Thank you 2015

Just loppuneen vuoden 365 päivästä aikalailla about just eikä melkein jokaikinen on vietetty täl pual muailimaa. Kolmen perheen kautta Virginiasta Californiaan, välietappeina Maryland, Delaware, Illinois, New York, Pennsylvania, North Carolina, Tennessee, West Virginia, Washington DC ja Oregon. Kaheksan lasta joita en tuu koskaan unohtamaan ja viittä tulee varmaan aina olemaan ikävä. Suomimummot ja muut maansisaret, italialaiset, ruotsalaiset, aussit, saksalaiset ja jenkit on lukeutunu mun lähipiiriin ja jokapäiväseen elämään niin tiiviisti että on vaikee kuvitella elämää ilman.

Toisinaan saa ittensä kiinni miettimästä mitä kaikkee&kaikenlaista jäi tekemättä - tai mikä vielä päätä vaivaamampaa, mitä ois pitäny tehä toisin, mutta totuus on se että tän vuoden muistoilla elää vielä pitkään. Niin hyvillä kun huonoillakin. K a i k k e a on ehtiny tapahtumaan vaikka paljon muutakin olis voinu lukeutua ohjelmistoon. Rivien väleistä löytyy kuitenkin kaikki parhaat palat ja pienellä painettu printti ei ees näy kellekään muulle. Kun vaan vois niin kyllä mäkin muutaman rivin kirjottaisin uudelleen, mutta ehkä jatkokertomus vaati onnistuakseen muutamia mutkia matkaan. Mä uskon edelleen että tapahtu mitä vaan, niin se on aina kokemus.

Nykyään mä itken mainoksille ja tykkään mac&cheesistä. Kuvittelen edelleen olevani kuolematon mutta oon enemmän kun valmis lähtemään mikä-mikä-maasta. Osaan about viis sanaa italiaa ja vaihtaisin suomenkielen englantiin muuallekin kun ajatuksiini loppuelämäkseni mieluiten. Vaihtaisin myös tortillat burritoihin mut cokiksen lopetan. Monilla aikasemmin merkityksellisillä asioilla ei enää oo väliä, mutta en koskaan lakkaa mätsäämästä vaatteita. En tiiä miten osaan enää elää ilman aurinkoa&kaupunkeja, mutta en malta oottaa että ruokavalioon lukeutuu taas muutakin kun pelkkää vaaleeta leipää ja pastaa. En missään tapauksessa ikimaailmassa kadu että lähin tai että jäin, mutta kyllä tää keissi jää historiankirjoihin ensimmäisenä ja viimeisenä kertana kun allekirjoittanut on au pair.

Vaikka en rankkais tätä vuotta elämäni parhaimmaks, en silti vois olla kiitollisempi. Tapahtumarikkain, uusien asioiden täyteisin, helpoin ja draamaton taas on titteleitä joita tää vuosi ehdottomasti ansaitsee. Ikinä ei oo mun elämässä vuosi pitäny sisällään näin paljon uusia kokemuksia, paikkoja&ihmisiä ja näin vähän draamaa. 481 päivää enkä oo tapellu kertaakaan eikä oo kulunu kuukauttakaan ettenkö ois tavannu uusia ihmisiä. Mitä muuta voi toivoo? Au pair vuodelta ei hirveesti enempää, mutta loppuelämää ajatellen there's more than this. Kaikki ei oo onnistunu eikä oo ollu täydellistä, mutta isompaa kuvaa katellessa oon silti ollu aika onnekas. Kuten aina. Ei ne virheet ja vastoinkäymiset, vaan se miten ne hoitaa ja mitä niistä seuraa. Samalla mentaliteetilla kun mummo lumessa, sillä pärjää. Tuun aina ikävöimään tätä ainutlaatusta vuotta 2015 tietäen etten enää koskaan tuu kokemaan mitään samanlaista, mutta oon ihan vähintään yhtä valmis tähän uuteen vuoteen. 

En malta oottaa tätä vuotta vaikka varmaa on vaan se, että tuun kotiin. Kaikesta huolimatta se lohduttaa, ettei tarkotuksena oo paluu jäämisen takia tai lähteminen palaamista suunnitellen. Suunnitelmia on olemassa, mutta niin on aina yllättäviä käänteitäkin. Todistettu ja todeks havaittu fakta on että asiat ei mee suunnitelmien mukaan, joten en edelleenkään aio tehä liian tarkkoja suunnitelmia liian pitkälle. Suunnitteleva pettyy, mä aion yllättyä. Sitähän ne sanoo että asioilla on tapana järjestyä, siihen mäkin uskon.