story of my viisumihaastis

Vaikka tuntuukin että jokaikisestä blogista jossa edes ohimennen mainitaan sanat "USA" ja "viisumi" löytyy jonkinlaista kertomusta viisumihaastattelusta , aattelin mäkin kertoa et miten mä ja mun viisumi päädyttiin yhteen. Mä ainakin luin ennen haastattelua kaikki mahdolliset jutut läpi eli ehkä tästäkin on siis jollekin hyötyä! Hirveen mehukasta juttua on kuitenkaan turha oottaa, koska kaikessa jännittävyydessään toi reissuhan on about hammaslääkärissä käynnin kanssa samalla tasolla. Mä tosin tietty vein homman nextille levelille ja tein reissusta vähän mielenkiintosemman kun en ollu ihan kartalla kaikkien tarvittavien dokumenttien kanssa...

Operaatio viisumi lähtee liikkeelle siitä, että rekisteröidytään suurlähetystön nettisivuille, täytetään sinne vähän perustietoja ja maksetaan käsittelymaksu joka on n. 120e. Kun maksu on (yleensä pienen säätämisen jälkeen, ne ohjeet ei ollu maailman selkeimmät) maksettu, pääsee varaamaan ajan haastattelua varten. Mun maksu maksettiin torstaina ja heti perjantaina tuli ilmotus että nyt voi mennä varaamaan ajan jonka sainkin seuraavan viikon keskiviikoksi.

Ennen haastattelua pitää täyttää asianmukaset kaavakkeet netissä ja ne on erilaisia riippuen siitä, että millasta viisumia hakee. Mulla oli kyseessä J1 eli joku exchange-viisumi jota varten pääsin täyttämään DS 160-kaavakkeen joka hoidetaan siis netissä. Olin kuullu että ton täyttäminen olis ihan hullua ja kamalaa ja vaikeeta, mut mun mielestä se ei edes ollu hirveen pitkä ja järjestöltä tulleiden ohjeiden avulla se oli tosi iisi homma. Pelko pois siis! Kyllähän siinä hetki vierähti, mutta hankalaa se ei ollu. Siellä kysyttiin siis ihan kaikkee mahdollista ja mahdotonta, aina perustiedoista omiin mahdollisiin terroristikontakteihin ja prostituution sekä kansanmurhan aikeisiin Jenkeissä. Sitten kun hakemus on saatu finaaliin, tulee siitä tulostaa confirmation page eli koko hakemusta ei suinkaan tarvii raahata haastatteluun mukaan, vaan se pelkkä vahvistussivu riittää.

Mitä muuta sinne haastatteluun sit tarviikaan mukaan? Viisumia varten tarvitaan jonkinlainen kuva, jonka pitää olla suht tuore ja joidenkin jenkkistandardien mukanen, mutta helpoimmalla pääsee kun marssii vaan valokuvausliikkeeseen ja sanoo siellä että tarvii kuvan viisumiin. Saa ainakin oikeenlaisen! Joo olihan se aika turhuutta maksaa 18e yhestä kuvasta, mutta pääsi ainakin helpolla. Se kuva voidaan liittää jo sinne nettihakemukseen, joten mä ainakin pyysin sitten valokuvaamosta mukaani vaan digitaalisen version, vaikka sillon en ollukkaan ihan varma että oisko paperistakin versioo tarvittu. Mutta jos sitä kuvaa ei onnistu liittämään siihen nettikaavakkeeseen, pitää ilmeisesti mukana olla paperinen, värillinen kuva. Eli kuvaa ei yleensä tarvii haastatteluun, mutta kuitti Sevis-maksusta (jonka mulla makso järjestö), DS-2019-kaavake (lähetettiin järjestöltä) sekä passi pitää ehdottomasti olla messissä sen DS-160-kaavakkeen vahvistussivun lisäks. Mä elin edelleen siinä uskossa että mukana ois pitäny olla myös kirjattu kirjekuori postimerkkeineen jossa passi&viisumi tulis sitten kotiin, mutta se osottautu sit paikan päällä täysin turhaks kun nykyään se takasin lähettäminen kuulemma kuuluu siihen maksuun...

Ylimääränen kirjekuori ei onneks ollu mikään maata mullistava moka eikä itseasiassa haitannu millään tavalla, mutta illalla (lue: yöllä) niitä papereita kasaan kattoessani huomasin et kappas vaan, se vahvistussivu ei ookkaan tulostunu kokonaan vaan reunoista on jääny pieni pala kaikkialta pois. Aaa, siinä sivulla olevista viivakoodeista puuttuu molemmista pätkä. Onneks en just ollukaan lukenu jostain et niiden viivakoodien pitäis näkyä kunnolla... Voitte kuvitella mun fiilikset kun huomaan tosiaan siinä yöllä et ne koodit ei näy kunnolla, mulla ei oo käytännössä mitään tsäänssejä tulostaa sitä sivua uusiks kun meiän tulostin on rikki ja aamulla ois tarkotus hypätä ennen seiskaa lähtevään junaan eli aamulla ei paljoo ehdi menemään minnekään tulostelemaan. Ei kai siinä sitten, mä päätin kuitenkin et lähen aamulla sinne Helsinkiin kun kerran olin jo menossa - meni syteen tai saveen. Lisäks lueskellessani muiden kertomuksia viisumihaastisreissuilta tuli sieltä hyvin ristiriitasta informaatioo et mitä kaikkee pitäis olla mukana, sillä jotkut oli sitä mieltä että paperinen kuva pitäis olla eikä pelkkä nettiversio kelpais ja että käsittelymaksustakin pitäis olla joku kuitti. No ei mulla vaan ollu kumpaakaan enkä siinä yöllä kummakskaan pystyny myöskään muuttumaan, joten etin sitten pieni pelko takaraivossa sen kuitin ja mun online-hakemuksen numerot ylös että voisin tarvittaessa todistella että oon maksuni maksanu ja kuvakin löytyy.

Aamulla mun kello soi viiden jälkeen, sillä täältä meiltä ei julkisilla ihan noin vaan pääsekään liikkumaan kun vaihtoehtoja on niin nihkeesti ja tonne haastatteluun ei oikein auta mennä myöhässä. Ennen seiskaa mä olinkin jo junassa matkalla Riihimäelle, jonne jäin venailemaan hetkeks ennenkun jatkoin Helsinkiin jossa myöskin jäi hieman aikaa tapettavaks ennen haastattelua jonka oli määrä alkaa klo 8.50. Mulla oli aika varattuna Kaisaniemenkadulle eli käytännössä siitä rautatieasemalta kävellään vaan suoraan niin kauan että päätyy siihen Robert's Coffeen viereiselle ovelle, eli reitti on maailman simppelein. Tai siis olis, jos ei lähtis kävelemään väärään suuntaan rautatieasemalta:-D Jep, navigaattorin kanssa vieläpä. Ai kuka on lande... Mä en ymmärrä miten toi oli edes mahdollista, mutta navigoitua itteni kävelemään rautatieasemaa ympäri pääsin vihdoin oikeelle reitille ja olin muutamaa minuuttia ennen mun aikaa siinä ihan normin kerrostalon ovella joka tosiaan oli heti Robert's Coffeen jälkeen. 

Siinä oli jotain muitakin ihmisiä palloilemassa, mutta koska ne sääti siinä jotain ja mun aika alko olla käsillä, niin menin siitä sitten muitta mutkitta painamaan summeria ihan vaan tajutakseni ettei mulla oo mitään käsitystä että mitä mun pitäis sanoo. Hahhaha ei tullu siinä sit mieleen esim. sanoo omaa nimee ja et oon tulossa viisumihaastatteluun, joten kun oltiin toivotettu huomenet niin oli kunnon awkward silence ennenkun se täti siellä kysy et mikä mun nimi on ja päästi sit sisään. Ovesta painelin ekan hissin ohi (koska olin lukenu niin blogeista) ja jatkoin matkaa sen käytävän päähän toiseen hissiin jossa otin neljän kerroksen ajan peiliselfieitä ennenkun saavuttiin viidenteen kerrokseen. Hissistä ulos astuttuani olin hetken huuli pyöreenä siinä rapussa, sillä kyseessä oli siis ihan tuikitavallinen kerrostalo ja se käytävä oli ihan tyhjillään enkä oikein tienny et olinko ees oikeessa paikassa. Bongasin seinästä asiaankuuluvan kyltin ja helpotuksesta huokaistessani ovi mun nenän eestä avattiin ja virkapukunen nainen tervehti, otti passin ja kehotti laittamaan jo mobiililaitteet kiinni ennenkun hän katos oven toiselle puolelle ja jätti mut sinne rappuun venailemaan.

Hetken kuluttua tää sama täti tuli pyytämään mut sisään ja siinä heti ekana oli lentokentiltä tuttu turvatarkastuspiste laukkuhihnoineen ja läpivalasukoneineen. Siellä ollaan siis sen verran tarkkoja, että kaikki kamat (laukku, ulkovaatteet) jätettiin läpivalasun jälkeen sinne säilöön ja mukaan sai vaan ja ainoastaan tarvittavat paperit. Ja sinne tosiaan pääsi kulkemaan vaan sen metallinpaljastuspiippausidontknow-jutun läpi. Siitä sit ohjattiin peremmälle venailemaan omaa vuoroa - ja ne tilat oli tosiaan tosi superpienet. Vielä pienemmät mitä mä olin kuvitellu! Ekaks siinä tosiaan oli se aula missä vierivieressä oli kolme tiskiä joilla asiat vaiheittain hoidettiin ja sen huoneen toisella puolella oli odotushuone jossa oli yks sohva ja penkkejä. Sinne mäkin kävin sit istumaan ja oottelemaan et millon sieltä huudetaan omaa nimee. 

Mun ollessa siellä se odotushuone oli ihan täynnä - jopa niin täynnä et kaikille ei riittäny istumapaikkaa! Mä kulutunkin aikaa seuraamalla sitä tuolileikkiä, joka siellä oli meneillään sillä aina kun joku huudettiin jollekin tiskille asioimaan, tuli ovesta uus ihminen ja meni istumaan äsken vapautuneelle tuolille autuaan tietämättömänä siitä, että oli just vieny jonkun paikan. Sieltä tiskeiltä ne raukat sit tuli ihan vaan huomatakseen et oli menettäny paikkansa. Jep, siellä oli vähän tylsää kun ei ollu puhelintä räpellettävänä ja saatavilla oli vaan jotain supertylsiä talouslehtiä ja lehtisiä englanniks... Tän tarkkailun lisäks siellä ei siis ollu paljoo muuta tekemistä kun kuunnella et mitä muilta kysyttiin siellä haastattelutiskillä, sillä se odotus"huone" oli tosiaan siinä ihan vieressä ja se ovi oli auki, eli kaikki tiskien toiminta näky ja kuulu odottelijoille.

Siellä tovin venailtuani ja kateltuani kun joku 5 ihmistä kutsuttiin ekalle tiskille ennen mua vaikka olinkin ihan ajallani, kävi kutsu vihdoin ja mä pääsin ekalle tiskille papereineni ja yllätyin kun siellä saikin palvelua suomeks sillä olin kuvitellu et kaikki luukut olis ollu englanniks. Annoin sille miehelle sitten kaikki mun paperit ja toivoin että siinä ois kaikki ja helpotus oli suuri kun se ei vaatinu mun päätä pölkylle puuttuvien papereiden takia vaan selas niitä ihan tyytyväisenä. No, helpotus oli vaan väliaikanen sillä sitten se otti päällimmäiseks sen mun huonosti tulostuneen vahvistussivun toisessa kädessään viivakoodiskanneri ja mä olin ihan noooou enkai mä tullu tänne asti turhaan. Mut thank god ne viivakoodithan oli samat eli multa puuttu sit toisesta koodista alku ja toisesta loppu, niin ilmeisesti ne kompensoi toisiaan kun mitään sanomista ei tullu. Voittajana marssin siis takasin sinne odottelutilaan ja pääsin vielä istumaankin, jee! 

Hetken kuluttua mua kutsuttiin tokalle luukulle, mutta olin niin ajatuksissani etten tajunnu että se englanniks väännetty versio mun nimestä tarkotti tosiaan mua, joten pienen huhuilun jälkeen syöksähdin sit tokalle luukulle jonne jätin sormenjälkeni ja palasin taas venailemaan. Sitten onnistuin jälleen missaamaan sen kun mua kutsuttiin, mutta tokalla "Phsidhila Rhsadhsgudlautio" huudolla tajusin kuitenkin siirtyä vikalle luukulle jossa sit olikin se englanniks tapahtuva haastattelu joka meni näin:
Virkailijatäti: Hello, how are you?
Minä: Very good, thank you. How about you?

V: Good, thanks. *säätää mikrofonin kanssa ja mumisee epäselvästi*

M: Ummm Excuse me, I didn't quite get that?

V: You are going to be an au pair?

M: Yeah that's correct.

V: So you gratuated this year, right?

M: *Miettii hetken että mitä se taas mutisi kunnes tajuaa ja vastaa* Oooohhh yeees, this spring.

V: Okaaay nice! *epäselvää mutinaa*

M: Sorry I didn't get that either... *awkwarrrrd*

V: What kind of exprerience you have with children?

M: *Selittää ummet ja lammet valmentamisista, opettamisista, ohjaamisista, leiriojutuista tutoreinneista jnejnejne*
V: Excellent!! So your visa has been approved and.....

M: *Ei kuuntele enää vaan tuulettaa&tanssii voitontanssia mielessään kunnes tajuaa ettei sitä kuorta pyydetty ja yrittää tarjota sitä sille tädille*

V: No no, I don't need that!!

M: Ummm okay thanks bye, have a nice day!

Mä en siis oikeesti meinannu saada mitään selvää sen tädin puheesta sen mikrofonin takia, sillä välillä se kuulu mikistä ja välillä ei, ärsyttäväää!!! Haha ja aloin tietty heti epäillä et eiks sitä viisumia sit hyväksyttykään kun sitä mun kirjekuorta ei otettu, joten kysyin vielä ekan tiskin mieheltä et eiks sitä kuorta tosiaan tarvii ja tää kertokin että se kuuluu siihen maksuun nykyään. Jahassss. No sitten eikun kamat vaan messiin sieltä turvatarkastuspisteeltä ja kohti kotia!

Arvioitu aika viisumin saapumisesta postissa oli noin viikko, mutta jo seuraavana maanantaina tuli viestiä et voit mennä hakemaan passin&viisumin postista, tai siis ärrältä. Oli muuten jännä kun sinnehän jätetään se passi johon viisumi sitten lisätään, niin vaikka sitä passia ei normisti mihinkään tarviikkaan niin silti mä tiedostin sen puuttumisen jotenkin kauheen vahvasti ja oli hassu olo ilman siltä.  Mutta täällä se nyt on viisumeineen kaikkineen ja kaikki tiedotkin oli mun tsekkauksien mukaan ihan oikein! Ei toi viisumin hankkiminen mun mielestä ollu sit loppupeleissä niin mielettömän vaivalloista kun kaikki aina sanoo, mut kai sitä on vaan totuttu et nykyään kaikki hoituu netissä nappia painamalla. Mutjoo, eipä tarvii ainakaan stressata et ehtiikö viisumi ja passi reissuun mukaan vaan homma on hoidettu!

ps. Vaikka mulla ei yli puoleen vuoteen ookkaan ollu koulua, ei mun jaarittelutaidot näköjään oo päässy ruostumaan vaan tekstiä tulee enemmän kun laki sallii kun pääsee vähänkään kirjottamisen makuun...