hello from the same side

512 päivän aikana 3 kotia, 8 lasta, 12 eri osavaltioo, varmasti satasilla chipotlee - ja nyt oon Suomessa. Vaikka kyllähän te sen jo varmasti tiiätte, oonhan mä täällä ollu jo useemman viikon enkä mä nyt niin pitkään voi olla somettamatta! Eikä sillä että se mikään salaisuus oliskaan, vaikka mä en kyllä myöskään koe minkäänlaista tarvetta alkaa täällä selittelemään sen syvällisemmin koko keissiä auki. Mut niinkun mä oon täälläkin pitkään sanonu, muutto tuli. Se muutto nyt vaan sit meinas sitä että mä en muuttanu hostien mukana vaan tulinkin kotiin. Ja sanotaan nyt heti sekin että se oli ihan kokonaan musta kiinni, he oli ihan ottamassa mua Oregoniinkin, mutta mun tie vei nyt tänne. Perheen kanssa ei ollu siis mitään draamaa tai mitään, minuu ei heitetty ulos enkä mä paennu. Yhessä sovittiin et oon sit muuttoon asti koska heillä meni kuitenkin elämäntilanteet niin uusiks et siitä eteenpäin he pystyy myös olemaan jonkin aikaa ilman au pairia, joten en myöskään vaan pakannu kamojani ja lähteny jättäen toisia pulaan. Oli hyvä sauma lähtee! Et alles gut, ei ollu helppoo lähtee tai varsinkaan palata mut täällä ollaan.

Ite lähtötilanne oli taas yllättävän helppo. Kyllähän se helpotti kun olin ite tienny jo pidemmän aikaa että tuun lähtemään joten olin prosessoinu asiaa jo jonkin aikaa, vaikka lennot sit varattiinkin yhen päivän varotusajalla. Et siinä ei ehtiny paljoo edes ajatella asiaa kun piti pakata ja kaikkee, mut se sopi mulle paremmin kun hyvin. Lensin San Franciscosta Lontoon Heathrown kautta Helsinkiin ja matkanteko suju aika nätisti vaikka siihen menikin ihan luvattoman kauan. Kolmella eri aikavyöhykkeellä vuorokauden sisään nukkumatta juuri ollenkaan sai kyä sisäisen kellon aika sekasin.

Vika selfie Cali-himassa /  Tilasin näemmä lakto-ovo ruokaa koneeseen  / lentokenttävenailua

Siinä vaiheessa kun olin Heathrowilla venailemassa omalla portilla et boardaus alkais ja ympärille valu jengiä puhuen suomee, näyttäen suomalaisilta ja käyttäytyen kun suomalaiset (meiän portti oli ainoo missä porukka keräänty jonottamaan...) en valehtele yhtään kun sanon et ei ollu itku kaukana. Nieleskelin kyyneleitä vielä koneessakin, koska sillon vasta tajusin et mihin sitä on taas tulossa. Suomeen. Ja ei, nää ei ollu onnen kyyneliä niinkuin näissä tarinoissa usein on.

Mut täällä mä nyt oon. Ja tuntuu edelleenkin yllättävän luonnolliselta olla takasin. En todellakaan tunne että oisin tullu takasin "omieni pariin" tai että oisin siellä minne kuulun, mutta ei se silti meinaa etteikö täällä vois nyt hetken olla. Olosuhteiden pakosta ehkä, mutta oon itseasiassa ollu itekin yllättyny et kuinka kiva musta loppupeleissä oli tulla tänne. Mä kun en jenkeissä oikeestaan aktiivisesti ikävöiny juuri mitään tai ketään, mutta ei se silti tarkota etteikö musta olis ollu ihan älyttömän kiva taas nähä kaikkia täällä ja tehä kaikkia suomijuttuja. Lisää tätä siis, koska saa nähä kauan taas on aikaa!

Kummallisia lumisia maisemia / back to tea / tää pieni ei ees tunnistanu mua

Kaiken lisäks mä oon ollu ihan mielettömän onnekas siinä mielessä, että duunijutut lähti heti rullaamaan eikä oo tarvinnu paljoo olla jouten haha. Mua kosiskeltiin jo jenkeissä ollessani töihin ja Suomen kamaralle kun laskeuduin keskiviikkona olin jo seuraavana maanantaina töissä. Joku vois miettiä et kuulostaa hullulta, ja niin mäkin aattelin eka. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin mun alkuperäset suunnitelmat oli vaan nukkua ja silleen abouts seuraavat viis vuotta kun tuun kotiin, mut oh my onneks on töitä & pääsi heti kiinni normaaliin elämänrytmiin. Ei mut oikeesti en jaksais vaan lorvia kaikkia päiviä yksin himassa, SIT mua alkais masentaa. Näin tää suomielämä on jopa ihan jees! Eka vannoin myös et pysyn kaukana lapsista, mut tän hetkisissä opehommissa parasta onkin just se et kun päivä on paketissa niin en nää enkä kuule lapsia vasta kun seuraavana aamuna! Siis lapsethan onkin ihan mukavia?!?! No ei, olihan mun jenkkilapsetkin aika ihania, mutta ihan voin kuulkaa käsi sydämmellä sanoo että ei oo ikävä aupairiutta. Lapsia ehkä, perheitä mahdollisesti, paikkoja ja muita ihmisiä ehdottomasti - mutta ite aupairius on nyt done&done.

Ei lisättävää / enää ei ajella palmujen alla / parasta on kokeilla kaikkia uutuuksia

No mitäs nyt sit? Luonnollinen jatkokysymys paluuni johdosta jota kuulen noin abouts joka päivä. Nooo, nyt niitä töitä ainakin. Täältä Turengista käsin, funfunfun. Välihuomautuksena tähän väliin että ei Suomi oo ees niin paha, mut I'm telling you, Turenki ei oo parikymppisten paikka. Täällä ei oo lähinnä ketään eikä mitään, mut hei voin ainakin viettää taas aikaa perheen kanssa noin niinkun kyllästymiseen asti. Ehkä tällä kertaa ei sit tarvii lähtee ihan maailman toiselle puolelle asti, jos koittais vaik pysytellä about samalla pallonpuoliskolla tässä lähivuosina. Samaa maata en kyllä voi luvata... Ja onhan noita kavereita onneks tässä satojen eikä enää tuhansien kilometrien säteellä, et eiköhän tästä selvitä!

 Irtsarit!!!!! Oikeeta karkkia!!!! / Teacher much / En valita, onhan täällä nättiä

Mut vähän konkreettisemmin, oon laittanu papereita Ruotsiin et jos sinne lähtis seuraavaks. Ei oo yhtään mun tapasta huudella tämmösistä, mut oon kertonu tätä lähinnä kaikille vastaantulijoillekin ihan panareissa kun kaikki kyselee et mitä meinaan tehä ja tää kuulostaa siltä et mulla ois joku suunnitelma. No ei oo, mut ehkä mä teen sit suunnitelmia kun selvii et pääsenkö vai enkö! Goals olis päästä sinne siis opiskelemaan englanniks, mut mulla ei oikeesti oo mitään käsitystä et onks mun papereilla mitään mahkuja vai ei. Kauheen luottavaista fiilistä ei ainakaan tuonu tänpäivänen sähköposti missä kerrottiin et kansainvälisiin ohjelmiin on tullu tänä vuonna tavallista enemmän hakemuksia, mut we'll see! Ajatuksena KOLMAS välivuosi ei kuulosta kauheen innostavalta sinänsä, mut koska eihän noita jenkkijuttuja lasketa samaan kategoriaan niin sehän ois vähänniinkun vasta eka välivuosi eiksjoo? Ei mut oikeesti en mä siitäkään ota mitään ressiiiii, enhän mä nyt jäis tänne vuodeks pyöritteleen peukaloitani joten uskon et kävi miten vaan niin kyllä mä aina jotain keksin! Et mulle se ei todellakaan olis mikään maailmanloppu jos en vielä pääsiskään yliopistoon, oispahan ainakin mahikset tehä vielä vuoden ajan mitä ikinä huvittaa - ja aina voi lukee jotain avoimessa jos siltä tuntuu. Ei tää elämä kattokaas stressaamalla toimi.

PIKKUsisko tanssi wanhat / perus tuntikaupalla pariin otteeseen / aamulla 5.30->

Nyt on siis ollu aika kiva olla täällä. On kiva elää ihan normiperuselämää ja huolehtia vaan itestään. Tai antaa porukoiden huolehtia haha. On kiva syödä ruisleipää ja Fazerin suklaata. Nauttia iskän kokkauksista ja kiusata siskoo. Storhandlata äitin kans ja kuulla kuinka kavereiden elämät kuulostaa niin "oikeiden aikuisten" elämilta. Toki on sinänsä ikävä jenkkeihin ja kaikkee sitä, mut olin psyykanny itteni niin lähtöfiiliksiin et ei tässä olla ees minkään epätoivon partaalla sen suhteen. Tietysti ärsyttää ihan sikana et meni kaikki matkustelupläänit ihan kankkulan kaivosta alas ja jäi niiiin paljon näkemättä kaikkee sellasta mitä oisin halunnu nähä, mut mun glorious "Calissa sit reissaan ja teen mahdollisimman paljon siellä asuessani" -plan vähänniinkun sano ittensä irti siinä vaiheessa kun kahen ekan Cali-viikon jälkeen en tienny mistä päin maata löydän itteni seuraavalla viikolla ja sit seuraavat pari kuukautta elin hälytysvalmiudessa kun perheen piti muuttaa eikä mulle voitu luvata pidemmällä tähtäimellä ees viikonloppuja vapaaks, mut no can do. Niillä mennään mitä on ja se mitä mulla on, on jo nyt paljon enemmän kun monilla tulee koskaan olemaan. Et en aio velloa missään ärsytyksissä tai mitään, oon oikeesti tosi ilonen et voin nyt taas alkaa elää ja suunnitella mun omaa elämää! On monia asioita joita mä kadun, mutta just nyt täällä oleminen ei oo yks niistä!

 “I am fine. I am happy to be here. Truly, I have been through a lot and I’m lucky to be alive and I’m lucky to be okay, and I get that. So yes, I’m just happy to be here.”

 -Meredith Grey, Grey's Anatomy

ja seuraava snäppi "who am I" haha / pieni still alive / sain palautetta maanantaina

ps. Ja mitä tulee blogiin, niin ei tää tästä mihinkään oo katoomassa. Mulla on vielä monia au pair-juttuja joista haluun kirjottaa ja aina saa niistäkin kysyä lisää vaikka en enää niitä hommia teekkään. Jutut jatkuu siis ainakin toistaseks nyt sit täältä, myöhemmin ehkä sit Ruotsista tai who knows mistä!

ROUND 2

Virginia vai California?
Paikkana yleisesti ottaen ehdottomasti Cali. Täällä on paljon kauniimpaa, säästä ei voi valittaa ja mun mielestä tää on paljon mielenkiintosempi kun täällä on niin erilaista kun Suomessa. Mut what can I say, mikään ei silti koskaan voita Virginiaa. 

Suosittelisitko au pairiks lähtemistä?
Toki! Suosittelen myös ottamaan huolella selvää et mitä tää duuni, tai oikeestaan au pairiutta vois kokonaisvaltasuudensa vuoks kutsua jo elämäntilanteeks, pitää sisällään. Vaikka tää on näennäisesti helppoo ja ehdottomasti helppo keino päästä asumaan ulkomaille, niin lapsista on tykättävä ja pitää olla tosi joustava. Blaablaa näitä sanotaan aina ja niin mäkin olin aluks vaan silleen joojoo kukapa nyt ei lapsista tykkäis ja ainahan sitä tulee tehtyä kompromisseja mut little did I know mitä noilla oikeesti meinattiin. Mut ei sillä, ainutlaatunen keissihän tää on joka tapauksessa et jos siltä tuntuu niin go for it, mä en ainakaan kadu!

Voisitko kuvitella jääväs jenkkeihin/haluisitko asua joskus jenkeissä?
Nahhh. Niinko oon sanonu niin viihdyn kyllä täällä mut en haluis jäädä. Joskus sit oikeena aikuisena haluisin tulla vielä vähän pidemmäks aikaa, en töihin enkä opiskelemaan, ihan vaan olemaan, reissaamaan ja fiilistelemään. Mut sitä odotellessa et joskus ois elämässä sellanen hetki et vois vaan laittaa elämän tauolle pariks kuukaudeks ja lähtee haha. 

Ootatko enemmän innolla vai kauhulla paluuta?
En ees tiiä enää. Ootan innolla et pääsen tekemään jotain muuta mun elämällä, mut se välivaihe ennen sitä ois sit lähempänä tota toista vaihtoehtoo. Mut noiden ääripäiden välinen jänskäys johtuu aika pitkälti siitä et en tiiä miten mä enää sovin sinne. Enkä tarkota ees pelkästään itteni kannalta, et kuinka mun pitää sopeutua taas ihan erilaiseen elämään, vaan myös kaikkien muiden kantilta. Miten paljon melkein parissa vuodessa onkaan ehtiny tapahtua ja muuttua, siellä tietty kans. Mä tuun vaan tupsahtamaan kaiken keskelle tietämättä tarkalleen mihin mä tuun, ja tavallaan se tuntuu vielä vaikeemmalta kun tänne tuleminen. Tänne tullessa ei oikein tienny mitä odottaa ja nyt mulla on vähän sama fiilis paluusta. Tai vielä hankalampaa tästä ehkä tekeekin just se et mä tottakai muistan kaiken tietynlaisena, mut oon ollu aika kauan pois nyt enkä tietenkään oleta et kaikki ois samalla tavalla, mä en vaan tiiä et mitä odottaa. En  todellakaan tiiä miten päin tulla kotiin, mut kyllä mä oon myös innoissani. 


Vastasko sun mielikuvat au pairiudesta totuutta?
Entä jenkeistä? 
Ekana vuonna mä en todellakaan ollu ihan text book au pair, joten aluks todellisuus ei vastannu mielikuvia - hyvällä tavalla. Mä olin yllättyny et mä en tehny kotitöitä, työskentelin 3-5h päivässä ja mua kohdeltiin koko perheen toimesta paremmin kun oisin ikinä voinu kuvitella. Toka vuosi on avannu mun silmiä au pairiudelle paljon enemmän, koska täällä mä oon oikeesti ollu au pair työnkuvan puolesta. Ja oon oikeesti vasta nyt kunnolla huomannu kuinka rankkaa tää on, naureskelen itekin nyt mun ekan vuoden "ongelmille". Mut yleisesti ottaen tää on kokonaisuudessaan paljon vaikeempaa kun kuvittelin. Ja sanotaanko vaikka niin, että en usko et kukaan au pair on sitä mieltä et mainoksien kuvaus au pairiudesta on lähelläkään totuutta...:-D Mut just to point it out, vaikka tää kuulostaakin vähän negatiiviselta niin en tosiaan oo kuitenkaan koskaan katunu että lähin. Jos mä jotain kritisoisin niin sitä, että tästä annetaan yleensä melko todellisuudesta poikkeava kuva. Ja vaikka au pairius ei mun mielestä oo yhtään sellasta kun annetaan olettaa, niin ei se silti poissulje sitä etteikö tää olis mieletön kokemus!  

Ja jenkeissä ylipäätään oon yllättyny et kuinka paljon tää oikeesti vastaa kaikkia oletuksia ja et kuinka kliseet on monesti ihan totta.

Mikä asia sua eniten ärsyttää asumisessa jenkeissä/olemisessa au pairina?
Au pairina täällä asumisessa ei oikeestaan ärsytä muu kun verot ja asioiden hoitamisen hankaluus. Toki joissain kohdin perhekulttuurit jne. Mut ne on aika yksilöllisiä. Mun mielestä jenkeissä on aika jees asua au pairina kun ei tarvii huolehtia mistään "oikeista" asioista, jos oikeesti asuisin täällä ja pitäis ite hoitaa kaikki niin tää lista ois varmasti paaaljon pidempi. 

Au pairina olemisessa ehdoton ykkönen on perheen kanssa asuminen & eläminen. En valita ilmasesta ruoasta, siitä ettei tarvii maksaa laskuja jnejnejne, mutta jotain sanottavaa multa saattaa löytyä siitä ettet ikinä voi olla täysin rauhassa "kotona" ja et kuinka rasittavaa on välillä elää täysin toisten ehdoilla. 

Mikä on paras asia au pairina olemisessa?
Se, kuinka oikeesti pääsee elämään ja näkemään paikallista kulttuuria. Mun mielestä au pair ei au pairina ikinä mee paikallisesta, varsinkaan täällä kun au pairius on niin yleistä, mutta tässä päästään hyyyvin lähelle.  

Ostatko sielä erikseen omat ruokasi?
Yleisesti ottaen en. Mä syön aika pitkälti vaan kaikkia perusjuttuja mitä kaapeista sattuu löytymään. Luonnolllisestikaan en juo toisten viinejä tai syö muiden suklaita, mutta perus leivät, hedelmät, murot, pastat jnejne on aina ollu mullekin vapaata riistaa. Missään perheessä mulle ei oo sanottu et jotkut ruoat ois off limits, mut kyllähän maalaisjärjellä voi miettiä et mitä on sopivaa syödä toisten kaapeista ja mitä ei. Jokaisella perheellä on omat ruokapolitiikkansa, jotkut jakaa ruoat erikseen et mikä on perheelle ja mikä au pairille, jotkut antaa au pairille ylimäärästä rahaa ruokaan ja jotkut suorastaan kokkaa au pairille. Mulla oli ekassa perheessä hostien kortti käytössä jolla sain ostaa itellenikin ruokaa ja näissä kahessa muussa on kehotettu kertomaan mitä haluisin.

Toki jos haluun jotain spessua tai herkkuja niin ostan ite ja viikonloppusin jos oon muualla niin en tuu ruoka-aikaan tänne silleen "mitäs me tänään syödään"  vaan huolehdin ite syömisistäni. Summa summarum en osta omia ruokiani mut käytän silti ruokaan ihan liikaa rahaa.

Paljonko käytät suunnilleen rahaa kuukaudessa?
Riippuu ihan, mut vakiovastaus on silti liikaa:-D Täällä on tavallaan helppo tuudittautua siihen et joka viikko tulee se kiintee about $200 "käyttörahaa" et vaikka shoppailisit kaiken (pois se minusta, tää on vaan esimerkki) niin viikon päästä tulee lisää. Mut salakavalastihan ne hupenee bensaan, ruokaan, ihan perus juttuihin niinkun shampooseen ja meikkeihin, bussilippuihin, froyoon...

Mistä tietää kuinka paljon tippiä pitää maksaa eri paikoissa?
Senhän pitäis olla about parikymmentä prosenttia laskun loppusummasta eli ite kun harvemmin käyn missään sen hintavimmissa paikoissa syömässä niin siitä perus $10-20 on aika helppo laskee et jättää sen muutaman dollarin. Ja isommissa paikoissa on laskussa yleensä muutama suositus, et mitä ois esim. 18% tai 20% sun loppusummasta joten sit ei tarvii kun valita! 

Mitkä on sun jatkosuunnitelmat kun palaat suomeen?
You tell me! Oikeesti, voisko joku kertoo? Täydellisessä maailmassa tulisin asumaan ekaks kotiin, tekisin töitä ja säästäisin rahaa, saisin opiskelupaikan ja muuttaisin omaan kämppään. Mut koska mun maailma on useeseen otteeseen todistettu kaikkee muuta kun täydelliseks ja mun suunnitelmat kaikkee muuta kun toteutuviks, niin en osaa sanoo. Tohon kai tähdätään, mut mikään ei enää yllätä mua. Ties mitä humputuksia saan taas päähäni ja lopusta tulee historiaa. 

Mitä asiaa jäät ikävöimään eniten jenkeissä?
Ruokaa. Sitä et täältä saa kaikkee (paitsi suomalaista ruokaa). Sitä et täällä on kaikkee ja sitä kuinka kivaa on asua ulkomailla. Ihmisiä tietysti kans. 

Pääseekö jenkkien tapoihin ja elämään helposti mukaan?
Samaa länkkärikulttuuria kun kuitenkin edustetaan niin ei näiden jenkkihömpötyksetkään hirveesti pääse kotiutumista hidastamaan. Vaikka eroavaisuuksia on paljonkin, varsinkin perhe-elämässä jonka keskelle au pairit heitetään räpiköimään niin enemmän mun mielestä hankaluuksia tuottaa erilaiset perhekohtaset tavat kun yleisesti jenkkien erilainen elämä. Et kyllä mä sanoisin et pääsee helposti mukaan, the water's just fine! 

Ootko muuttunu mielestäsi ihmisenä au pairina olon aikana?
Lähtiessäni olin 19 ja just valmistunu lukiosta, nyt jo lähempänä 21 ja asunu about 500 päivää kaukana kotoo&kaikesta tutusta et oli au pair tai ei, niin näiden puolentoista vuoden aikana on toivottavasti tullu muututtua. Se et miten au pairius tai jenkit on vaikuttanu on toki asia erikseen, mut tällä hetkellä mua just jännittääkin et miten Suomeen paluu sit vaikuttaa. Täällä tulee tottakai oltua erilainen ja elettyä eri tavalla; "Kodissani" oon yks aikuinen, arvoasteikolla lähempänä vanhempaa kun lasta siinä missä kotona olin ihan puhtaasti lapsi. Asun työnantajien kanssa, heidän kodissaan heidän ehdoillaan. En oo tuntenu ketään ihmisiä täällä muutamaa kuukautta enempää. Maassa oon työntekijä/opiskelija-statuksella, turistina. Mun elämässä ei oo ollu yhtään draamaa eikä riitoja puoleentoista vuoteen ja muistakin moisista pienien piirien negatiivisuuksista on pysytty aika etäällä. Mut kun tuun takas en oo enää 19 vuotias just lukion lopettanu vaikka samaan pisteeseen päädynkin. Et mene ja tiedä sit. Suoraan sanottuna vähän pelottaa et palaisin bumerangina suoraan takas entiseen koska viihdyn itteni kanssa paljon paremmin nykyään, mut no, ainakin sit tiiän et se ei vältsi oo pelkästään musta kiinni. 

Onko sulla jotain vinkkejä tuleville aupaireille?
No pitäishän tässä nyt puolentoista vuoden jälkeen jotain heittää joten sanotaan vaikka se et ei pidä tinkiä liikaa omista oikeuksista, koittaa tehä asioille jotain jos ei mee hyvin (vaikka se tarkottais rematchia) ja et aikaa ei oo koskaan liikaa.

Kun hankit ajokorttia sielä, niin oliko ne testin jne. samanlaisia kuin suomessa vai miten oliko ne vaikeampia?
Periaatteessa idea oli sama; kirjallinen koe ensin ja sen läpäistyä ajokoe. Eri osavaltioissa toimii toki eri tavalla, mut yleisesti ottaen sanoisin et kysymykset oli helpompia ja ajokoe kans, lyhyempi se ainakin oli!

Onko sulla jotain asioita joita haluaisit vielä kokea ennen lähtöä?
Jenkeistä ei lopu koettava&nähtävä lähinnä ikinä et eiköhän tänne oo vielä tultava uudestaan. En ota stressiä mistään must do-asioista, kyä näitä vielä ehtii.

Mitkä on sun vinkit et välttää rematchin? :-D eli siis mitä asioita kannattaa ottaa huomioon perhettä valittaessa.  

Haha ymmärrän kyllä pointin tässä, mutta mun mielestä rematch on enemmänkin mahdollisuus kun uhka! Muuutta kaikessa yksinkertasuudessaan ihan vaan se, että perhe vastaa sun vaatimuksia & että siitä huokuu hyvät vibat. Ja kantsii kysellä ihan perusjuttuja edellisiltä au paireilta jos mahollista niin saa paremman kokonaiskuvan.  

Oliko sun perheet loppujen lopuks semmosia mitä anto ymmärtää skypessä? 

Jooo! Ekan perheen kans kun skypesin niin se oli toka perhe minkä kanssa skypetin ja ne vaikutti heti hirveen mukavilta ja mulla oli tosi hyvä fiilis niistä - piti ehdottomasti paikkansa. Tokan perheen kanssa skypetin lähinnä hostäidin kanssa ja siitäkin tuli tosi hyvät vibat, mut ken tietää et jos oisin skypenny enemmän kaikkien kans niin oisko jääny menemättä ihan alunalkaenkin.. Ja kolmannenhan mä näin vaan livenä.
 

Mitkä oli sun vaatimukset perheelle, että voit viettää vuoden heidän luona? 

Hmmm, en mä oikein tiiä oliks mulla loppupeleissä mitään ehdottomia vaatimuksia? Oli paljon kaikkee mitä mä aattelin et ois kiva, mut ei mulla mitään sellasia "tää on ihan pakko olla"-juttuja, enempi mä katoin kokonaisuutta. Mut mitä toivoin niin oli rentous, auto käytössä, oma kylppäri, vklpt vapaat..

Onko/oliko sulla auto käytössä aina kun halusit? 

Missään ei ollu aina kun halusin, mut ekassa oli rennointa auton suhteen. Mut siellä kun mä ajoin isointa autoo niin nekin ajo sitä aina välillä jos oli kaikki menossa jonnekin, mut varmaan 80% ajasta pystyin käyttään kun halusin. Tokassa en saanu ajaa ollenkaan ja kolmannessa oli paljon rajotuksia mut kyllä mä aika hyvin sain silti ajella.

Nyt kun miettii niin kyllä mulle se et saa ajaa on aika tärkee, koska oon tottunu oleen niin itsenäinen ja jos joudun oleen riippuvainen muista niin se on tosi rankkaa mulle. Tokassa autottomuus oli ihan ok koska bussit&juna oli ihan kulman takana eli pääsin silti liikkumaan, mut täällä on välillä käyny hermoon kun meiän kukkulalta ei pääse oikein minnekään muuta kun autolla. Vaikka ei mulla siis kotonakaan oo ollu omaa autoo tai mitään, mutta aina on pystyny kuitenkin kävelemään tai pyöräilemään mikä täällä ei oikein onnistu koska pienimuotosen patikoinnin sijaan kyseessä ois heti suuremman luokan vaellusoperaatio. 

Mitä mieltä oot hostlapsien kanssa bathroomin jakamisesta?

Ite en lähtis siihen, mutta riippuu ihan lapsista & et minkä ikäsiä ne on. Jos muksut on muutaman vuoden vanhoja niin mikäs siinä, mut esim. Ala-asteikästen poikien tai (varhais)teinityttöjen kans ei tulis kesää. Mut mä tykkäänkin muutenkin pitää oman tilani, tiiän monia joilla sujuu ihan ongelmitta. 

Kyselytunti on nyt ohi, kiiits kaikille!