopuks ei voi kun hymyillä

Tosiaan täällä mä oon eläny viimeset 150 päivää enemmän ja vähemmän sellasessa lomakuplassa. Tiiättekö ollu murehtimatta sen kummempia mistään, syöny mitä sattuu, valvonu myöhään ja nukkunu pitkään, shoppaillu jos on huvittanu, syöny paljon ulkona ja siinä sivussa oon tehny vähän töitä mitkä ei hirveesti töiltä tunnu. Ja kokoajan takaraivossa on ollu ajatus siitä, että justhan mä tulin, mulla on vielä koko vuosi edessä! Krhm, en muuten enää ookkaan se newbie täällä... Tiiän olevani mielettömän onnekas että mulla on näin hyvä tilanne että voin elää tällasta vähänniinkun lomaelämää, mutta kyllä mä nyt oon vähän yrittäny räpiköidä tän kuplan ulkopuolellekin. Tai ainakin tökkiny vähän reunoja nähdäkseni kuinka kestävä tää onkaan. Sunnuntaina mulla tulee nimittäin jo 5kk täyteen, mikä on hälyyttävän lähellä puoliväliä. Täällä sitä vaan aika valuu sormien välistä ihan huomaamatta ja aina aika ajoin karu totuus iskee vastaan kun kalenteri kertoo että taas on yks kuukausi vierähtäny. Mä todellakin nautin olostani, en ikävöi sen kummemmin kotiin ja mulla on kaikinpuolin kaikki melkolailla erinomaisesti (pitää varmaan koputtaa puuta tai jotain), mutta myönnän että mulla kyllä pukkaa pientä keskiajan-kriisiä. Oon kyllä vaan nauranu että hyvähän se vaan on, sillä sehän tarkottaa sitö että tästä on tullu lomailufiiliksistä huolimatta niin arkista ja omaa elämää, että on jo varaa vähän ehkä kyllästyäkin. Kyseessä on siis hyvälaatuinen tylsistyminen, ei sellanen totaalinen tympääntyminen&kyllästyminen. Hoito-ohjeeksi mä antaisin itelleni kivan jännittyksen lisäämistä elämään, jotain uutta, jotain piristävää. Ihan järjestettävissä! 

Uusia paikkoja olis kiva bongata enemmänkin, joten se olkoon tavoitteena taas tästä eteenpäin

On myös hassua että siinä missä ihan alussa about kaikki, ihan arkisetkin asiat vaati mukavuusalueelta poistumista kun kaikki oli uutta, tuntuu nyt että leijun vaan tässä mun kuplassa ympäriinsä enkä joudu poistumaan juurikaan mukavuusalueen rajojen ulkopuolelle. Toisaalta kiva juu että tiedän mitä kaupat toimii ja osaan ajaa kavereille ilman navia, mutta en haluu kyllä liikaa jämähtää tuttuihin kuvioihin! Eli nyt ois tarkotuksena koittaa alkaa elämään "normaalimpaa" elämää ja potkia itteeni taas mukavuusalueen ulkopuolellekin koska kuten ehkä tiiättekin, that's where the magic happens. En nimittäin haluu tuhlata aikaani täällä vaan omassa kuplassani leijuen, vaan haluun löytää taas sen fiiliksen mikä mulla oli kun tulin tänne. Sen fiiliksen, joka esti mua nukkumasta puolille päivin kun en halunnu hukata puolta päivää nukkumalla. Fiiliksen, joka innosti aina menemään uusiin paikkoihin ja laittamaan uusille ihmisille viestiä, sillä halusin nähä mahdollisimman paljon. On tosi jees että mulla on täällä tuttuja rutiineja, kunhan en vaan kokonaan jää niihin jumiin. 

Happyhappyhappy

Summa summarum: Oon ihan älyttömän ilonen että oon just täällä just nyt ja toivon osaavani ottaa tästä kaiken mahdollisen irti ja keksiä mitä haluun auppariaikojen jälkeen tehä!