Lost my heart @NY

Tiiättekö kun joskus tekee ihan älyttömästi mieli sipsejä ja sitten onnistut koko kämpän kääntämisen jälkeen saamaan hyppysiis kourallisen niitä vaarallisen addiktoivia ja mielettömän hyviä sipsuja joita oot päivätolkulla himoinnu? Ne maistuu ihan maailman parhailta ja nautitkin joka murusesta nuollen sormet ja kaikki, mutta saatuas haltuun ainoastaan kourallisen näitä herkkuja, katoaa ne nopeesti parempiin suihin jättäen jälkeensä vaan kyltymättömän sipsinälän ja halun saada lisää. Vähän sama juttu kävi mulla kun pääsin viettämään muutaman tunnin New Yorkissa training schoolin yhteydessä - nautin jokaisesta lyhyestä hetkestä jotka pääsin siellä viettämään ja iloitsin kaikesta mitä ehdin nähä, mutta samaan aikaan toi pikavisiitti sai mut vaan haluamaan nähä lisää ja kokea enemmän. 

About kuukausi sitten koitti se kauan odotettu hetki, kun melkein parisatapäinen innokas joukko auppariturreja lastattiin viimesiään vetelevän training schoolin kohokohdakskin tituleerattua reissua varten busseihin ja kuljetettiin New York Cityyn. Reissu kuuluu siis training schoolin ohjelmistoon, mutta maksullisena ohjelmanumerona se on täysin vapaaehtonen. Osalle porukasta (including me) oli hostperheet maksanu jo reissun sekä tiketin jolla pääsi ihailemaan city skylineä Top of the Rockiin eli allekirjoittanutkin siis sai pitää toistaseks kaikki dollarinsa. Toi setti ei kyllä kokonaisuudessaan ois ees paljoo maksanu, eli olisin ehdottomasti tuhlannu omiakin roposiani siihen ja kehoitan kaikkia toimimaan samoin mikäli moinen mahdollisuus sattuu kohdalle.

Kamerat räpsy ja instagramit kävi kuumana suunnilleen tunnin mittasen bussimatkan aikana, sillä (suunnilleen kaikilla muilla paitsi mulla) toimi wifi bussissa eli matka suju siis varsin lepposasti. Itse cityä lähestyttäessä ja kaupunkisiluetin pikkuhiljaa piirtyessä verkkokalvoille oli fiilis aika epätodellinen, sillä lentokoneen keskiosasta ei näkyny juuri mitään New Yorkiin laskeutuessa eikä matkalla JFK:n lentolentältä Training Schoolille ollu bongattavissa oikein keltasia takseja kummempia nykkimeininkejä. Eikä siis sillä etteikö meillä olis ollu vaikeuksia pysyä pöksyissämme jo niiden keltasten taksienkin takia, mutta nyt niitä tunnuksenomaisia rinta rinnan pilviä hipovia rakennuksia ihastellessa sitä alko tajuumaan että vau, me ollaan oikeesti New Yorkissa. 

Ekana meiän iltapäivän sekä alkuillan kestävän pikavisiitin ohjelmassa oli ajella bussilla toinen toistaan tunnetumpien paikkojen ohi oppaan selostuksen samalla lipuessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Opas oli siis ihan hauska heppu, mutta henkilökohtasesti mun maailmaa ei muuta tieto siitä, että kuka kuuluisuus on asunu millon missäkin tai että millon joku rakennus on rakennettu, mutta oli tietty enemmän kun kiva pysyä kokoajan suunnilleen kartalla että missä mennään. Pikaset pysähdykset me suoritettiin Sinkkuelämistäkin tutulla hodarimestalla ja Central Parkin laitamilla, mutta ajan rajallisuuden sekä mun makkarattoman ruokavalion takia kumpikaan stoppi ei ollu mulle maailmaamullistava. Mutta mä nautin tosi paljon vaan ikkunan läpi New Yorkin ihailusta, koska se kaupunki on mielettömän mielenkiintosen näkönen. Tykästyin erityisesti siihen, että suurtakin suurempien ja tiheesti rakennettujen rakennusten kavereina kaikkialla kasvo puita jotka väritti ja freesas maisemaa tosi paljon. 

Meiät dropattiin Rockefeller Centerin tuntumaan josta oppaan johdolla kipitettiin kohti korkeuksia ensin turvatarkastusten läpi jonka jälkeen hississä kerrosten vilistessä silmissä meiän eteen aukes maisema, jota varmasti jokainen on joskus kuvista ihaillu. New York edestä ja takaa, Central Park, Empire State Building, satoja keltasia takseja ja miljoonia valoja sekä kun tilauksesta meiän haukkoessa henkee upeiden maisemien yllä alko aurinko laskee samaan aikaan värjäten kaiken eka kultaseks ja myöhemmin taivaan vaaleenpunaseks. Kyllä siinä kelpas turistina täyttää kameran muistikorttia sadoilla samanlaisilla kaupunkikuvilla ja tukkia puhelimen kansiot selfieillä joissa oma naama (ja mun tapauksessa hattu) peittää  ne kaikkein hienoimmat maisemat! Me jumiuduttiin suomityttöjen kanssa maisemien äärelle ehkä vähän turhankin pitkäks aikaa, sillä vapaa-aikaa oli ainoastaan muutama hassu tunti ja tää Top of the Rockin reissu lukeutu siihen kortilla olevaan vapaa-aikaan. 

Heti kun päästiin taas maanpinnalle, harhailtiin ekaks jonkun aikaa sen samaisen rakennuksen pohjakerroksissa että päästäisiin ulos ja vihdoin ulkoilmaan päästyämme huomattiin olevamme ihan eri puolella kun mistä mentiin sisään, eli haahuilukshan se mestoille, eli Times Squarelle suunnistaminen vähän sit meni. Jonkin matkaa väärään suuntaan taivallettuamme vaihdettiin suuntaa ja löydettiin tukahduttavasta kuumuudesta huolimatta valotaulujen ja ihmismassojen keskittymään: Times Squarelle. Kaikki ne vilkkuvat, välkkyvät ja kaikessa väriloistossaan loistavat valotaulut, eestaas vellova ihmismeri, kaiken keskellä suhailevat keltaset taksit ja miljoonissa kuvissa ennalta nähty miljöö oli pienoinen pettymys, myönnän. Mutta huikeelta se kaikki silti näytti sieltä portailta hämmästeltynä ja ikuistettuna, vaikka odotuksia tätä kadunpätkää kohtaan ehkä olikin vähän enemmän. 

Meiän kunnianhimoisiin suunnitelmiin kuulu tsekata Top of the Rock, Times Square, Victoria's Secret ja löytää ruokaa, mutta VS ja muut mahdolliset shoppailut jäi siltä erää välistä kun suunnistettiin paikasta toiseen ja otettiin tavotteeks päästä bussille hyvissä ajoin. Niimpä me koukattiin Starbucksin ja Panera Breadin kautta ja busseille venailemaan 45minuutiks että kaikki löysi tiensä sinne. "I was in New York and all I bought was a smoothie and a salad". Thanks a lot mates, kannatti tunnollisten suomalaisten kiiruhtaa ajoissa oottelemaan muiden maiden ei-niin-täamällisiä edustajia jotka kaiken lisäks päätti laulaa ja huutaa koko bussimatkan takasin, kun suurinosa yritti nukkua. Kiitos t. Hiljainen, täsmällinen ja kuuliainen #finnishgirl

Kuten sanottu, lyhykäisyydestään riippumatta oli toi reissu todellakin enemmän kun menemisen arvonen! Mä ainakin ihastuin Nyciin palavasti ja onkin niiiiin paljon kaikkee mitä haluisin nähä ja missä käydä. Onneks tässä on vuosi aikaa eikä välimatkakaan oo mahdottomimmasta päästä, eli tuun ihan varmasti vielä palaamaan New Yorkiin kun kerran tuun tällä puolella maailmaa - ja jenkkejä vuoteni viettämään. I❤️NY