hello from the same side

512 päivän aikana 3 kotia, 8 lasta, 12 eri osavaltioo, varmasti satasilla chipotlee - ja nyt oon Suomessa. Vaikka kyllähän te sen jo varmasti tiiätte, oonhan mä täällä ollu jo useemman viikon enkä mä nyt niin pitkään voi olla somettamatta! Eikä sillä että se mikään salaisuus oliskaan, vaikka mä en kyllä myöskään koe minkäänlaista tarvetta alkaa täällä selittelemään sen syvällisemmin koko keissiä auki. Mut niinkun mä oon täälläkin pitkään sanonu, muutto tuli. Se muutto nyt vaan sit meinas sitä että mä en muuttanu hostien mukana vaan tulinkin kotiin. Ja sanotaan nyt heti sekin että se oli ihan kokonaan musta kiinni, he oli ihan ottamassa mua Oregoniinkin, mutta mun tie vei nyt tänne. Perheen kanssa ei ollu siis mitään draamaa tai mitään, minuu ei heitetty ulos enkä mä paennu. Yhessä sovittiin et oon sit muuttoon asti koska heillä meni kuitenkin elämäntilanteet niin uusiks et siitä eteenpäin he pystyy myös olemaan jonkin aikaa ilman au pairia, joten en myöskään vaan pakannu kamojani ja lähteny jättäen toisia pulaan. Oli hyvä sauma lähtee! Et alles gut, ei ollu helppoo lähtee tai varsinkaan palata mut täällä ollaan.

Ite lähtötilanne oli taas yllättävän helppo. Kyllähän se helpotti kun olin ite tienny jo pidemmän aikaa että tuun lähtemään joten olin prosessoinu asiaa jo jonkin aikaa, vaikka lennot sit varattiinkin yhen päivän varotusajalla. Et siinä ei ehtiny paljoo edes ajatella asiaa kun piti pakata ja kaikkee, mut se sopi mulle paremmin kun hyvin. Lensin San Franciscosta Lontoon Heathrown kautta Helsinkiin ja matkanteko suju aika nätisti vaikka siihen menikin ihan luvattoman kauan. Kolmella eri aikavyöhykkeellä vuorokauden sisään nukkumatta juuri ollenkaan sai kyä sisäisen kellon aika sekasin.

Vika selfie Cali-himassa /  Tilasin näemmä lakto-ovo ruokaa koneeseen  / lentokenttävenailua

Siinä vaiheessa kun olin Heathrowilla venailemassa omalla portilla et boardaus alkais ja ympärille valu jengiä puhuen suomee, näyttäen suomalaisilta ja käyttäytyen kun suomalaiset (meiän portti oli ainoo missä porukka keräänty jonottamaan...) en valehtele yhtään kun sanon et ei ollu itku kaukana. Nieleskelin kyyneleitä vielä koneessakin, koska sillon vasta tajusin et mihin sitä on taas tulossa. Suomeen. Ja ei, nää ei ollu onnen kyyneliä niinkuin näissä tarinoissa usein on.

Mut täällä mä nyt oon. Ja tuntuu edelleenkin yllättävän luonnolliselta olla takasin. En todellakaan tunne että oisin tullu takasin "omieni pariin" tai että oisin siellä minne kuulun, mutta ei se silti meinaa etteikö täällä vois nyt hetken olla. Olosuhteiden pakosta ehkä, mutta oon itseasiassa ollu itekin yllättyny et kuinka kiva musta loppupeleissä oli tulla tänne. Mä kun en jenkeissä oikeestaan aktiivisesti ikävöiny juuri mitään tai ketään, mutta ei se silti tarkota etteikö musta olis ollu ihan älyttömän kiva taas nähä kaikkia täällä ja tehä kaikkia suomijuttuja. Lisää tätä siis, koska saa nähä kauan taas on aikaa!

Kummallisia lumisia maisemia / back to tea / tää pieni ei ees tunnistanu mua

Kaiken lisäks mä oon ollu ihan mielettömän onnekas siinä mielessä, että duunijutut lähti heti rullaamaan eikä oo tarvinnu paljoo olla jouten haha. Mua kosiskeltiin jo jenkeissä ollessani töihin ja Suomen kamaralle kun laskeuduin keskiviikkona olin jo seuraavana maanantaina töissä. Joku vois miettiä et kuulostaa hullulta, ja niin mäkin aattelin eka. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin mun alkuperäset suunnitelmat oli vaan nukkua ja silleen abouts seuraavat viis vuotta kun tuun kotiin, mut oh my onneks on töitä & pääsi heti kiinni normaaliin elämänrytmiin. Ei mut oikeesti en jaksais vaan lorvia kaikkia päiviä yksin himassa, SIT mua alkais masentaa. Näin tää suomielämä on jopa ihan jees! Eka vannoin myös et pysyn kaukana lapsista, mut tän hetkisissä opehommissa parasta onkin just se et kun päivä on paketissa niin en nää enkä kuule lapsia vasta kun seuraavana aamuna! Siis lapsethan onkin ihan mukavia?!?! No ei, olihan mun jenkkilapsetkin aika ihania, mutta ihan voin kuulkaa käsi sydämmellä sanoo että ei oo ikävä aupairiutta. Lapsia ehkä, perheitä mahdollisesti, paikkoja ja muita ihmisiä ehdottomasti - mutta ite aupairius on nyt done&done.

Ei lisättävää / enää ei ajella palmujen alla / parasta on kokeilla kaikkia uutuuksia

No mitäs nyt sit? Luonnollinen jatkokysymys paluuni johdosta jota kuulen noin abouts joka päivä. Nooo, nyt niitä töitä ainakin. Täältä Turengista käsin, funfunfun. Välihuomautuksena tähän väliin että ei Suomi oo ees niin paha, mut I'm telling you, Turenki ei oo parikymppisten paikka. Täällä ei oo lähinnä ketään eikä mitään, mut hei voin ainakin viettää taas aikaa perheen kanssa noin niinkun kyllästymiseen asti. Ehkä tällä kertaa ei sit tarvii lähtee ihan maailman toiselle puolelle asti, jos koittais vaik pysytellä about samalla pallonpuoliskolla tässä lähivuosina. Samaa maata en kyllä voi luvata... Ja onhan noita kavereita onneks tässä satojen eikä enää tuhansien kilometrien säteellä, et eiköhän tästä selvitä!

 Irtsarit!!!!! Oikeeta karkkia!!!! / Teacher much / En valita, onhan täällä nättiä

Mut vähän konkreettisemmin, oon laittanu papereita Ruotsiin et jos sinne lähtis seuraavaks. Ei oo yhtään mun tapasta huudella tämmösistä, mut oon kertonu tätä lähinnä kaikille vastaantulijoillekin ihan panareissa kun kaikki kyselee et mitä meinaan tehä ja tää kuulostaa siltä et mulla ois joku suunnitelma. No ei oo, mut ehkä mä teen sit suunnitelmia kun selvii et pääsenkö vai enkö! Goals olis päästä sinne siis opiskelemaan englanniks, mut mulla ei oikeesti oo mitään käsitystä et onks mun papereilla mitään mahkuja vai ei. Kauheen luottavaista fiilistä ei ainakaan tuonu tänpäivänen sähköposti missä kerrottiin et kansainvälisiin ohjelmiin on tullu tänä vuonna tavallista enemmän hakemuksia, mut we'll see! Ajatuksena KOLMAS välivuosi ei kuulosta kauheen innostavalta sinänsä, mut koska eihän noita jenkkijuttuja lasketa samaan kategoriaan niin sehän ois vähänniinkun vasta eka välivuosi eiksjoo? Ei mut oikeesti en mä siitäkään ota mitään ressiiiii, enhän mä nyt jäis tänne vuodeks pyöritteleen peukaloitani joten uskon et kävi miten vaan niin kyllä mä aina jotain keksin! Et mulle se ei todellakaan olis mikään maailmanloppu jos en vielä pääsiskään yliopistoon, oispahan ainakin mahikset tehä vielä vuoden ajan mitä ikinä huvittaa - ja aina voi lukee jotain avoimessa jos siltä tuntuu. Ei tää elämä kattokaas stressaamalla toimi.

PIKKUsisko tanssi wanhat / perus tuntikaupalla pariin otteeseen / aamulla 5.30->

Nyt on siis ollu aika kiva olla täällä. On kiva elää ihan normiperuselämää ja huolehtia vaan itestään. Tai antaa porukoiden huolehtia haha. On kiva syödä ruisleipää ja Fazerin suklaata. Nauttia iskän kokkauksista ja kiusata siskoo. Storhandlata äitin kans ja kuulla kuinka kavereiden elämät kuulostaa niin "oikeiden aikuisten" elämilta. Toki on sinänsä ikävä jenkkeihin ja kaikkee sitä, mut olin psyykanny itteni niin lähtöfiiliksiin et ei tässä olla ees minkään epätoivon partaalla sen suhteen. Tietysti ärsyttää ihan sikana et meni kaikki matkustelupläänit ihan kankkulan kaivosta alas ja jäi niiiin paljon näkemättä kaikkee sellasta mitä oisin halunnu nähä, mut mun glorious "Calissa sit reissaan ja teen mahdollisimman paljon siellä asuessani" -plan vähänniinkun sano ittensä irti siinä vaiheessa kun kahen ekan Cali-viikon jälkeen en tienny mistä päin maata löydän itteni seuraavalla viikolla ja sit seuraavat pari kuukautta elin hälytysvalmiudessa kun perheen piti muuttaa eikä mulle voitu luvata pidemmällä tähtäimellä ees viikonloppuja vapaaks, mut no can do. Niillä mennään mitä on ja se mitä mulla on, on jo nyt paljon enemmän kun monilla tulee koskaan olemaan. Et en aio velloa missään ärsytyksissä tai mitään, oon oikeesti tosi ilonen et voin nyt taas alkaa elää ja suunnitella mun omaa elämää! On monia asioita joita mä kadun, mutta just nyt täällä oleminen ei oo yks niistä!

 “I am fine. I am happy to be here. Truly, I have been through a lot and I’m lucky to be alive and I’m lucky to be okay, and I get that. So yes, I’m just happy to be here.”

 -Meredith Grey, Grey's Anatomy

ja seuraava snäppi "who am I" haha / pieni still alive / sain palautetta maanantaina

ps. Ja mitä tulee blogiin, niin ei tää tästä mihinkään oo katoomassa. Mulla on vielä monia au pair-juttuja joista haluun kirjottaa ja aina saa niistäkin kysyä lisää vaikka en enää niitä hommia teekkään. Jutut jatkuu siis ainakin toistaseks nyt sit täältä, myöhemmin ehkä sit Ruotsista tai who knows mistä!