Too good to be true

Muistaakseni kuvailin fiiliksiäni tänne saavuttuani mm. Ilmauksen "too good to be true" - avulla. No, niinhän tää sit osottautukin olevan liian hyvää ollakseen totta.. Itku pitkästä ilosta ja silleen, mutta elämä jatkuu. Täällä on siis ollu vähän vaikeeta tässä viime aikoina ja siks en oo oikein postaillukaan ja aluks meinasinkin etten tästä mitään kirjottaiskaan, mutta ei tätä oikein voi kyllä skipatakaan vaikka se paljon helpompaa oliskin.

Kyllähän mä tiesin tänne saapuessani että tää ei tuu olemaan ikuista ja että hyvästit on ennemmin tai myöhemmin heitettävä, mutta pakko myöntää etten kyllä ajatellu että jo heti ekan kuukauden jälkeen. Oli myös jännä huomata miten paljon yhessä kuukaudessa ehtiikään kiintymään ja miten vaikeelta eroominen näinkin lyhyen yhdessäelon jälkeen tuntuu. 

Toisaalta onhan kuukausikin tosi pitkä aika, ettei ihmekään että just kun on ehtiny tottumaan tähän kaikkeen niin kuvioiden uusiks meneminen sekottaa kaikkien pakkoja suht huolella. Ja ei siis sillä et mä oon oikeesti kyllä nauttinu tosi paljon kaikesta tähän mennessä ja tuun muistelemaan tätä kuukautta lämmöllä, mutta voin kertoo että ei tää hyvästien jättäminen kauheen kivalta tunnu. Osittain varmaan just siks kun mulla on ollu niin huippua että tästä luopuminen tuntuu entistä vaikeemmalta. 

On ollu niin vaikeeta ja haikeeta tällä viikolla mun ikkunasta ihania maisemia ihaillessa aatella että en tuu ihailemaan enää samaa näkyä joka aamu.  Oonkin yrittäny nyt vaan nauttia näistä vikoista yhteisistä hetkistä niin paljon kun mahdollista! Vaikka kyllä mä sisimmässäni tiiän, että näin on parempi. Kaikkien kannalta.

Merkkejä tästä on toki ollu ilmoilla jo jonkin aikaa, mutta kyllä tää loppujenlopuks sit yllätti kaikki, lapset varsinkin. Kyllä nekin oli tajunnu että väistämättä näin tulee käymään, mutta tosiaan tää suht nopee aikataulu tais hämmästyttää niitäkin. Syy ei kuitenkaan (kuulemma) ollu milläänlailla mun, tai näin mulle ainakin sanottiin. En ollu tehny mitään väärin ja eihän se mun vika oo että kylmä talvi tekee tuloaan pikkuhiljaa tännekin. Suurin syyllinen tähän eroon on siis ehdottomasti sää, sillä ei tästä näin kylmillä ilmoilla mitään tulis. 

Tänään me sit juniorin kanssa vietettiin viimenen aamu ikkunasta näitä ihania maisemia ihaillen, sillä niin siinä nyt sitten kävi että meiän uima-allas suljettiin tänään. Siihen loppu ulkona uiskentelut tältä erää, muksut saa tyytyä omaan ammeeseensa ja uimahallin altaisiin. Kaikki täällä on ollu aika surkeina tän menetyksen johdosta, mutta olishan se ihan hullua yrittää pitää toi about liinalammen (heh ok ei ihan) kokonen laitos lämpimänä pakkasilla. Onneks heti kevään lämmetessä pitäis meiän päästä taas nauttimaan veden kohinasta mun ikkunan alla ja uimisen riemusta, sitä siis odotellessa!

Tältä se nyt näyttää...

Just to make it clear (sillä kaikki ei tainnu tajuta sitä vaatteista kertovaa ikäväpostaustakaan ennen lähtöö, haha): Kaikki on älyttömän hyvin *koputtaa puuta* ja postaus kertoo uima-altaasta luopumisesta, ei mun lähdöstä.  En ole lähdössä. Meillä menee täällä superhyvin, mä viihdyn erinomaisesti ja oon käsittäny että tunne on molemminpuoleinen!