Sattuu ja tapahtuu-sunnuntai

Olipa aikamoinen päivä. Alotetaan tapahtuu-osiolla: Tän sunnuntain piti alunperinkin olla spessu, sillä tälle päivälle oli järjestetty kuukausittainen au pair-meeting ja tällä kertaa Trunk or treat-teemalla joka oli koko perheen juttu eli tarkotuksena oli koristella auton takakontti ja kierrellä sitten hostlapsien kanssa muiden autoilla karkkien perässä. Kauheen monet muut au pairit ei tästä ollu kauheen innoissaan, mutta meiän hostperheessä oli suunniteltu tätä jo vaikka kuinka kauan! Hm omin pikku kätösin nikkaroi arkun ja puki luurangoille ykköset ylle ja meikkis hankki Targetista kaikkee halloweensälää. Meille oli myös Amazonin ihmeellisestä maailmasta tilattu asut valmiiks jo aika päivää sitten. Hyvät valmistelut tuotti ilmeisesti tulosta kun poistuttiin miitistä paria lahjakorttia rikkaampina kun sekä mun asu että auton koristelut palkittiin yhtinä parhaista! Vaikka me siis hyvin oltiinkin valmistauduttu, niin niinhän siinä aina käy että elämä yllättää aina yllättävimmillä hetkillä ja odottamattomilla tavoilla.

Tän kertanen yllätys näytti tältä. Kuvassa oleva kapine joka (tällä hetkellä entisenä) pyöräilykypäränäkin tunnetaan ei enempää eikä vähempää kun pelasti tänään Vaughnin hengen. En aikasemmin kai ookkaan maininnu että V tykkää ihan sikkenä pyöräillä ja synttärilahjaks herra saikin uuden, hienon pyörän jonka renkaita onkin naapuruston mäissä ahkerasti viime aikoina kulutettu. Itku pitkästä ilosta as usual, sillä tänään ovelle ilmesty itkevä, yltä päältä veren peitossa oleva poika joka itekin oli tapahtumien kulusta vähintään yhtä ulapalla kun kaikki muutkin. 

Tässä siis sunnuntain sattuu-osuus: Vaughn oli kaatunu pyörällään tänään ihan urakalla, mutta shokkitilasta ja kovasta tällistä johtuen yksityiskohdat tästä on edelleen pojalle itelleenkin hämärän peitossa. Hostit sit kiirenvilkkaa lähti viemään poikaa sairaalaan jossa röngenien ja ct-kuvausten jälkeen vakavammilta vammoilta säästyny V pääsi illalla kotiin nukkumaan. Aivotärähdys, hampaan halkeeminen, kädet sekä kylki ja naama enemmän tai vähemmän auki oli kuitenkin rikkinäisen kypärän lisäks tuloksena tästä kohtalokkaasta pyöräretkestä. Päähän kohdistunu tälli oli siis verran kova, että poikaparka ei muista tapahtuneesta mitään vaan kun ihmeen kaupalla kotiin kaatumisen jälkeen löydettyään tää kyseli vaan että miks hän on ihan verinen ja kaikkialle sattuu. Seuraavat päivät V viettääkin sit kotona täyslevossa, sillä aivojen palautumista edistääkseen herra ei saa tehdä mitään aivoja haastavaa vaan ykköslääkkeen eli unen lisäks sallittua on leikkiminen ja telkkarin kattelu, mutta esimerkiks kaikki iPadeilut sun muut on nyt pannassa että aivot saa kunnolla levätä. Muumiota muistuttava poika on tällä hetkellä aika hurja ja sydäntä särkevä näky, mutta sitäkin enemmän mua teki pahaa kattoo kuinka vakavaks tää tietty veti vanhemmat. Mutta paljon pahemminkin olis voinu käydä ja nyt onneks nukkumista muutenkin rakastava Vaughn on pian taas entistä ehompi! 

Eli alkuun vielä palatakseni, meikkis pakkas siis yksin yhen Mad Hatterin ja yhen Olaf-lumiukon omien kimaltavien helmojeni sekä tän ruumisarkun lisäks iltapäivällä autoon ja koristeli takakontin paraatikuntoon edellä mainitun hullun hatuntekijän kanssa kateltuaan ensin iltapäivän minimaratooniluonteisesti Arielin tarinat 1&2 sekä ruokittuaan nää disneyhahmot suomityyliin hm:n tekemillä superhyvällä lohella ja perunamuusilla. Hm  kyllä ilmesty sitten yllättäen mestoille vielä auttamaan kun ne oli saanu V:n turvallisesti kutakuinkin ehjänä kotiin. After all kaikki meni siis ihan hyvin kuitenkin! 

Että sellanen päivä tällä kertaa. 

Tänään..

...mä oon löytäny lähikaupan European-osastolta kolme erilaista lakupussia sekä varmaan neljää eri matoruisleipää (sitä neliönmuotosta missä on niitä siemeniä ja ne näyttää madoilta mutta who cares HALLELUJA RUISLEIPÄÄ ja ainiin näkkäreitä siellä oli kans), saanu tavallisten hiuskehujen lisäks kauppareissulla kaupanpäälle randomisti luonneanalyysin kassatädiltä (itsevarma, rohkee, en välitä mitä muut aattelee, aito ja oma itseni ja tää kaikki kuulemma oikein huokuu musta hyvän yleisfiiliksen lisäks), pikaliimannu sormeni täyteen glitteriä halloweenasua viimeistellessäni, naureskellu kuljeskellessani koko illan kaupoilla mustan ruusun kanssa, syöny dinneriks vieraiden tuomaa pulled porkia ja kohteliaana piilottanu pahat lihapullat, fiilistelly silmänräpäyksessä laskeutuvaa aurinkoo, nauranu mun raitapaitakokoelmalle ja nyt aattelin jatkaa Orange is the new blackin kattelua (vaikka nekin tuottarit on jo kertaalleen tullu kateltua) mikäli pystyn keskittymään tähän alakerrasta kantautuvasta football-möykästä huolimatta. 

Mitä oikeesti kuuluu

Tänään kilahtaa mittariin 6 viikkoa tän katon alla, mutta mikään, tai kukaan muu ei täällä sit ookkaan kilahdellu. Eli first things first, life is good ja otsikolla meinataan sitä että tavallisten "jee olin syömässä ja kuskasin lapsia harrastuksiin"-kuulumisten sijaan aattelin kertoo vähän syvällisemmin tän hetken fiiliksiä. Vaikka tiiän kyllä kuinka mielenkiintosta ois kuulla et missä oonkaan taas käyny syömässä, mut hei koittakaa malttaa seuraavaan kertaan!

Takana kokonaiset kuusi viikkoa ihkauudenlaista perhe-elämää, miltä nyt tuntuu? Ei tää jenkkielämä enää niin ihmeelliseltä tunnu, sillä kyllähän kuuden viikon aikana helposti omaksuu uudenlaisen arjen omakseen. Tavallaan siis tuntuu että täällä olis tullu vietettyä jo ikuisuuksia, mutta  kyllä silti melkeenpä joka päivä löytyy jotain uutta mitä ei vielä tienny. Arki siis rullaa aika smoothisti ja oon oppinu hyvin talon tavoille. Tarkalleen kysymykseen vastatakseni sanoisin, että tuntuu tosi hyvälle ja siinä mielessä omalle tää touhu, että viihdyn hyvin ja mun on hyvä olla täällä.

Mites koko homman pääpointti, The host-perhe, sujuuko yhteiselo? Täysin rehellisesti ja suoraan sydämestäni voin sanoa että sujuu. Tietenkin kolikossa, kuten tässäkin asiassa on kaks puolta, mutta mä oon ymmärtäny että tässä diilissä molemmat osapuolet on tyytyväisiä. Tai hurjan hyvin nää ainakin jaksaa sit peitellä jos mun touhut ei miellyttäis millään lailla:-D En mä hirveesti oo kyllä palautetta saanu, mutta uskoisin että nää sanois jos ne ei yhtään tykkäis tai jos tekisin jotain ihan väärin. Kai tässä vielä elellään vähän näitä honeymoon-aikoja jolloin kaikki on vielä ihanaa sillä vaikka kuus viikkoa saman katon alla onkin pitkä aika, ei se silti kerro kaikkee. Käsi sydämmellä voin sanoo että mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa mun hosteista, niiden tavoista hoitaa asioita tai siitä miten mua kohdellaan, sillä kaikki on menny uskomattoman hyvin. Yhteiselossa ei oo siis ollu mitään ongelmia eikä erimielisyyksiä tai yhteentörmäyksiä, mikä on ollu positiivisesti yllättävää!

Entäs tän tarinan varsinaiset sankarit, host-lapset, miten niiden kanssa menee? Menee, tulee, lähtee ja kulkee oikein mallikkaasti! Muutaman ekan viikon sievistelyn ja alkukankeuden jälkeen yhtäkkiä mun ja niiden välit parani ja tavallaan rentoutu tosi paljon kun alettiin oppia tuntemaan toisiamme kunnolla.

James 4 vuotta kiihtyy nelivuotiaan tapaan nollasta sataan, menee oikeelta vasemmalle ja takasin, pyörähtää istumasta päälaelleen ja nostaa desipelit nollasta paljaalle korvalle liian suuriks sekunnin murto-osassa, mutta suurimman osan ajasta tää pieni mies muistuttaa lähinnä naantalin aurinkoa ja on mitä sulosin. Olisin oottanu että tää ois ollu kokoajan kaikkeen et "I want mommy" mutta J ei oo kertaakaan kilahtanu koska mun jutut ei olis kelvannu. Ylipäätään mulle raivoomiset on ollu tosi minimissään, sillä tän kaverin saa rauhottumaan aika helposti. Viime aikoina se meinaa kokoajan sanoo mua mommyks ja eilen se suuttu kun lähin illalla ulos, mutta palatessani se oli ekana ovesta sisään päästyäni vastassa kädet ojossa, eli kai sekin tykkää musta! 

Vaughn 8 vuotta ei oikein tykkää koulujutuista, lukemisesta varsinkaan, mutta senkään kanssa en oo varsinaisesti joutunu (vielä) taistelemaan. Pientä kinaamista jokainen päivittäin suoritettava lukuhetki vaatii toteutuakseen, mutta ei tääkään itkupotkuraivareita koskaan toteuta päästääkseen pälkähästä. Eli loppujenlopuks koulujututkin saadaan yleensä suht helposti hoidettua. Vaughnin kanssa me pelataan about kokoajan ja pelit onkin tän herran lempparijuttuja, niin lautapelit ja wii kun futis ja koriskin. Kaikkein "parhaat" välit mulla on kai tällä hetkellä just Vaughnin kanssa, vaikka kaikkien kanssa meneekin siis hyvin. 

Sydney 10 vuotta on tosi fiksu ja mukava, mutta tosi tyypillinen isosisko (t. Isosisko).  Parasta on siis nuorempien härnääminen ja se, että vanhimpana tietää kaiken, mutta samalla tää kuitenkin haluu pitää huolta. Sydney on aina menossa harrastuksiin tai kavereidensa kanssa, joten siks ei olla päästy viettämään niin paljon aikaa yhessä kun mitä oon ollu poikien kanssa. Tähään neitiin onkin ollu vaikein saada samalla tavalla kontaktia kun hän osaa tehä läksyt ite eikä kokoaikaa tarvii olla paimentamassa niinkun poikia. Ja pian 11v viihtyy myös jo paljon omissa oloissaan (eli puhelimella huoneessaan) eikä oo kokoaikaa nykimässä hihasta ja pyytämässä pelaamaan. 

Kaikenkaikkiaan siis lastenkin kanssa on menny tosi hyvin. Erikoisen hyvin! En oo kertaakaan joutunu huutamaan pää punasena eikä mulle oo huudettu pää punasena, mutta eiköhän tää honeymoon-kausi oo pian ohi tältäkin osalta.. Eipä sillä et nää lapset on tosi hyvin käyttäytyviä ja "helppoja" muutenkin, mutta tähän alkuhuumaan ei pidä silti tuudittautua.

Puoltoista kuukautta on jo aika pitkä aika olla pois kotoa, onko iskeny pahoja koti-ikäväkohtauksia? Heh, ei. No siis toki mietin aina välillä et oivoi olispa kiva olla kotona, mut sit muistan että oon täällä ja oon silleen jee oon täällä. Mutta kertaakaan en oo toivonu olevani kotona mieluummin kun täällä, vaikka välillä sinne oonkin ikävöiny. Kertaakaan en oo selaillu epätoivosena seuraavaa lentoa Suomeen enkä laskenu päiviä vuoden loppumiseen, sillä kuten sanottu, mä tykkään olla täällä.  

No kai sä sentään jotain ikävöit Suomesta? Tietenkin kaikkia tärkeitä ihmisiä, mutta yllättävän paljon myös meiän koiria koska on ollu hassua elää ekaa kertaa ikinä täysin koiratonta elämää. Ruisleipää ja hapankorppua mä kaipaan myös, samoin kun suomen suklaita. Jaaa that's basically it! En oikeen kaipaa "tuttua ja turvallista" kotielämää sillä tänne sopeutuminen ei oo ollu vaikeeta enkä oo joutunu tuskailemaan tän "uuden elämän" kanssa ja sen takia sit kaivannu sitä kaikkee mihin on tottunu. 

Ootko onnistunu löytämään muita uusia kavereita kun jenkkinetflixin? Hyvää vauhtia mä oon tutustunu kaikkiin uusiin Beneihin ja Jerryihin joita ei Suomesta löydy, näin halvalla varsinkaan, mutta oon uusien jätskien lisäks tavannu toki uusia ihmisiäkin. Täällä meiän mestoilla ja lähimaastoissa on aika paljon muitakin au paireja, ja vaikka kaikki keiden kanssa mä oon hengaillu on ollu tosi mukavia, niiiin sellasia soulmate bff-tyyppejä ei oikein oo löytyny. Eli joo oon löytäny hyviä tyyppejä joiden kanssa on kiva viettää aikaa, mutta ei ne sellasia oo joiden kanssa haluisin viettää kaikki vapaahetkeni. Vaikka en kyllä koskaan ookkaan ollu sellanen tyyppi jonka pitäis liimautua johonkin ja viettää kaikki aika sen sit samassa seurassa sillä mä tarviin paljon omaa aikaa ja tilaa. Mutta oon tosi ilonen että läheltä löytyy hyvää seuraa, vaikka mulle ei vielä oo kertaakaan ees tullu sellasta "pakko päästä täältä pois"-fiilistä:-D

Mitä sä tarkalleen ottaen siis teet siellä päivät pitkät? Herään 8-12 millon sattuukaan herätyttämään tai kello herättään, kattelen netflixiä samalla kun laitan naaman kuntoon jonka jälkeen lähen kaupoille/ruokakaupoille/syömään/hengailemaan. Palaan yleensä 12-14 jonka jälkeen päivästä riippuen yleensä siivoilen mun huonetta, pesen mun pyykkejä ja kattelen netflixiä tai telkkaria. Kahen jälkeen mä yleensä alan siivoileen vähän keittiöö eli tyhjennän ja täytän astianpesukoneen ja kattelen snacksejä valmiiks ja pakkailen muksujen harrastuskasseja lähtövalmiuteen. Lähen joko 14.35 hakemaan Jamesia preschoolista autolla about 500m päästä tai sit 14.47 noutamaan kävellen koululaisia bussistopilta päivästä riippuen.  Harrastuksista riippuen haen siis välillä pikkuherran ennen koululaisia, mutta yleensä tää saa nukkua päikkärinsä rauhassa. 14.55-18.00 on yleensä täynnä harrastuksiin kuskailua ja harrastusmestoilla hengailua. On futista, uintia, tanssia ja korista eli tekemistä riittää! 17.00-19.00 ollaan yleensä kotona ja hostvanhempien saapuessa olisin virallisesti siis off, mutta jos mulla ei oo mitään niin mä auttelen dinnerin tekemisessä ja läksyissä sekä droppailen Sydiä tanssiin ma&ke klo 19.30. Lapset vetäytetään (ei voi sanoo että ne vetäytyis, vapaaehtosen nukkumaanmenon kaltasta ihmettä ei oo tapahtunu tänä aikana kertaakaan) ysin maissa huoneisiinsa joten meiän koko illan kestäneet pelihetket loppuu siis siinä ysin pintaan ja samoihin aikoihin myös mä siirryn omaan huoneeseeni. Iltaysin ja aamukolmen välisen ajan mä viihdyn yleensä tiiviisti puhelimen kanssa millon mitäkin blogeja lukien, somee selaillen, netflixiä katellen sekä Suomeen ja tietty tänne jenkkitovereillekin viestitellen. Jee. 

Onko missään välissä alkanu kaduttamaan että lähit ja jätit Suomen taakses? Ei. Tippaakaan missään vaiheessa! Vaikka välillä fiilistelenkin suomielämää, niin varsinkin täältä katottuna tuntuu että Suomella ei olis ollu just nyt mitään annettavaa mulle. Joo duunit mua siellä kyllä venailee, mutta mulla ei oo koulupaikkaa oottelemassa ja kaveritkin on kuka missäkin omissa kouluissaan. Myönnän kyllä vähän kateellisena ihastelleeni muiden opiskelijaelämiä, mutta niinkun oon monta kertaa sanonu, jos en olis täällä niin olisin kateellinen;-) 

Mitä tää #aupairhighlife hehkutus nyt oikein on olevinaan, ei se nyt oikeesti voi tollasta ruusun terälehdillä tanssahtelua olla? Nosiiiis... Tiiän että monet aattelee että kirjotan vaan tänne et kaikki on ihanaa sillä eihän kukaan voi tietää että kuinka kurjaa ja rankkaa mulla oikeesti on, mutta mua itteenikin hämmentää että kuinka hyvin mulla onkaan asiat. Haha ja vähän myös pelottaa julkasta tämmösiä, voiko yhtään isompia piruja maalata seinille? Totuus nyt vaan on se, että mulla on käyny ihan uskomaton tuuri tän perheen kanssa. Tietenkin mitä vaan voi vielä tapahtua, sillä se että ollaan eletty 6 viikkoa sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä ei takaa että loput 10 ja puol kuukautta sujuis yhtä hyvin. Mutta tiiän monia jotka on heti ekan kuukauden aikana joutunu rematchiin sillä kyllä sen tuntee heti jos homma ei oikeesti toimi. Tiiän myös tyyppejä jotka on eläny onnellisena kuukausitolkulla perheensä kanssa mut sitten salamana kirkkaalta taivaalta on iskeny rematchays että you never know... 

Ja kyllä mullakin on toki ollu hetkiä jolloin olisin mieluummin jossain aaaivan muualla ja tekisin mitä vaan muuta kun pakkaisin vitkuttelevia ja valittavia lapsia autoon, haluisin piilottaa Afrikan tähden ja Uno-kortit lasten käsien ulottumattomiin ettei tarvis pelata sitä 17. Kierrosta samaa peliä putkeen tai lukita jokaisen lapsen omaan huoneeseensa ja heitellä niille tasasin väliajoin keksejä että ne pysyis hiljaa ja poissa toistensa kimpusta.  Mutta kertaakaan en oo toivonu että tää vuosi olis jo ohi. Heh työpäivien päättymisen toivominen onkin sit eri juttu...

Mutta after all oon ihan 100% tyytyväinen ja kiitollinen että oon just täällä ja tässä perheessä. Huonot hetket kuuluu asiaan ja mulla onneks hyvät, kivat ja huikeet jutut peittoaa hetkelliset tyhmyyshetket ihan sata-nolla.

Mikä on tähän mennessä ollu vaikeinta siellä? Tällä hetkellä mä oon just siinä vaiheessa, että mulle tulee kauheen syyllinen olo kun vietän aikaa muiden kun perheen kanssa:-D Suurimman osan mun menoista mä oon ajottanu aikalailla huomaamattani aamupäiville kun lapset on koulussa ja vanhemmat töissä, joten iltasin oon aina hengaillu näiden kanssa. Kyllä mä tiiän olevani off illalla eikä hostvanhemmat mitenkään painosta mua olemaan täällä eikä suhtaudu vihasesti tai syyttävästi jos lähen jonnekin, mutta omassa pienessä tunnollisessa suomitytön mielessä tuntuu syylliseltä lähtee. Enköhän mä kuitenkin pääse tästä yli, vaikka toisaalta olis myös surullista jos mä aina haluisin päästä pois enkä viihtyis ollenkaan kotona. Vaikka raja on/off-moodin välillä on toki usein hiuksenhieno kotona hengaillessa ja monet onkin sitä mieltä että kotona, eli työpaikalla ollessa et oo ikinä off, niin meillä ainakin mä saan olla ihan rauhassa omassa huoneessa jo haluan eikä multa odoteta mitään työsuorituksia kun oon off. 

Entä mitkä jutut on sit osottautunu parhaiks? Tietty tää napakymppi perhe taloineen, työsuhde-etuineen ja ihmisineen. Se, että nää esittelee mut uusille ihmisille uutena perheenjäsenenään ja sit kuittaa mahdolliset kummastelut sillä et oon siis näiden auppari eikä oo heti silleen aa joo toi on meillä töissä. Multa ei kysytä pelkästään et miten lapsilla on menny, vaan myös mun kuulumiset kysytään joka päivä ja multa jaksetaan aina kysyä että mistä tykkään ja saan hankkia meille sellasia aamu/iltapaloja ja ruokia mitä tarviin. Mua kysytään aina mukaan kun nää on lähössä jonnekin - vaikka se oliskin sit vaan kellarissa pidettävä leffailta. Kaikissa tärkeissä jutuissa mua on autettu ja neuvottu, joten siks mullakin on siis ollu pankkikortit ja social security numberit sekä jenkkiliittymät heti ekasta viikosta lähtien. On siis ollu helppoo tuntee olonsa kotoisaks ja tervetulleeks, ja mä toivonkin että nää tuntee myös saaneensa mitä tilaskin! Ja jenkeissä yleisesti Suomeen verrattuna halpa hintataso about kaikessa sekä se, että punasilla valoilla saa kääntyä oikeelle eikä tarvii aina venailla. 

Tällasta mulle siis kuuden nopeesti vierähtäneen viikon jälkeen kuuluu; hyvää ja kivaa lähinnä niin uskomattomalta kun se kuulostaakin. Ja jos mun fiilikset jostain muusta kuin ylläolevista asioista kiinnostaa, niin kysyä saa aina:-)

Catching up

Tällä kertaa luvassa olis mun puhelimeen tallentuneita hetkiä about viimesen viikon ajalta, eli näinkin ihmeellisiltä mun meiningit täällä suuressa muailmassa on näyttäny viime aikoina:

1. Tältä näyttää mun tavallisin aamupala/välipala/iltapäiväsnack: hedelmiä, pähkinöitä ja maustamatonta jugua 2. Paransin tänään mun ennestäänkin erinomaista elämänlaatua ostamalla maailmankaikkeuden pehmosimman aamutakin 3. #friyay 4. Uimahallihengausta

1. Suru-uutisten (lähin frojomesta on näin talviaikaan vaan 3. päivänä auki) bongasin sen vierestä smoothiepaikan josta saa tollasia jättimäisiä smoothieita vähän reilulla neljällä dollarilla! Ja toi ainakin oli superhyvää, uus lempparipaikka löyty! 2. Tajusin että meiltä parin minuutin matkan päästä löytyy Five Guys ja kävinkin heti hakemassa mun mielestä toisiks parasta hampparia lounaaks maanantain kunniaks (ykkösenä on nykyään Fuddruckers jossa burgerin saa kasata ite). 3. Karkki-ikävää 4. Onnellisena eilen huipun maanantain jälkeen.

1. Tän päivänen outfit joka osottautu vähän kylmäks kun yhtäkkiä alko sataa ja tuulla kun viimestä päivää. Ja tietty just sillon kun oltiin futiskentillä.. 2. Oon koukussa. Ei lisättävää. 3. Tähän se hymiö jossa rahalla on siivet.. Laukku on (nyt saa nauraa) Steve Maddenin ja ostin sen Rossilta vajaalla parilla kymmenellä dollarilla koska se oli söpö. Brändihuoraus ei siis oo vieny mua koskaan mukanaan ja siks Rossilla kierrellessä naureskelinkin vaan suurimman osan ajasta itelleni kun noi merkkikamat ei oo ihan mun juttu.. Kenkien alkuperästä kotia en muista, mutta mulla ei ollu täällä nilkkureita joten asiaan oli saatava muutos. 4. Lazysundayn höntsä

1. Outfittiä lempparihameessa viime viikolta 2. Mun perusruokaa osa 2: avokadoleipää 3. iPhone-elämän parhaita puolia on se, että kivoja kuoria löytyy tosi helposti. Tää 5s tuntuu oikein vetävän uusia covereita puoleensa! Eikä tää iElämä enää ees ärsytä niin paljoo. Melkeen jo tykkään tästä! 4. Ruoan venailua

1. ILMAN KÄSIIIII koska täällä tankatessa ei tarvii vaivautua pitämään ite tosta letkusta kiinni! Ihan juhlaa toi tankkaaminen kun bensa on niin halpaa Suomen riistohintoihin verrattuna, eli melkein harmittaa ettei mun tarvii maksaa bensoja. Melkein. 2. Sylivauva-juniori 3. Oon yrittäny opetella elämään maan tavalla ja ettiny legginsejä kotipöksyiks, mutta eihän näiden tappijalkojen legut oo mulle hyviä! Tänään löysin vihdoin ihan hyvältä vaikuttavat yksilöt, mutta pitää nyt varoo ettei tää leguelämä karkaa kodin ulkopuolelle... So far oon siis höntsäilly kotona oikeissa housuissa. 4. Kun frojopaikasta on frojo loppu ja joudut tyytymään smoothieen koska oot laiska etkä jaksa mennä muualle (smoothie oli kyllä hyvää mutta koska sitä terveellisyyttä ei voi pilata karkkitoppingseilla niin toihan maistu ihan no, terveelliseltä!

1. Terkkuja majasta! 2. Täykkärit on kateltu ja jatkoin siitä mihin jäin; HIMYM once again 3. Pojat oli eilen maailman sulosimpia kun ne yritti piiloutua nukkumatilta eilen kapuamalla mun sänkyyn nukkumaanmenoajan kieppeillä ja kuunneltiin sit 4veen lempparibiisiä Scream and Shouttia mitä se aina ite haluu kuunnella:-D 4. Viime maanantaina oli Columbus day ja lapsilla ei ollu koulua eli mulla oli eka "aikanen" herätys klo 8.30 ja  7min hostmomin lähdön jälkeen muksut sekos. Sanotaanko vaikka niin, että ne ei oikein osaa pelata nätisti yhessä... Joo ei ollu mun elämän parhaita aamuja mutta päivä parantu huimasti iltaa kohti!

1. Lapsien venailua bussipysäkillä 2. Kuvassa esiintyy maailman kahdeksas ihme: suklaa josta mä en tykkää. Hersheyn cookies&cream on ihanaa mut ton normisuklaan makumaailma on sama kun halpisjoulukalenterien. Kyllähän suklaata toki aina syö, mutta ei toi kyllä hyvää oo! 3. Goood night pirteän oranssilta näyttävä minä 4. Ai mikä addiktio?!

Viiden viikon faktoja

✖ Takana 5 viikkoa oikeestaan pelkkää enkkua, mutta silti "eiku" ja "niinku" hiipii salakavalasti mun puheeseen aina kun silmä välttää ja innostun oikein selittämään jotain.

✖ Käyn päivittäin jatkuvaa ja ilmeisesti loputonta taistelua mun turhankin kullankeltasten kultakutrien kanssa. Vesijohtoveden ollessa klooripitosempaa kun Suomessa tummuu mun hiukset platinablondista keltavihreeks ennätysnopeesti. Mä oon tosi pakkomielt..tarkka mun hiusten sävystä ja oonkin jo koonnu melkosen arsenaalin hopeoivia tuotteita. Ärsyttää vaan kun niiden käyttö on niin työlästä kun normikonstein ne ei millään tykkää tarttua mun hiuksiin, vaan joudun aina antaa niiden vaikuttaa pidempään ja kaikkee. Tää hiuskriisi on jo siinä pisteessä, että oon harkinnu hiusteni värjäämistä tummemmiks, mutta ainakaan vielä en uskalla marssia kampaajalle. Tähän asti kaupankassojen, satunnaisten ohikulkijoiden tai kanssashoppailijoiden ja about jokaisen tapaamani uuden ihmisen kehut mun hiuksista on tsempannu ylläpitämään tätä väriä:-D

✖ Muistaakseni viime viikolla mä sain uuden työtehtävän: shoppailun! Eli siis kaupassa käynti ja mun käytössä olevan auton bensatilanteesta huolehtiminen lukeutuu tarvittaessa mun hommiin, eli en siltikään hoida kaikkia ostoksia. Tää sopii mulle tosi hyvin, sillä tykkään käydä ruokakaupoissa...

✖ ... Vaikka kaikessa mahtavuudessaan nää ruokakaupat alkaakin vähän myös ärsyttää. Lähikauppojen ollessa kokoluokkaa citymarket+prisma, ei sieltä yksinkertasesti selviä pois ilman kymmeniä harha-askelmia ja turhautumisia, kun asiat ei löydy sieltä mistä niiden olettais löytyvän. En tietenkään vielä tiiä missä mikäkin on eikä suomijärjestä oo mitään hyötyä kun täällä mikä vaan voi olla missä vaan, joten toisinaan nää kauppareissut osaa olla aika turhauttuvia.

✖ Yllättävän turhauttavaks on osottautunu myös se, että täällä on tietenkin selvittävä eri brändien kanssa kun mihin oon Suomessa tottunu. Aika pitkältihän täällä on samojakin merkkejä kun kotisuomessakin, mutta Suomessa vuosien testailun ja epäonnisten kokeilujen jälkeen tiesin tasan tarkkaan et mikä on hyvä ja mikä ei. Mistäs mä täällä tietäisin että mihin voi luottaa?! Ripsaria lukuunottamatta vannoin aika pitkälti Lumenen nimeen, teetä mä juon vaan yhtä laatua: clipperiä, paras deodorantti oli Garnierin ROLL ON joka tuntuu olevan näille tuntematon käsite, hiuksia olin hoitanu samalla Glissin hiusöljyllä ja hopeashampoolla jonka merkkiä en muista, ihonhoitoon oli helppo löytää hellävaraisia tuotteita ja suklaani söisin edelleen mieluiten tutussa ja turvallisessa levymuodossa. Mutta ei! 

✖ Osaan ajaa ilman navia jo lempparikaupoille, uimahallille, futiskentille ja preschoolille (ja kotiin edellämainituista) eikä mun edes tarvii miettiä kuumeisesti jokaista käännöstä vaan pystyn tunnen oikeesti nää reitit jo aika hyvin. Eksymisprosenttikin on enää ainoastaan about 20, eli edistystä on tapahtunu!

✖ Syömiskulttuuri ainakin meiän perheessä eroaa suomikodissa totutuista silleen aika paljon, että täällä syödään aamupala, lounas ja päivällinen sekä loputtoman määrittelemätön määrä snacksejä. Ei välipalaa eikä iltapalaa, vaan snacksejä aina kun on nälkä (tai tekee mieli). Meillä tosiaan syödään aika terveellisesti, eli snacksit on yleensä myslipatukoita, hedelmiä, jäädytettäviä jukurttitikkuja, goldfish tai animal crackers-keksejä ja tietty peanutbutter&jelly sandwitchejä, joista meillä tosin tykkää vaan pojat. Leipää ei siis mun lisäks syö kun pojat, eikä meillä ookkaan edes mitään leivän päälle laitettavaa voita! Mikä sopii mulle, koska en tykkää muista kun oivariinista. Ja mun ruokarytmi poikkeaa vielä näidenkin tottumuksista kun en yleensä syö ollenkaan lounasta, sillä en jaksa kokata itelleni ja Suomessa en ollu tottunu syömään kahta lämmintä ruokaa vaikka täällä mun päivän ainoa lämmin ruoka sit onkin vasta 5-7 aikoihin.

✖ Oon huomannu että en ehkä ookkaan niin nirso kun oon luullu/antanu olettaa, sillä loppujenlopuks ainoat ruoat joista en tykkää, on sellasia joissa on punasta lihaa (vaikka täysin kypsät pihvit on esim. Hampparissa ihan jees, samoin kun lihapullat). Täällä oon kohteliaana "vieraana" maistellu innoissani kaikkee mitä mun eteen on tuotu, ja kun asenne ei oo lähtökohtasesti ollu "hyi mitä toi on" (kuten aina kotona) niin oon huomannu tykkääväni mm. parsakaalista, herkkusienistä ja kesäkurpitsasta! Tosin asiaan vaikuttaa myös se, että hm on tosi hyvä kokki ja maustaa kaiken hyvin eli kaikki on kirjaimellisesti tosi maukasta. Eli en esim. Maista sitä kesäkurpitsaa juuri ollenkaan, haha. Kukaan mua yhtään tunteva ei kyllä usko, mutta nää lapset on ihmetelly et eikö oikeesti oo ruokia joista en tykkäis:-D En kyllä edelläkään osaa nimetä lempiruokaa enkä punasen lihan lisäks inhokkejaan, sillä pystyn loppujenlopuks syömään aikalailla kaikkee ja suurin osa on jopa hyvää! 

✖ Mä en oo koko tänä aikana syöny aamupalaa yhdessä muiden kanssa, sillä en oo koskaan hereillä niin aikasin:-D Arkiaamuina mun kun ei tosiaan tarvii herätä ja viikonloppusin nää kiiruhtaa harrastuksiinsa mun mittapuulla jo ennen kukonlaulua. En silti osaa nukkua täällä vieläkään edes puoleen päivään, kun se tuntuu niin tuhlaukselta vaikka en mitään sen kummempaa tekiskään.

✖ On ollu älyttömän hauska huomata että sen lisäks että täällä kasvatusmetodit on suht samanlaiset kun  meillä suomikotona ja lapset hyvin kasvatettuja (kuten meillä suomikotona, heh), on näiden ruokalista tosiaan kun suoraan mun unelmista ja nää tykkää myös akustisesta musiikista sekä The Big Bang Theorystä! Oli niin siistiä kun nää kuunteli musiikkia alakerrassa ja sieltä tuli mun lempibiisejä toinen toisensa perään. Hahaa eihän musiikkimaulla tai lemppariohjelmilla oo oikeesti mitään väliä, mutta oli niin hauska huomata että löyty yhteisiä lemppareita.

✖ Viiden viikon aikana mun lihansyönnit on laskettavissa yhen käden sormilla ja jokaiseen tapaukseen on liittyny hampurilainen. Meillä syödään siis aina kalaa ja kanaa kasviksien, pastan tai perunoiden kanssa ja mä oon niin ilonen tästä! Jotain tällasta ruokavalioo mä aion sit joskus itekin noudattaa.

✖ Vietettyäni jo nyt tuntikausia altaan reunalla, futiskentän laidalla ja tanssistudion aulassa, on mussa heränny monia tunteita. Kaipaan futista, vaikka kadunkin sitä etten futiksen takia jatkanu tanssia ja samaan aikaan kuitenkin ikävöin futiksen valmentamista. Mulla on myös ikävä mun uimakouluryhmiä ja lapsiryhmien ohjaamista, vaikka kyllä nää kolmekin toki ryhmästä menee:-D 

✖ Tossa pari päivää sitten hm oli viettäny työreissuaan väestönsuojassa tornadovarotuksen takia ja siitä seuraavana päivänä hd soitti mulle päivällä ja kysy et oonko kuullu et meiänkin alueella on tornadovarotus ja et jos alkaa näyttää siltä niin tiiät kai että meet sit kellariin. Ei tänne onneks mitkään tornadot eksyny, mutta oli se pelkkä varotuskin suht pelottava kun ei sellasiin oo Suomessa tottunu.

✖ Tajusin viime viikolla että mä oon eläny viis viikkoa matkalaukullisella vaatteita! Minä?! Okei onhan tässä tullu tehtyä pieniä lisäyksiä kokoelmiin, mutta silti. Oon ylpee itestäni sillä kaikista pakkaamistani vaatteista toistaseks käyttämättä on jääny vaan yks t-paita ja yhet shortsit. 

Too good to be true

Muistaakseni kuvailin fiiliksiäni tänne saavuttuani mm. Ilmauksen "too good to be true" - avulla. No, niinhän tää sit osottautukin olevan liian hyvää ollakseen totta.. Itku pitkästä ilosta ja silleen, mutta elämä jatkuu. Täällä on siis ollu vähän vaikeeta tässä viime aikoina ja siks en oo oikein postaillukaan ja aluks meinasinkin etten tästä mitään kirjottaiskaan, mutta ei tätä oikein voi kyllä skipatakaan vaikka se paljon helpompaa oliskin.

Kyllähän mä tiesin tänne saapuessani että tää ei tuu olemaan ikuista ja että hyvästit on ennemmin tai myöhemmin heitettävä, mutta pakko myöntää etten kyllä ajatellu että jo heti ekan kuukauden jälkeen. Oli myös jännä huomata miten paljon yhessä kuukaudessa ehtiikään kiintymään ja miten vaikeelta eroominen näinkin lyhyen yhdessäelon jälkeen tuntuu. 

Toisaalta onhan kuukausikin tosi pitkä aika, ettei ihmekään että just kun on ehtiny tottumaan tähän kaikkeen niin kuvioiden uusiks meneminen sekottaa kaikkien pakkoja suht huolella. Ja ei siis sillä et mä oon oikeesti kyllä nauttinu tosi paljon kaikesta tähän mennessä ja tuun muistelemaan tätä kuukautta lämmöllä, mutta voin kertoo että ei tää hyvästien jättäminen kauheen kivalta tunnu. Osittain varmaan just siks kun mulla on ollu niin huippua että tästä luopuminen tuntuu entistä vaikeemmalta. 

On ollu niin vaikeeta ja haikeeta tällä viikolla mun ikkunasta ihania maisemia ihaillessa aatella että en tuu ihailemaan enää samaa näkyä joka aamu.  Oonkin yrittäny nyt vaan nauttia näistä vikoista yhteisistä hetkistä niin paljon kun mahdollista! Vaikka kyllä mä sisimmässäni tiiän, että näin on parempi. Kaikkien kannalta.

Merkkejä tästä on toki ollu ilmoilla jo jonkin aikaa, mutta kyllä tää loppujenlopuks sit yllätti kaikki, lapset varsinkin. Kyllä nekin oli tajunnu että väistämättä näin tulee käymään, mutta tosiaan tää suht nopee aikataulu tais hämmästyttää niitäkin. Syy ei kuitenkaan (kuulemma) ollu milläänlailla mun, tai näin mulle ainakin sanottiin. En ollu tehny mitään väärin ja eihän se mun vika oo että kylmä talvi tekee tuloaan pikkuhiljaa tännekin. Suurin syyllinen tähän eroon on siis ehdottomasti sää, sillä ei tästä näin kylmillä ilmoilla mitään tulis. 

Tänään me sit juniorin kanssa vietettiin viimenen aamu ikkunasta näitä ihania maisemia ihaillen, sillä niin siinä nyt sitten kävi että meiän uima-allas suljettiin tänään. Siihen loppu ulkona uiskentelut tältä erää, muksut saa tyytyä omaan ammeeseensa ja uimahallin altaisiin. Kaikki täällä on ollu aika surkeina tän menetyksen johdosta, mutta olishan se ihan hullua yrittää pitää toi about liinalammen (heh ok ei ihan) kokonen laitos lämpimänä pakkasilla. Onneks heti kevään lämmetessä pitäis meiän päästä taas nauttimaan veden kohinasta mun ikkunan alla ja uimisen riemusta, sitä siis odotellessa!

Tältä se nyt näyttää...

Just to make it clear (sillä kaikki ei tainnu tajuta sitä vaatteista kertovaa ikäväpostaustakaan ennen lähtöö, haha): Kaikki on älyttömän hyvin *koputtaa puuta* ja postaus kertoo uima-altaasta luopumisesta, ei mun lähdöstä.  En ole lähdössä. Meillä menee täällä superhyvin, mä viihdyn erinomaisesti ja oon käsittäny että tunne on molemminpuoleinen! 

Lost my heart @NY

Tiiättekö kun joskus tekee ihan älyttömästi mieli sipsejä ja sitten onnistut koko kämpän kääntämisen jälkeen saamaan hyppysiis kourallisen niitä vaarallisen addiktoivia ja mielettömän hyviä sipsuja joita oot päivätolkulla himoinnu? Ne maistuu ihan maailman parhailta ja nautitkin joka murusesta nuollen sormet ja kaikki, mutta saatuas haltuun ainoastaan kourallisen näitä herkkuja, katoaa ne nopeesti parempiin suihin jättäen jälkeensä vaan kyltymättömän sipsinälän ja halun saada lisää. Vähän sama juttu kävi mulla kun pääsin viettämään muutaman tunnin New Yorkissa training schoolin yhteydessä - nautin jokaisesta lyhyestä hetkestä jotka pääsin siellä viettämään ja iloitsin kaikesta mitä ehdin nähä, mutta samaan aikaan toi pikavisiitti sai mut vaan haluamaan nähä lisää ja kokea enemmän. 

About kuukausi sitten koitti se kauan odotettu hetki, kun melkein parisatapäinen innokas joukko auppariturreja lastattiin viimesiään vetelevän training schoolin kohokohdakskin tituleerattua reissua varten busseihin ja kuljetettiin New York Cityyn. Reissu kuuluu siis training schoolin ohjelmistoon, mutta maksullisena ohjelmanumerona se on täysin vapaaehtonen. Osalle porukasta (including me) oli hostperheet maksanu jo reissun sekä tiketin jolla pääsi ihailemaan city skylineä Top of the Rockiin eli allekirjoittanutkin siis sai pitää toistaseks kaikki dollarinsa. Toi setti ei kyllä kokonaisuudessaan ois ees paljoo maksanu, eli olisin ehdottomasti tuhlannu omiakin roposiani siihen ja kehoitan kaikkia toimimaan samoin mikäli moinen mahdollisuus sattuu kohdalle.

Kamerat räpsy ja instagramit kävi kuumana suunnilleen tunnin mittasen bussimatkan aikana, sillä (suunnilleen kaikilla muilla paitsi mulla) toimi wifi bussissa eli matka suju siis varsin lepposasti. Itse cityä lähestyttäessä ja kaupunkisiluetin pikkuhiljaa piirtyessä verkkokalvoille oli fiilis aika epätodellinen, sillä lentokoneen keskiosasta ei näkyny juuri mitään New Yorkiin laskeutuessa eikä matkalla JFK:n lentolentältä Training Schoolille ollu bongattavissa oikein keltasia takseja kummempia nykkimeininkejä. Eikä siis sillä etteikö meillä olis ollu vaikeuksia pysyä pöksyissämme jo niiden keltasten taksienkin takia, mutta nyt niitä tunnuksenomaisia rinta rinnan pilviä hipovia rakennuksia ihastellessa sitä alko tajuumaan että vau, me ollaan oikeesti New Yorkissa. 

Ekana meiän iltapäivän sekä alkuillan kestävän pikavisiitin ohjelmassa oli ajella bussilla toinen toistaan tunnetumpien paikkojen ohi oppaan selostuksen samalla lipuessa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Opas oli siis ihan hauska heppu, mutta henkilökohtasesti mun maailmaa ei muuta tieto siitä, että kuka kuuluisuus on asunu millon missäkin tai että millon joku rakennus on rakennettu, mutta oli tietty enemmän kun kiva pysyä kokoajan suunnilleen kartalla että missä mennään. Pikaset pysähdykset me suoritettiin Sinkkuelämistäkin tutulla hodarimestalla ja Central Parkin laitamilla, mutta ajan rajallisuuden sekä mun makkarattoman ruokavalion takia kumpikaan stoppi ei ollu mulle maailmaamullistava. Mutta mä nautin tosi paljon vaan ikkunan läpi New Yorkin ihailusta, koska se kaupunki on mielettömän mielenkiintosen näkönen. Tykästyin erityisesti siihen, että suurtakin suurempien ja tiheesti rakennettujen rakennusten kavereina kaikkialla kasvo puita jotka väritti ja freesas maisemaa tosi paljon. 

Meiät dropattiin Rockefeller Centerin tuntumaan josta oppaan johdolla kipitettiin kohti korkeuksia ensin turvatarkastusten läpi jonka jälkeen hississä kerrosten vilistessä silmissä meiän eteen aukes maisema, jota varmasti jokainen on joskus kuvista ihaillu. New York edestä ja takaa, Central Park, Empire State Building, satoja keltasia takseja ja miljoonia valoja sekä kun tilauksesta meiän haukkoessa henkee upeiden maisemien yllä alko aurinko laskee samaan aikaan värjäten kaiken eka kultaseks ja myöhemmin taivaan vaaleenpunaseks. Kyllä siinä kelpas turistina täyttää kameran muistikorttia sadoilla samanlaisilla kaupunkikuvilla ja tukkia puhelimen kansiot selfieillä joissa oma naama (ja mun tapauksessa hattu) peittää  ne kaikkein hienoimmat maisemat! Me jumiuduttiin suomityttöjen kanssa maisemien äärelle ehkä vähän turhankin pitkäks aikaa, sillä vapaa-aikaa oli ainoastaan muutama hassu tunti ja tää Top of the Rockin reissu lukeutu siihen kortilla olevaan vapaa-aikaan. 

Heti kun päästiin taas maanpinnalle, harhailtiin ekaks jonkun aikaa sen samaisen rakennuksen pohjakerroksissa että päästäisiin ulos ja vihdoin ulkoilmaan päästyämme huomattiin olevamme ihan eri puolella kun mistä mentiin sisään, eli haahuilukshan se mestoille, eli Times Squarelle suunnistaminen vähän sit meni. Jonkin matkaa väärään suuntaan taivallettuamme vaihdettiin suuntaa ja löydettiin tukahduttavasta kuumuudesta huolimatta valotaulujen ja ihmismassojen keskittymään: Times Squarelle. Kaikki ne vilkkuvat, välkkyvät ja kaikessa väriloistossaan loistavat valotaulut, eestaas vellova ihmismeri, kaiken keskellä suhailevat keltaset taksit ja miljoonissa kuvissa ennalta nähty miljöö oli pienoinen pettymys, myönnän. Mutta huikeelta se kaikki silti näytti sieltä portailta hämmästeltynä ja ikuistettuna, vaikka odotuksia tätä kadunpätkää kohtaan ehkä olikin vähän enemmän. 

Meiän kunnianhimoisiin suunnitelmiin kuulu tsekata Top of the Rock, Times Square, Victoria's Secret ja löytää ruokaa, mutta VS ja muut mahdolliset shoppailut jäi siltä erää välistä kun suunnistettiin paikasta toiseen ja otettiin tavotteeks päästä bussille hyvissä ajoin. Niimpä me koukattiin Starbucksin ja Panera Breadin kautta ja busseille venailemaan 45minuutiks että kaikki löysi tiensä sinne. "I was in New York and all I bought was a smoothie and a salad". Thanks a lot mates, kannatti tunnollisten suomalaisten kiiruhtaa ajoissa oottelemaan muiden maiden ei-niin-täamällisiä edustajia jotka kaiken lisäks päätti laulaa ja huutaa koko bussimatkan takasin, kun suurinosa yritti nukkua. Kiitos t. Hiljainen, täsmällinen ja kuuliainen #finnishgirl

Kuten sanottu, lyhykäisyydestään riippumatta oli toi reissu todellakin enemmän kun menemisen arvonen! Mä ainakin ihastuin Nyciin palavasti ja onkin niiiiin paljon kaikkee mitä haluisin nähä ja missä käydä. Onneks tässä on vuosi aikaa eikä välimatkakaan oo mahdottomimmasta päästä, eli tuun ihan varmasti vielä palaamaan New Yorkiin kun kerran tuun tällä puolella maailmaa - ja jenkkejä vuoteni viettämään. I❤️NY

3. Facts about training school

Asiaan vähääkään perehtynyt henkilö on varmasti kuullu training schoolista monenmoisia juttuja laidasta laitaan, mutta koska otsikko ei välttämättä soita kelloja kaikkien päässä, niin alotetaan sillä, että...

1. Training school on Cultural Caren kanssa ressuun lähtiessä muutaman päivän mittanen stoppi New Yorkissa heti siihen urakan alkuun. Mun käsittääkseni muillakin järjestöillä on jonkinlaisia orientaatiotapahtumia heti reissun alkumetreillä, mutta niistä sen enempää tietämättä keskityn tähän CC:n systeemiin! Training Schoolille saapuu siis Cultural Caren auppareita maailman joka kolkasta ihan Etelä-Afrikkaa, ausseja ja Brasiliaa myöten ja tän nelipäiväsen (yleensä maanantai-illasta perjantai aamuun) rupeaman tarkotus on alustaa jenkki- sekä aupair-elämään siirtymistä oppitunnein samalla mahdollistaen heti kättelyssä uusien, samassa tilanteessa olevien ihmisten tapaamisen.

Päärakennus sisäpihalta päin ikuistettuna

2. Sijainti kuulostaa melkosen hulppeelta ja houkuttelevalta kun kaikkialla mainostetaan au pair-uran alkutaipaleen taittuvan New Yorkissa. Piirtyykö verkkokalvoille jo kuva vapaahetkistä Central Parkista ja iltojen vietosta Times Squaren valojen alla? Well, forget them. Kyllä, paikkana on siis kuitenkin New York. Osavaltio. New York Cityyn on training schoolin Oakdalessa sijaitsevalta kampukselta matkaa noin tunnin verran ja sinne on mahdollista päästä pyörähtämään training schoolin aikana. Vaikka kampuksen alue ei siis oo täynnä pilvenpiirtäjiä, niin kävelyetäisyydeltä löytyy kuitenkin ruokakauppa ja ainakin Dunkin Donuts. 

3. Tilat training schoolilla jakaantuu muutamaan rakennukseen, joista isoimmasta löytyy majottautumishuoneet sekä luokat, toisesta ruokala, yhestä muistaakseni joku toimisto sekä huone jossa voi säilyttää matkatavaroita. Pihapiiristä löytyy ainakin myös iso auditoriarakennus. 

Majotusrakennuksen sisäänkäynti (1) sekä koko komeus sisäpihalta päin (2)

Majotus/luokka-rakennus oli vissiin kolme- tai nelikerroksinen komeen näkönen pytinki jossa ekasta kerroksesta löyty luokkahuoneita ja tokasta sekä kolmannesta majotushuoneita, kylppäreitä ja suihkuja sekä oleskelutiloja. Makuuhuoneet oli yleensä parilla kerrossängyllä ja normisängyillä varustettuja simppeleitä huoneita joihin au pairit on tulevien kotikontujen mukaan jaettu, eli huonetovereina oli mahdollisimman lähelle muuttavia kolleegoita. Huoneet oli musta ihan perussiistejä, mutta mitään luksusta ei tietenkään kannata oottaa! En tietty tiiä että oonko mä vähän turtunu tollasille tiloille vietettyäni elämästäni viikkokausia millon missäkin leirikeskuksissa ja koulun lattioilla, mutta mun mielestä toi oli ihan jees! Miinusta toki niistä kumipäällysteisistä patjoista jotka nitisee ja vinkuu kun eväänsäkään liikauttaa, mutta muuten olin tyytyväinen. 

1. Meiän huone ovelta 2. Ja sama tupa mun vinkkelistä 3. Meiltä löyty poikkeuksellisesti peili, joten fashionbloggaajana tarjoan myös viikon asukuvat 

Kakkos- ja kolmoskäytävien varsilta löyty siis myös wc-tilat eli leirikeskustyyppisesti isot huoneet täynnä vessakoppeja. Erikseen oli sit vielä sellasia huoneita joissa oli vaan lavuaareja ja hiustenkuivaajia! Suihkutilat noudatti samaa linjaa, eli iso huone täynnä suihkuverhoilla varustettuja "koppeja" joihin ajankohdasta riippuen joutu kyllä vähän jonotteleen, koska meitä oli siellä kuitenkin niin monta samaan aikaan. Varvassandaalien ottaminen mukaan ei muuten vältsi oo mikään huono idis, vaikka ei siellä siis sinänsä mitenkään likasta ollukkaan. Ja firmahan tarjoaa lakanat ja pari pyyhettä käyttöön, eli niistä ei tarvii kantaa huolta eikä niitä tarvii kantaa mukanaan. Oleskelutilat/aulat oli sohvilla, tietokoneilla ja ainakin mikroilla varustettuja mestoja jotka oli täynnä skypettäviä auppareita, sillä netti toimi yleensä auloissa parhaiten. 

Aulan sosiaalisten medioiden meininkejä

4. Ruoka oli mun mielestä jopa yllättävän hyvää! Ehkä mä olin vaan asennoitunu niin vahvasti että se tulis oleen pahaa ja että mä en tulis tykkäämään, että yllätyin positiivisesti. Eihän se tietenkään mitään viiden tähden gourmeeta ollu, mutta kyllä se koulun nakkikeittoja vei ihan kybällä! Pakettiin kuulu aamiainen, lounas ja päivällinen ja kampukselta löyty myös kioski, josta pysty aina tiettyihin aikoihin ostamaan snacksejä. Koska koen tietty nää ravitsemusasiat tosi tärkeiks, niin kuvasin aikalailla jokaisen tarjoiltavan suupalan eli tältä näyttää siiis training schoolin menu: 

Kyllä, valkkasin joka aamu about saman aamupalan ja join aina pepsiä haha

5. Oppitunnit oli ihan jeesjoo peruskauraa. En ainakaan muista oppineeni juurikaan mitään uutta, mutta kyllä sieltä ihan hyödyllisiäkin jenkkielämä-juttuja tuli sisäistettyä! Riippuu tosi paljon omista taustoista että kuinka paljon niistä tunneista saa irti, koska aika pitkälti siellä käytiin läpi sellasia perusjuttuja jotka ainakin mulle oli aika itsestäänselvyyksiä, mutta sama ei tietenkään päde kaikkiin. Yleisesti ottaen oli aika rentoa: kuunneltiin ja keskusteltiin, tehtiin vähän tehtäviä, tehtiin pari ryhmätyötä jotka esiteltiin muille ja kateltiin videoita. Käytännössä taitoja testattiin ensiapu-koulutuksessa jossa perinteisesti treenattiin elvytystä ja haavojen sidontaa. En missään nimessä sano että oppitunnit olis ollu turhia, pöinvastoin, mutta multa ainakin meni muutamat tunnit ihan pilkkien enemmän tai vähemmän jet lagista toipuen. Oppitunteja varten jengi jaetaan jälleen sijainnin mukaan ryhmiin, joten melkeen kaikki tunnit käydään siis saman open johdolla samojen tyyppien kanssa. Opettajat oli tosi hauskoja tyyppejä, joten niiden juttuja oli kyllä kiva kuunnellakin.

1. Driving/safety-luento poliisisedän hauskuuttaessa ja pelotellessa 2&3. Nää jäi käteen (ok avain piti palauttaa)

6. Vapaa-aikaa on oppituntien välissä puol tuntia ja sit oppituntien jälkeen illat on vapaat kans. Tunneilla oli siis pakko olla, mutta ruokailuissa tietenkään ei. Iltasin takasin kampuksella piti olla vissiin 23, mutta mihinkäs kauas sitä sieltä ois ees lähteny... Vapaa-ajalla ei oo mitään järjestettyä ohjelmaa, mutta usein aupparit pitää "karkkipiknikin" minne kaikki tuo maisteltavaks karkkeja omasta maastaan. Mä en oikein tiiä et toteutuks tää meiän siellä ollessa, sillä me ainakin sit vaan jaettiin makuelämyksiä oman huoneen kesken. Vapaa-ajalla pitää olla siis ite aktiivinen mikäli mielii tutustua uusiin tyyppeihin! 

7. Mukaan training schoolille ei tarvii mitään ihmeellistä. Cultural Caren ohjeiden mukaisesti on oikeeesti ihan järkevää yrittää laittaa käsimatkatavaroihin kaikki ne tavarat, joita uskoo training schoolilla tarvitsevansa ettei siellä sitten tarvii raahata sitä vuoden kamppeita sisältävää jättilaukkua. Vaikka ei sekään kyllä oikeesti mitään maailman vaikeinta oo vaikka majotusrakennuksesta ei hissiä löydykään, ihan keposeen tääkin naru raahas kaikki kimpsunsa ja kampsunsa huoneeseensa ja takasin. Niinkun ohimennen mainitsinkin, niin sieltä löytyy siis erikseen matkalaukuille varattu tila, jonne sen ison kapsäkin voi jättää. Se ei kyllä muistaakseni oo päivisin lukittuna, kun taas omiin huoneisiin pääsee vaan avaimella. 

Mitään erityistä sinne ei siis tarvii ottaa, koska training schoolilla ei oikeestaan tehä mitään sen ihmeellisempää. Penaali on joo hyvä ottaa, mutta firma tarjoaa oppikirjan ja muut matskut. Vaatteita valitessa ei tarvii huomioida kun se, että päivät kulutetaan koulun penkissä New Yorkin visiittiä lukuunottamatta. Rahaa kannattaa tietenkin vaihtaa, sillä kioskin sekä lähikaupan antimien lisäks on mahdollista ostaa se reissu Nykiin ja Top of the rockiin. Joillekin isäntäperhe maksaa tän visiitin osana sellasta lahjakassia, mutta silti siellä New Yorkissa viimestään tulee tarvittua dollareita,

Lahjakassit rivissä

8. Lopullinen sijainti eli host perheen koti ei tietenkään kaikilla oo New Yorkin liepeillä, mutta CC on tietty järkänny kaikille kyydit tulevan perheen luo. Useimmat pääsee matkaamaan bussilla, mutta tosi monet tietty myös lentää jos matka käy ihan toiselle puolelle maata. Se kannattaa huomioida, että lentäessä jotkut lentoyhtiöt saattaa velottaa erikseen käsimatkatavaroista, eli siihen kannattaa varautua! 

1. Meikä ready to go 2. Bussit ready to go

Tiiän että jos olisin kasannu training school-ajatuksia jo aikasemmin, niin oisin muistanu paaaljon enemmän sillä nää tapahtumientäyteiset 10vk vähän hämärtää yksityiskohtia, mutta onhan tässäkin nyt jotain! Ja as always, aina saa kysyä lisää.