2. marraskuuta 2014

Jenkkihalloween - trick or treat

Sarjassa "Jenkkikliseet" on aikasemmin todettu jo kaikki isommaks ja samalla linjalla jatketaan edelleen, sillä ihkaekaan jenkkijuhlapyhähärdelliin osallistuneena voin kertoa, että täällä tää juhlapyhien juhlistaminen on oikeesti ihan omaa luokkaansa. Ainakin näin suomalaisen näkökulmasta katottuna perjantain halloweenmeininkejä vois kuvailla melko suurieleisiks! Jenkkielämä on toki kaikessa mahtavuudessaan ainakin meillä kotisuomessa päin suht paljon tapetilla, tai ruudulla oikeestaan, eli kaikkien leffojen ja TV-sarjojen ansiosta mullakin oli tiettyjä odotuksia tän juhlapyhän viettoa kohtaan. Ja koskaan oon ihan satavarma että monille muillekin on varmasti tullu tietynlainen kuva tästä paljon hehkutetusta jenkkien halloweenistä, niin tässä olis nyt kuulkaa ennakkoluulosen suomitytön kootut havainnot tarunhohtoisesta halloweenistä ja siitä, että osuuko todellisuus yksyhteen stereotypioiden kanssa!

Tätä päivän (tai oikeestaan illan) kestävää juhlahumua varten valmistaudutaan kuukausikaupalla ennen varsinaista silmänräpäyksessä ohi vilahtavaa h-hetkeä?  Sanotaan vaikka niin, että mä kun tulin tänne perheeseen syyskuun puolivälin paikkeilla, niin kaupoissa oli jo halloween-krääsät esillä... Eikä tarvinnu paljoo venaillu lokakuun puolelle päästessä kun meillä kaivettiin 7 sellasta muuttolaatikon kokosta pelkästään halloweenkoristeita sisältävää laatikkoa esille että joo, vois sanoo että valmistautuminen alotetaan suht hyvissä ajoin. Kauppojen pursutessa halloweenkrääsää kuukausitolkulla, on talojen koristelun alottamisajankohta kyllä ihan perhekohtasta eikä täällä kaikki siis räjäytä koko koristevalikoimaa pihapiiriinsä heti lokakuun alkumetreillä. 
Walmartin halloween-helv..hyllyt

Mutta ennemmin tai myöhemmin kaikkien pihat hehkuu kurpitsalyhtyjen oranssissa valossa ja näyttää pelottavammilta kun kummitusjuna ja kauhukuja yhteensä? Ikävä kyllä tähän joudun vastaamaan kieltävästi, sillä vaikka munkin verkkokalvoille oli jonkinlaisesta jenkkileffahuumasta johtuen piirtyny kuva naapurustosta jossa jokainen pihapiiri on laittanu parastaan ja koristellu talonsa edestä ja takaa, ei täällä oikeesti kaikki ollu hukuttautunu halloweenkoristeisiin. Ainakin täällä päin meininki oli aika pitkälti kaikki tai ei mitään, sillä meiänkin naapurustossa osa taloista oli ihan uskomattoman näkösiä kaikkine koristeineen, kun taas suurin osa oli tullu siihen tulokseen että pari kurpitsaa oven pielessä saa riittää. Mun hostperheen entisellä asuinalueella oli vuosittain palkittu parhaiten koristeltu talo ja meiän koristemäärä selittykin sitten osittain useilla voitoilla männä vuosina... 
Vika kuva naapuruston Haunted garage-pihasta

Halloween on niin big deal tällä puolella maapalloa, että pelkkä trick or treating 31. Päivä ei riitä, vaan kaikenlaista teemaan sopivaa aktiviteettia (rahastusta) on keksitty tunnelmaan virittäytymisen avuks about koko lokakuun ajalle? Haunted houses (kauhutalot), pumpkin patches (kurpitsatilat) ja fall festivals (syysjuhlatapahtumat) tarjoaa ainakin jos jonkinmoista tekemistä halloweeniin liittyen. Lisäks esim. Huvipuistossa on ainakin iltasin kaikkia pelotteita kuten oikeita ihmisiä toinen toistaan oikeesti pelottaviks hahmoiks pukeutuneina viattomia hauskanpitäjiä säikyttelemässä. Tähän kategoriaan löytyis varmaan vielä vaikka mitä muutakin, mutta koska en ite oikein harrastanu näitä pre-halloweenjuttuja niin en tiiä niin tarkkaan! Mutta esim. Haunted houseja oli pykätty kasaan tosi paljon tässä halloweenin paikkeilla ja perjantaina ainakin täällä jengi oli laittanu omia kotejaan/autotallejaan samanlaisiksi karmiviks mestoiks joissa sai sitten mennä käymään. 

Ei oo halloweeniä ilman kurpitsoja! True that - sen lisäks että halloweenin teemaväri on tunnetusti oranssi, ei viime aikoina kurpitsoilta muodossa tai toisessa oo voinu välttyä. Kurpitsajuustokakut, candy corn, kurpitsalla maustetut kahvisysteemit, kurpitsaleivät sekä tietty ne itse kurpitsat kaikessa komeudessaan on vallannu kauppojen hyllytilaa jo jonkin aikaa. 

Kurpitsojen kaiverrus on tietty myös ihan must ja osottautu itseasiassa helpommaks kun mitä mä olin kuvitellu! Tosin meillä ainakin oli ainakin välineet kunnossa, että ehkä se vaikutti asiaan. Kaikessa yksinkertasuudessaan homma toimii niin, että eka kiikutat mielestäs täydellisen (sopivan kokonen ja tasanen, tarpeeks iso se varsiosa) kurpitsan lähikaupasta tai kurpitsatilalta kotiin, leikkaat kurpitsan "hatun" eli yläosan pois että saat sen jälkeen koverrettua kaikki ne sisälmykset pois (pro tip: niiden "karvojen" lisäks kannattaa kovertaa myös seinää ohuemmaks niin itse kaiverrus on helpompaa) ja sitten jenkkityyliin askartelet viivottimella ja paperisilla malleilla kuvioo siihen seinämään tai suomityyliin nappaat suoraan veitsen käteen ja alat sen kummempia miettimättä kaivertaa naamaa/kuvaa/taideteosta siihen kurpitsan kylkeen kunnes lopputuloksen tyydyttäessä isket pari valoa sisään ja laitat hatun takasin paikoilleen ja tadaa! Niin ja välissä tietty uliset kun se kurpitsamössö on ällöä, leikkaat sormees ja kiroten hiljaa suomeks suunnilleen liimailet paloja takasin kun innostut kaivertamaan vähän turhan ronskilla kädellä ilman mallia tai suunnitelmia koska yolo. 
Oikeelta: hm, Syd ja hd
Mun freestyle-pumpkin

Halloweenin koittaessa koko kansa pukeutuu asianmukasesti all the way eikä vedä vaan kissankorvia päähän tai lakanaa ylle niinkun Suomessa ne harvat halloweenia juhlivat tapaukset tuppaa tekemään? Pretty much yeah. Olin vähän pettyny kun suurin osa vanhemmista ei ollu trick or treating kierroksella laittanu mitään päälleen, koska ne kaikki kokonaan naamiaisasuissa kiertelevät perheet oli superhauska näky! Meilläkin halloweenasuvarastoista löyty vanhemmillekin kostyymiä Darth Vaderista, Transformereista, supersankareista ja noita-akoista aina pelottaviin pelleihin asti ja hostit oli siis molemmat myös pukeutunu. 

Lapsilla oli tietty ihan superhienoja pukuja joita löyty aivan joka lähtöön! Pikkutytöistä puolet oli Elsoja tai muuten vaan prinsessoja ja pojat oli ninja turtleseja tai jotain muita sankareita. Siistein asu minkä näin, oli sellanen musta haalari jossa oli pieniä valoja niin että tää pieni mies näytti ihan tikku-ukolta pimeessä kun vaan valot erottu! Coolest thing everrr
J:n halloween parade - bongatkaa Elsat

Nuorilla (tytöillä) taas voitais vaikka sanoa niin, että asuvalinnoissa ykköskriteerinän ei ainakaan oo tainnu ollu pelottavuus. Tai ne hameenhelmojen pituudettomuudet saattais itseasiassa kyllä kauhistuttaa niiden mummoja tai äitejä... Jos en tietäis paremmin, niin epäilisin että jengi on joutunu tekemään asuhankintansa vähän erilaisiin rooliasuihin erikoistuneista liikkeistä kun halloweenjutut on ollu kiven alla, mutta koska täällä kaikki kaupat  internetin ihmeellisestä maailmasta puhumattakaan pursuaa halloweenasuja niin on aika selvää että ei ne asut mitään hätäratkasuja oo ollu:-D HIMYM:ia kattoneet tietää slutty pumpkinin jossa kurpitsa-asussa on "kaiverrukset" strategisilla paikoilla, right? Siihen tiivistyy hyvin koko tyttöjen pukukoodi, sillä eka ajatus olis että ethän sä edes voi saada kurpitsa-asusta aistikasta versioo, mutta oh how wrong can you be! Oli asu mikä tahansa, oikeesti mikä tahansa, niin siihen kuulu hyvällä tuurilla takapuolen peittävä hamonen ja enemmän tai vähemmän avonainen yläosa. Ja aina korkeet korot, sukkanauhat ja paljon meikkiä. Et vaikka en todellakaan oo mikään siveyspoliisi, niin terkkuja teille vuotta vanhemmille meitä uusien ylioppilaiden puheessakin muistaneille ex-lukiotovereille ja vd:lle eli itsensä varsinaiseksi daddyksi nimenneelle iskälle - meillä päin hameet on ollu ihan nunnatasoa tähän verrattuna sillä jopa mun mielestä suurin osa näiden asuista oli too much! Tai siis paljasti too much. Itsehän en siis pilannu Disney-prinsessojen mainetta vilauttelemalla vaan paljon kehuja kerännyt Elsa pysy pitkähelmasena ja halkio polvimittasena. Okei Elsa jäi kyllä trick or treatingin jälkeen kotiin mut mun "pretty girl" nimiseks nimettyyn asuun (aka normivaatteisiin) kuulu kyllä housut!

Trick or treating on vuoden odotetuin tapahtuma ja maailman helpoin tapa saada ilmasta karkkia niin paljon ettei niitä jaksa edes kantaa? Exactly! Meillä ainakin lapset oli hyppiny seinille, pöydille, nenille ja toistensa varpaille tätä odotellessa ja niinhän siinä kävi että kun startattiin alle kouluikästen rallikuskin, jonkun actionhahmon, pikku-Elsan sekä kouluikästen mad hatterin ja random scary-guyn kanssa niin ei menny kauaa kun nuorimpien kassit oli oikeesti niiden voimille liian painavat kun sitä karkkia vaan tuli! 

Olin aluks ihan wowwowwow jee trick or treating ja olin ollu kaikille vaan ihan et joo ei meillä ei vaan oo mitään tällasta kunnes siinä kierrellessä aloin nauraa hostiskälle et meillähän on Suomessa suht samat kuviot pääsiäisenä! En meinaa oikeesti ollu tajunnu että sehän on meillä melkeen sama homma sillon, vaikka me kohteliaina suomalaisina tietty loruillaan ja annetaan sentään niitä virpomisvitsoja karkkia vastaan, täällä karkkien jakajat kun justjust sai pikasesti huudetyn trick or treatin ja hyvällä säkällä kiitoksen siihen kaupan päällisiks.

Täällä kuulemma kierrellään karkkien kiilto silmissä about middle school-ikään eli noin 12 vuotiaaks asti ja musta oli kyllä hassua nähä niinkin "vanhoja" siellä pikkulapsien seassa loikkimassa. Mutta eikai siinä, niillä oli kuitenkin muutamia too cool for halloween-yksilöitä lukuunottamatta yleensä hauskoja mätsääviä asuja kavereidensa kanssa. Ja nää övericoolit rebelit tais lähinnä olla ryöväämässä oven pieliin jätettyjä karkkikulhoja, sillä jotkut tosiaan jätti vaan tynnyrillisen karkkia pihaan ja lähti ite kiertelemään. Meillä hm jäi moikkailemaan karkki vai keppostelijoita kun me muut mentiin naapureiden kanssa heittämään rundia. 


Ja siis se karkin määrä mitä noi lapset raahas reissultaan kotiin... Ihan älytöntä! Ja mä en tiiä et miks ihmeessä, mutta yks ekoista ajatuksista mikä mulle tuli oli se roskan määrä mitä noista sadoista yksittäispakatuista karkeista tulee! Siis tietty niiden on oltava paperillisia karkkeja, mutta silti noita namuja on ihan miljoona. Mekin pakattiin perjantaina valmiiks pieniä pusseja mitä on helppo sit antaa, mutta jäätävän kokosia oli myös ne kaikki ammeiden kokoset astiat joihin perheet oli varannu karkkia koko naapuruston lapsille. 



Halloween on myös vähän vanhemmalle kansalle ihan ykkösjuhla koska bileeet! Vaikka juhliminen ei mitään erityisempiä syitä kaipaakaan, niin partyihin (ja ilmeisesti yleisesti hyväksyttäviin melko paljastaviin kamppeisiin) oikeuttavat tekosyyt on aina tervetulleita eli kun jengi käy liian vanhaks trick or treatille niin sit pitää kehitellä jotain muuta mitä odottaa. Mun kohalla paikallinen alaikäsyys vähän hidastaa tahtia koska en uskalla enkä haluu riskeerata mitään, mutta kyllä mekin käytiin punahilkan hoodeilla pyörähtämässä yhissä pippaloissa sekä fiilistelemässä Georgetownin ihmisvilinässä. Siellä jos jossain oli jengiä kun pipoa! Oli kyllä siistiä kun about kaikki oli pukeutunu ja populaa tosiaan riitti vähän turhankin paljon. Kieltämättä oli vähän hassua kun katukuvasta puuttu suomityyliin totuttuun tapaan kaikenlaiset juomatölkit horjuvien ihmisten käsistä, kun täällä moinen julkinen toiminta on kiellettyjen juttujen listalla. Tää kotibilekansa juhlii mun käsityksen mukaan entistä tehokkaammin tällasina juhlapyhinä, mutta varsinkin isommat kaupungit vetää myös paljon jengiä puoleensa. 

Kattokaa tota ihmismerta!!! Ja koko katu oli pretty much yhtä täynnä

Aitoa ja oikeeta jenkkihalloweeniä vietettyään siihen rakastuu palavasti ja Suoemen säälittävät viritykset masentaa jo valmiiks kun tiedossa on, että uus lempparijuhlapyhä ei tuu enää koskaan olemaan yhtä huikee? Njaaaah. Spessujutuista ja juhlapyhistä tykkäävänä olin kyllä innoissani ja holiday spiritin vietävissä, mutta ei se nyt mikään maailman paras juttu ollu. Olishan se siistiä jos Suomessakin asiaan paneuduttais yhtä antaumuksella, mutta kyllä mä luulen pärjääväni ilmankin. Oli kyllä älyttömän siistiä päästä näkemään ja kokemaan kunnon jenkkihalloween kaikkine kliseineen että eipä sillä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti