Next stop: California

En voi uskoo miten kauan siitä on kun oon viimeks postannu yhtään mitään, mut sellasta sattuu kun koti on työ ja töitä on keskimäärin vähintään 10h päivässä. Ja voin kertoo et enää ei paljoo jaksa kantaa huonoo omatuntoa siitä et iltasin tulee livahdettua silmänräpäyksessä omille teille, mä olen korteni tähän kekoon nimittäin kantanu. Ei sillä etteikö mulla olis asiat edelleenkin hyvin, paremmin kun hyvin itseasiassa, mutta hyvät päivät & ärsyttävät päivät seuraa toisiaan liikuttavan tasapuolisesti siinä missä viimesenä mainitut loisti poissaolollaan kuukausikaupalla ennen kesää. Ja arvatkaa mistä mä aion valittaa? Siitä, että meiän lapset saa korkeemmalta taholta lähes rajattoman siunauksen elektroniselle elämälleen joka on johtanu siihen että nuorimmainen itkee silmät päästään kun ei pääse käsiks minecraftiin. Mutta kun kissa on pois niin hyppii täälläkin hiiret pöydille ja julistaa puhelimet pannaan ja jokaisen ilkeen au pairin tavoin pakottaa lapset ulos aurinkoon, uima-altaaseen jonka vesi on lämpimämpää kun ilma. Julmuudellani ei oo rajaa, irrotin lapsukaiset ruuduista myös viedäkseni koko konkkaronkan elokuviin joka oli kuulemma mun 3. Hyvä idea viimesten 10 kuukauden aikana t. keskimmäinen. Kiitos, kai. 

En edes yritä väittää ettenkö monesti myös nauttis siitä että voin olla päivällä ihan rauhassa juuri mitään tekemättä, mutta ongelma onkin just se etten myöskään voi tehä mitään. Ja näitä elektroniikalleen eläviä hoidokkeja ei jaksa kiinnostaa yhtään mikään, ei siis sitten mikään. Kesäuinnitkin on uitu eikä nää edes leireile. Vaikka eipä ainakaan oo mun tarvinnu miettiä päätäni puhki tekemistä keksien, muille kun itelleni siis. Ai mikskö mä en vaan sano että nyt tehään niin tai näin ja nostetaan nenä ruudusta? Koska korkeemmat voimat sallii puhelimet ja telkkarit eikä oo tavallisilla kuolevaisilla siihen sitten nokan koputtamista. 

Ennen kesää laskeskelin että aamuherätykset tarkottais iltavapautta, mutta ei, olin väärässä. Työtunteja kertyy edelleen edellisten kuukausien vapauksien eestä ja enemmänkin mutta toisaalta eipä tää chillailu sinänsä tunnu työltä, turhauttaa vaan. Tavallaan en siis valita, mutta kuuluisa m-u-t-t-a kolmen pisteen kera kertonee kaiken oleellisen. Vaikka uutuudenhohto kulukin jo ekojen kuukausien aikana, meinaa tuuli napata viimesetkin glitterit mennessään koska jenkkielämä on nykyään vaan elämää. Ei sillä etteikö edelleenkin tulis niitä hetkiä kun tuntuu et silmille ois isketty vaaleenpunaset sydänlasit ja sateenkaaria sinkoilee jokaikisestä kolosta & raosta - ja just sen takia mua ei mikään edellämainittu päivän päätteeks haittaakaan. Se, että mä en oo ainoo joka on valmis kulkemaan sen extra mailin helpottaa hommaa huomattavasti. Se, että mua - ja mun perhettä - on täällä kohdeltu paremmin kun osasin ikinä kuvitellakaan saa mut välillä miettimään että oisko kolme kuukautta sitten pitäny vaan sanoo "yes" kun kysyttiin haluisinko mä jäädä tänne vielä ens vuodekskin.

Vielä ainakaan ei kyllä kaduta että sain soperrettua jatkavani jenkkiseikkailujani ihan vaan vaihtelun vuoks jossain muualla syyskuusta lähtien seuraavan yheksän kuukauden ajan, enkä kyllä usko että tuleekaan kaduttamaan. Sen mä kyllä uskon että täältä lähdettyäni saa mun edelleen melko olematon koti-ikävä jakautua siitä lähtien kolmeen osotteeseen kun kahen suomikodin lisäks  mun toistaseks vuodattamatta jääneistä kyynelistä alkaa taistella myös tää white house kaikessa vaatimattomuudessaan. Joku pitää ihan hullun hommana sitä että jätän kaiken tän taakseni koska mikäs mulla ois täällä ollessa, kuviot on tutut ja homma hyvää paremmaks havaittu? Tiiän kuitenkin että en ikinä antais itelleni anteeks jos en tarttuis tähän tilaisuuteen, koska mun järkeen ei käy se että oisin kaks vuotta tismalleen samassa paikassa samaa tehden kun mikään ei sido niin tekemään. Ketään ei varmaan yllätä että en oo palaamassa Suomeen koska no, täällä on kovaan ääneen kuulutettu että ei oo ikävä. Ja oonhan mä ollu aika menetetty tapaus alusta alkaen kun Suomessa lähtöö tehdessä kerroin kyselijöille ovelasti aina että oon lähössä vähintään vuodeks ja jo ekalla viikolla ruotsalaiskolleegan kanssa jutellessa tunnustin että kyllä mä nyt jo nään itteni täällä puolentoista vuodenkin päästä. Ja niinkun nykysille hosteillekin ihan täysin suoraan sydämestäni sanoin niin yks syy on se että ainakin mulla on ollu yks ihana perhe ja huikee vuosi eikä sitä saa enää kukaan eikä mikään muutettua. 

Homman nimi on "Maybe it won't work out. But maybe seeing if it does will be the best adventure ever" vaikka siitä lähetäänkin liikkeelle että en oo vielä käyttäny kaikkee onneani vaan sitä on jäljellä vielä ainakin yhen perheen verran. Tääkin asioihin suinpäin syöksyjä pysähty tosin hetkeks miettimään kun 30 tunnin kuluessa "You are officially in the matching process for your extension term"-sähköpostiviestiä seuras viesti jossa mua jo pyydettiin liittymään perheeseen, mutta välissä vaihtuneet sähköpostit & skypettelyt ei antanu muuta vaihtoehtoo kun olla innoissaan Kalifornian auringon alla oottavasta tulevasta perheestä! 7.9 alkaen mun osote on San Mateossa, Kaliforniassa San Franciscon ja biitsien kupeessa. Vaikka San Mateo ei oo länsirannikon kuuluisin spotti, saattaa se soittaa lukijakuntani päässä moniakin kelloja sikälimikäli 1. Rakas kotikuntani Janakkala populaatioineen on lähellä sydäntäsi tai 2. Allekirjoittaneen tavoin olet yhtä syvällä suomiauppariblogeiksi kutsutussa suossa - sillä, funny story, tervasta tuttu Neli aka Just A Small Town Girl-Neli punkkaa samalla pitäjällä jo toista vuotta! Niinhän ne sanoo et maailma on pieni, mut että niin pieni että pari Janakkalasta paennutta au pairia osuu loppujenlopuks samalle paikkakunnalle? 

Päiviä on jäljellä 46 ja uudet kuviot kutkuttaa jo. Ei oo ehtiny edes surkutella vierailijoiden kotiinpaluuta vaikka olikin taas ihan mieletöntä saada tällä kertaa kotikotiporukat käymään, kiitos. Hauskaa on myös se, että kuukauden kuluttua mun saappaita saapuu täyttämään poika aus Deutschland ja mä ehin reilun viikon aikana esittelemään hänet mun elämälle josta tulee hänen arki. Kuukauden kuluttua loppuu myös kesäloma ja multa luultavasti tila laukuista. Vieläkin tuntuu että oisin just vasta saapunu vaikka kaikki onkin niin tuttua ja turvallista täällä, mutta sillon viimestään onkin korkee aika nostaa kytkintä koska en tullu tänne jäädäkseni. Edellämainittu ajatus on myös jollain kierolla tavalla osottautunu lohduttavaks, sillä lähtöä helpottaa se että ero olis kuitenkin tullu jossain vaiheessa. Valitsin ite vaan ennemmin myöhemmän sijaan. Ja fiilistelykertoimien hipoessa innokkuuslevelien kanssa taivaita on helppo unohtaa että ei oo uutta alkua ilman loppua. Pettämättömien laskelmieni mukaan best of both worlds on käsillä vielä suunnilleen kuukauden verran, olkoon se siis täynnä Cali-fiilistelyä  kotikonnuilla kaiken vuoden aikana rakkaaks tulleen ympärillä. 

Chicago weekend class - mitä, missä, milloin?

Kesäkuun lopussa me lähettiin keräileen vähän krediittejä Chicagosta asti, koska National Louis Universityn viikonloppukurssi oli yks ainoista joka sopi molempien, mun ja Päivin aikatauluihin. Eikä sillä, halusin myös päästä näkeen Chicagon joten win-win. Kurssi oli nimeltään Chicago and USA in a nutshell, eli päästiin ihan opiskelun nimissä kierteleen ja tutustumaan Chi-towniin! Tästä viikonlopun mittasesta rupeamasta saa maksimissaan irti 4 crediittiä kun tekee kaikki pre- ja post assigments aka läksyt ja hintaa oli $395+$50 materiaalimaksu ja pakettiin sai vielä vitosella lipun Hancock toweriin ja kympillä vältti kokkailun perjantaiks. Kelpo setti siis! Majotus ja lennot piti toki kustantaa ite että ei toi ihan ilmaseks tullu vaikka hostit ton kurssin maksokin, mutta silti ihan näppärästi sai kaks kärpästä yhellä iskulla kun pääsi rastittamaan bucket sekä to do listaa. 

Me lähettiin reissuun jo torstai-iltana kun taloudellisista syistä lennettiin Baltimoresta eikä täältä, joten crashattiin Pinjalla eka yks yö. Meiän lento lähti aamukuuden aikoihin ja haluttiin suunnata kentälle hyvissä ajoin joten yöunet jäi hyvin olemattomiks. Melkeen samoilla silmillä löydettiin tiemme oikeelle kentälle, oikeeseen terminaaliin ja jopa oikeeseen koneeseen ihan vaan päästäksemme venailemaan sinne kun kone oli myöhässä. Meitä se ei tosin haitannu kun meillä ei ollu mitään kiirettä Chicagon päässä, saatiinpahan nukkua pidempään koneessa!

Ei ollu turhan tilava toi spiritin kone....

Chicagossa junailtiin ittemme kätevästi suoraan lentokentältä keskustaan ja onneksemme löydettiin heti ihan pelipaikoilla sijaitseva hotla ja saatiin heti meiän huonekin! Tähän väliin kerrottakoon että tää beach house-reissuilta tuttu naapurin täti oli vedelly vähän naruista ja saanu meiät J.W Marriott hotelliin koko viikonlopuks ilmaseks. Tää hotelli oli siis ihan kaiken keskellä, minuuttien kävelymatkan päässä koululta ja no, kaikesta. Kyllä kelpas! Tässä vaiheessa aamua kello oli ehkä tyyliin kymmenen tai jotain, joten me käveltiin vaan vähä keskustassa ruokaa etsien ennenko kaaduttiin meiän sänkyihin nukkumaan pariks tunniks. Kurssin oli määrä alkaa siinä kolmen kieppeillä, joten me raahauduttiin puoliunessa sinne yliopistolle ja torkuttiin ekat luentoasiat takarivissä. 

Alkuun oli tosiaan jotain yhteistä luennointia vissiin lähinnä et mitä tulee tapahtumaan jne. Sen jälkeen salin eteen istutettiin neljä nuorta jenkkinaista joilta sai kysellä kaikkee Ameriiikoista ja et millasta täällä on ollu asua ja elää. Tosi hauska idea, mut enmä vissiin kyllä mitään uutta oppinu tai kuullu. Tai kuunnellu, myönnän että nukuttujen tuntien vähyyden vuoks keskittymiskyky oli aika nollissa haha. Sitten meillä oli international dinner jonka ideana oli et kaikki kurssille tulleet toi/teki jotain kotimaalleen tyypillistä ruokaa ja sitten kaikki pääsi maistelemaan näitä erilaisia ruokia. Ai mitäkö me tuotiin? No se kymppi joka piti tuoda jos ei pystyny (lue: jaksanu) nähä vaivaa. Joojoo ollaan luusereita mut ei keksitty mitään kivaa ja helppoo kuljettaa. Tääkin oli kyllä musta kauheen kiva idea ja siellä oli kaikkia tosi mielenkiintosia ruokajuttuja. 

Tästä sit jakauduttiin vähän pienempiin ryhmiin joihin meiät oli ennalta jaettu ja päästiin todistamaan taitojamme USA-tietoudessa, koska ohjelmassa oli tietokisavisailu jonka meiän Suomi-Aussi-Italia squad luonnollisesti naulas. Edelleen on mysteeri että millähän järjellä, koska itellenihän esimerkiks tuotti suunnattomia vaikeuksia nimetä 5 kiitospäivällle tyypillistä ruokaa (ja unohin kurpitsankin kokonaan)... Eniveis voitonjuhlien jälkeen kaikki pääsi kertomaan omista maistaan, koska osana pre-assigmentseja oli et piti suunnitella about minuutin mittanen esitelmä jostain kiinnostavasta asiasta omasta kotimaastaan. Arvatkaa kaks kertaa oltiinko suunniteltu yhtään mitään? Ei tietenkään, lonkalta vuaaan! Siinä sitten kun koitti Suomen vuoro niin eka mä kerroin vähän siitä kuinka meillä kotisuomessa laitetaan lapset pahvilaatikoihin nukkumaan ja mitä kaikkee siistiä vanhemmat saa lapsen kylkiäisinä, Päivi avas vähän saunakulttuuria kaikkine kummallisuuksineen ja meiän ryhmän kolmas suomalainen esitteli urheilulajeista jaloimman; eukonkannon. Tervetuloa siis Suomeen vaan kaikki! Näissä esitelmissä kesti ihan sika kauan kun meiänkin ryhmässä oli useita kymmeniä auppareita joista jokainen kerto jotain, mutta päästiin kuitenkin ennen kymppiä jonka jälkeen me kipitettiin sateessa hotellille, nautittiin lapsivapaasta ympäristöstä, pehmeistä kylpytakeista ja ilmasesta naapurintädin lähettämästä brownie-lajitelmasta ennenkun sammuttiin ennen puoltayötä. 

Lauantaina "opiskelu" alko 8.30 joten herätys oli laittoman aikasin noin niinku lauantaiaamuks. Starbucksin kautta me kuitenkin selvittiin ajoissa koululle jossa ihan ekaks meiän otsiin liimailtiin julkkisten nimiä joita sit piti arvuutella ennenkun lähettiin kävelemään peräkanaa kohti riveriä ja boat touria. Meiät lastattiin kaikki tälläseen turrealukseen ja ajelutettiin eestaas Chicago riveriä pitkin oppaan samalla kertoen kaikista rakennuksista ja arkkitehtuurista ylipäätään. Tota Chicagon halki virtaavaa jokea pitkin seilaillessa näki oikeesti tosi hyvin tätä kaupunkia joten suosittelen! Veneilyjen jälkeen käppäiltiin junalle jolla matkattiin pizza-paikkaan lounaalle johonkin muuhun kaupunginosaan. Ei, valitettavasti kyseessä ei ollu deep dish-pitsaa mutta maistuhan tää normipitsakin. Siitä päivä jatku comedysportz esityksellä jossa pari tiimiä kilpaili putous-tyyppisesti ja oli ihan oikeesti tosi hauskoja! Loppupäivä istuttiin sit tiiviisti peput penkissä USAn historiaa ja politiikkaa koskevia luentoja kuunnellen, mutta päästiin vapaalle jalalle jo ennen seiskaa. Ilta me hengailtiin keskustassa siellä täällä, mut oltiin silti catch uppaamassa univelkoja jo ennen puoltayötä.

Sunnuntaina koululla piti olla vasta ysiltä ja heti alkuun meillä oli jonkinlainen testi edellisenä päivänä jaettujen papereiden pohjalta. Mehän ei tonne lähetty opiskeleen joten ei myöskään oltu opeteltu mitään, mutta lukiosta juurtuneet opiskelutavat eli lunttaaminen toimi tuollakin, ehhh. Siitä sit pari tuntia kampuksen wifissä roikkumista aka oppitunteja USAn juhlapyhistä yms jonka jälkeen kateltiin kaikki ryhmät yhessä pari videoo Chicagosta ennenkun käveltiin Hancock towerille ihailemaan maisemia. Sen jälkeen vähän lounasta towerin kahviossa jonka pihalta starttas ryhmätyökilpailuhaaste jossa tarkotuksena oli Amazing Race tyyppisesti ettiä erilaisia paikkoja Chicagosta ja ikuistaa oma ryhmä jokaisella paikalla. Me oltiin ylläripylläri edelleen samalla Suomi-Aussi-Italia-squadilla liikkeellä muttei valitettavasti kyllä voitettu tällä kertaa. Ei vaikka joinattiin laulamaan&tanssimaan katusoittajan esitykseen.... Mut tää kilpailu oli myös tosi kiva vaikka koko viikonlopun enemmän ja vähemmän kipeenä ollu Päivi alkokin tehä lähinnä kuolemaa siinä loppumetreillä. Tän haasteasian jälkeen oli kurssi paketissa ja ennen viittä lähettiin hakemaan kamoja hotlalta ja suuntaamaan lentokentälle. Se että Päivi oli tässä vaiheessa aika heikossa hapessa toi vähän lisäjännitystä, mutta onneks junassa torkkumisen ansiosta oltiin molemmat taas elävien kirjoissa kentälle päästyämme. Siellä venailtiin muutamia tunteja lennon oltua taas myöhässä ja sit ajeltiin vielä Baltimoresta kotiin aamuyöllä. Voin kertoo et se työviikko ei alkanu kaikkein pirteimmissä merkeissä haha... 

Overall toi kurssi oli musta tositosi hyvä!! Parasta oli se, et toi on oikeesti au paireille suunnniteltu ja krediittejä ropisee kun tekee kaikkia tollasia kivoja turrejuttuja. Ja koulu sijaitsee oikeesti keskustassa eli sinne on helppo päästä ja hintaan sisältyy parit safkauksetkin. Olin siis hyyyvin tyytyväinen! Niin ja ennen kurssia piti siis vastata johonkin USA quiz ja kirjottaa 1-2 sivun essee kotimaan & USAn eroista annetun materiaalin perusteella ja jälkikäteen on tarinoitava jälleen 1-2 sivun verran kaikesta mitä oppi ja sit voi pitää lokia uusista kokemuksista ja kertoa niistä saaden vielä yhen krediitin. Lisäks piti vastata muutamiin kysymyksiin koskien kaikkia juttuja mitä tehtiin sekä täyttää survey et mitä tykkäs kurssista. Ei paha siis ollenkaan, suosittelen!

4th of July @ the beach

Kuluneet pari viikkoa tiivistettynä: töitä, univelkaa, Chicago, biitsi, lisää univelkaa, töitä, töitä, töitä, töitä, töitä ja kuuma. Oliko muita kysymyksiä? Tarkotuksena olis kyllä avata viimeaikasia tapahtumia vähän enemmänkin, mutta homman nimihän on se että kun oon töissä lähinnä kokoajan niin sittekun joskus aina välillä satun olemaan vapaalla niin en oo kyllä ekana kirjottelemassa tänne aka tekemässä mitään mikä vaatii ajatustyötä. Tai työtä ylipäätään... Mut mä aattelin nyt lähtee liikkeelle throwbäkkäämällä viime viikonloppuun eli 4th of Julyn juhlintoihin eli aikamatkataan tähän alkuun ihan vaan parin päivän päähän niin pysytte kärryillä!

Ameriiiikkalaisuuden tiivistymä, kulmakivi ja ylpeyden aihe 4th of July eli USAn synttärit osu tänä vuonna lauantaille eli koko viikonloppu meni sini-puna-valkosta näkien kun perjantaikin oli ilmeisesti jonkin sortin yleinen vapaapäivä. Vaikka eipä noi enää paljoo jaksa liikuttaa kun lapsoset ei kuitenkaan oo koulussa.. Olin silti suhteellisen fiiliksissä kun mulle ilmotettiin ettei mun tarvii tehä mitään perjantaina eli sain nukkua pitkään ja tsillailla woopwoop. God knows et mä olin niiden unien tarpeessa koska toivuin tossa kohtaa vielä edellisen viikonlopun Tsikaaakoiluista eikä tulevan viikonlopun ykköstavotteena varsinaisesti ollu nukkuminen. Meikä siis otti relaa koko perjantain ja pakkaili vähän kamoja kasaan koska viikonloppuna oli ohjelmassa taas vähän rantapummeilua beach housella yltiökivan naapurintädin passattavana. Päven kanssa me otettiin tosin nokka ensin kohti pre-4th-partyjä joissa käytiin pyörähtämässä ennenko noukittiin Pinja metrolta ja ajeltiin sinne Delawareen Bethany Beachille. 

Lauantaiaamuna kiskottiin sini-valko-punasta ylle, pöytään katettua aamupalaa nassuun ja pyöräiltiin biitsin tuntumaan kattelemaan jenkkien rakastamia paraatikulkueasioita. Eihän toi nyt mikään mind blowing ollu, mutta fiilis oli korkeella ja vaivaa oli selvästi nähty. Jenkkiliput liehu ja orkesterit soi!

Edelleen juhlapyhälle uskollisina jenkkikrääsään kietoutuneina pyörittiin heti boardwalkilla jonka jälkeen pilvisen sään kunniaks ajeltiin outleteille. Tällä kertaa löydettiin tiemme myös VSn myymälään joten ei tarvinnu lähtee tyhjin käsin takasin. Tyhjin mahoin kyllä, koska Chipotle teki oharit! Onneks TGIF ei petä.

Siittä sitten lähti köyntiin kolmen tytön valmistautumisoperaatio eli tuntikausien ajan päällä oli joko suihku/hiustenkuivaaja/suoristusrauta ja peilien eessä oli tunkua. Saatin kuitenkin ittemme verhoiltua jälleen teemaväreihin ja jenkkikrääsään jotka btw, ei ollu mitenkään kauheen yleisiä katukuvassa. Jonkin verran jengillä oli sinistä/valkosta/punasta ja jotain krääsää, mutta me mentiin ihan full on ja otettiin kaikki ilo irti koska meiän turrelukemat hipoo muutenkin taivaita niin whatevahhh. Suuntana oli siis fireworksit joita leiriydyttiin kattomaan kera vilttien, sateenvarjojen ja valotikkujen.

Ihan oli komeita poksuja mutta harvemmin ilotulituksissa näkis mitään sellasta mitä ei oo ennen nähny. Tulituksien jälkeen meiän mummosquad (tällä kertaa myös kirjaimellisesti hahah) suuntas yhteen ravintolakuppilaan jossa meiän majapaikan nuoriherra on töissä ja istuttiin siellä jonkin aikaa ennenko me sit jatkettiin koluamaan rantoja loppuillaks.

Sunnuntaina me lähettiin botskille aamupalalle ja rallitettiin siinä lähirannikoilla ja nautittiin veneilystä. Mä olin ainakin ihan fileissä ja aloin luonnollisesti heti haaveilemaan omasta veneestä koska mulla tunnetusti on aina niin realistisia haaveita. 

Botskitourin jälkeen naapurin täti halus viedä meiät lounaalle joten syötyämme aamiasta veneellä ajelimme avoautolla lounaalle. Masut täynnä kaaduttiin rantahiekalle ja päästiin nauttimaan biitsistäkin kun oli huomattavasti lämpimämpää kun viime reissulla.

Rannalla me viihdyttiin useempi tunti auringon paahteessa kärvistellen ja Pinjan kans aaltojen riepoteltavina. En voi taas sanoo muuta kun et oispa täällä rantaa lähempänä...

Rantauduttuamme ihmistäydyttiin taas tuntikaupalla ennenkun suunnattiin Ocean Cityyn koska pitihän Pinjankin päästä näkemään The Rantamesta. Istuskeltiin rannalla, fiilisteltiin ja käytiin taas maailmanpyörässä jonka jälkeen suunnattiin takasin Delawaren puolelle.

Tarkotuksena oli istahtaa hetkeks firepitin ääreen, paistaa smores ja parantaa maailmaa mut siinä sit vierähti tovi jos toinenkin ja nuoren herran päästessä pikkutunneilla töistä ja liittyessä seuraan kävikin niin et oltiin siellä vielä aamun sarastaessakin. Pinja vetäyty muutamaks tunniks ummistaan silmänsä mut ite en sitten nukkunu silmänräpäystäkään vaikka meillä, ja mulla varsinkin, oli tiedossa piiitkä matka kotiin.

Tässä reissussahan oli sellanen twisti että Päivillä on tää koko viikko vapaata kun taas mua ja Pinjaa kutsu työt heti maanantaina, joten kun ajeltiin sinne Päven autolla niin meiän piti selviytyä muin keinoin takasin kotiin tän yhen KPHn jäädessä vielä lomailemaan. Mietin alkuun et lähenkö sit ollenkaan koska takastulomatka julkisilla tänne julkisen liikenteen ulottumattomiin on melko pitkä prosessi, mut nohhh, ihankun mä jättäisin tällasia keissejä väliin vaikka sit joutuisin vähän istuun bussissa!!

Eikä siinä sitten, lähettiin aamulla ennen seiskaa ajamaan OC:hen bussiassalle josta köröteltiin tunnin verran päästäksemme venailemaan tunnin verran bussin vaihtoa. Siitä useempi unen ja valveen rajamailla vietetty tunti ennenkun päädyttiin Baltimoreen, Pinjan lopulliseen destinaatioon jossa meikä hyppäs taksiin ja oli kerrankin onnekas kun myöhässä olleen bussin ansiosta meni aikataulu vähän tiukille. Taksi kiidätti mut Penn Stationille 13.27 jossa mulla oli 8min aikaa saada lippu ja selviytyä junaan. Selviydyin. Baltimoresta junailin DChen ja sieltä parilla eri metrolla tänne meiän huudseille ja sit vähän Uberia alle ja kotiin. Lähin siis beach houselta ennen seiskaa ja olin kotona neljän jälkeen, matkustin koko ajan tunnin bussin venailua & DCssä vessataukoo lukuunottamatta. Ja mehän ajettiin sinne perjantaina ite vajaa neljä tuntia... Suom.huom: nyt puhutaan siis hyvistä julkisista yhteyksistä jenkkitasolla että shilleeen. Mut mikäs siinä, mä tykkään kyllä matkustaa! Vähän meinas vaan sit väsy painaa päälle varsinkin kun ilta ei menny ihan putkeen kun tuli yllätystreenejä eikä informaatio oikein kulkenu ja mulla luonnollisesti oli kärsivällisyys ihan nolla, mutta saatiinpa sekin maanantai selätettyä.

Loistava reissu, hyvä et tuli tehtyä!! Gotta love the beach & mah finnishgirls. Sen verran alkaa tosin jo ikä painaa et palaudun vieläkin viikonlopulta kertyneistä univeloista, et tää mummo painuu nyt suihkuun et pääsisin nukkumaan kympin pintaan... Seuraavassa episodissa otetaankin sit käsittelyyn Chicago, kuulemiin siis!